Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jennan treenit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jennan treenit. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. syyskuuta 2017

Kehitystä puomilla ja vähän muutakin

Jallan kanssa tehtiin eka kertaa kokonaista puomia ulkona. Ihmettelin ensin, kun meno oli ensin sekä käännöksissä että suorissa jännällä tavalla hieman epävarmaa, mutta sitten hoksasin että ylösmenon tukijalka ei yltänyt maahan ja ylösmeno pomppi. Kun tuin jalan kunnolla, meno alkoi näyttää ihan eriltä. Niin pienestä se voi tässä vaiheessa olla kiinni. Treenin jälkeen kävi mielessä, että noinkohan olisi nyt alkaneet palat loksahtamaan kohdilleen täyskorkeankin suhteen.

Tänään sitten tehtiin toinen treeni ulkona, yhteensä siis kolmas täyskorkealla tauon jälkeen. Otin jo vähän muitakin esteitä mukaan, ja koska sekä suorat ja käännökset sujuivat niin hyvin, otin vähän ohjauksen tapaistakin kuvioihin. Kylläpä todella tuntuu, että nyt on jotain naksahtanut pienen tytön päässä! :) Kaikissa suorissa toistoissa Jalla veti keskirampin kahdella laukalla, jes. 

Videolla lisäksi ainoa kuvattu pätkä taannoisista Jennan treeneistä. Jenna sanoi sellaisia suuria sanoja Jallasta, että ne merkitsee mulle kyllä paljon ja tulen ne muistamaan. Ensimmäiset 5 minuuttia Jalla teki kaiken välistävedoista lähtien ihan täydellisesti, ja kuulema kovempaa kuin koskaan. Kai se alkaa nyt nostamaan vauhtia, kun alkaa saada vähän varmuutta. Sitten kyllä näki selvästi, miten pikku tyttö väsähti ja alkoi purkaa ohjauksia. Eipä se ole yhtään tottunut pitempiin, kovatempoisiin treeneihin joten en huolehdi siitä. Ennen tämän päivän puomitreenejä testasin myös yhden kerran yhtä kohtaa tuosta samaisesta Jennan treenistä, kun ei sinne asti silloin päästy. Ja kyllä, Jalla reagoi jo tiettyihin juttuihin hienosti. Videolla koottuna näitä viimeisimpiä treenejä.


Valo kävi viime viikonloppuna piirinmestaruuskisoissa tekemässä joka radalla yhden ainoan, mutta kohtalokkaan virheen :P Erityisesti ärsyttää, että karkasi putkeen, mutta kai se täytyy taas vain treenata että saisi ne ensi kesäksi kuntoon.


torstai 24. elokuuta 2017

Jennan putkirallia

Eilen Jallakin pääsi siis viimein Jennan yksärille. Rata oli Jallalle tähän hetkeen sopiva, ei paljon hyppyjä ja sai treenata irtoamista. Jalla veti ihan älyttömän hienosti. Minä kun mietin jo kakkoshyppyä että liekö hakee kauempaa sivulta tönäistessä, mutta tyttö vetelikin kaiken kuin pieni partiolainen. Kertaakaan ei haksahtanut liikkeen mukana vääriin putkiin ja teki kaiken mitä pyysin niinkuin pyysin.

Itse radan lisäksi Jenna halusi tehdä vielä haltuunottoja, vetoputkia ja putken ohituksia, ja kaikki oli Jallalle vaivatonta. Jenna sanoikin, että Jallalla on irtoaminen ja haltuuntulo poikkeuksellisen hyvin balanssissa tässä vaiheessa. Ei voinut kuin hymyillä, ja hoksasin että sehän tosiaan tekee jo rataa. Niin siinä on näköjään käynyt, että pikku harjoituksista on kasaantunut kokonaisuus, jonka myötä mun pikku pentu kykenee jo pidemmän radan tekoon. Videolla vain rataosioita.



Myös Valo pääsi hommiin. Ratahan oli Valolle arvatenkin ihan pala kakkua, kun sai oikeastaan vain irtoilla putkiin :D. Sen kanssa keskityttiinkin ratavedon jälkeen enemmän haltuunottoihin ja esteiden ohituksiin. Kivasti meni silläkin. Videolla rataosio, joka loppuu vähän kesken.



perjantai 28. heinäkuuta 2017

Jallan treenikooste, puomia ja mittaus

Jallan kanssa palattiin treenimuutosten jälkeen kokonaisen mutta madalletun puomin pariin. Jalla siis jännitti hieman keskirampilla, ja madalletulla olen halunnut hakea sille rohkeutta edetä. Treenit on menneet kyllä todella hyvin. Itsevarmuutta on tullut, ja osumat ovat luokkaa 100%. Jalla kestää jo hyvin liikehäiriötä ja esim. sitä, että pidän lelua kädessä, ja vaikka käännöksiä on tehty vasta vähän, niissäkin työskentely näyttää oikein hyvältä. 




Kauheasti ei olla muuta treenattukaan. Kesäkuussa Jalla pääsi Jennan treeneihin, ja kyllähän se näkyy jo jotain osaavan. Väsähti kyllä lopuksi kuumuudessa, tuollainen treeni on Jallalle vielä hieman liikaa. Hienosti kuitenkin jaksoi keskittyä.


Muuten on tehty joitain pieniä tekniikkajuttuja, ja viimein aloitettiin myös keinu. Jalla on parilla treenillä oppinut hienosti hakeutumaan oikeaan kohtaan ja asentoon. Madalletulla siis on tehty nämä pari treeniä ja kriteerinä maahanmeno etujalat lankun päässä, ei yli. 




Jalla ja Valo kävivät päälle viikko sitten Virpi Turusella faskiamanipulaatio-hoidossa. Valolla oli hieman kireyksiä, mutta ei mitään suurempaa. Jalla sitten olikin enemmän mutkalla. Koska muut tarjotut ajat ei mulle sopineet, saimme seuraavan ajan vasta 12.8. Päätin olla siihen asti tekemättä ollenkaan agilitya Jallan kanssa, ettei varmasti tule takapakkia toipumiseen. Siitä lähdemmekin heti viikon reissuun, joten Jallalla tullee ainakin 5 viikon tauko. Mutta se aika onkin hyvä käyttää jumppaamiseen, lepoon ja kesästä nauttimiseen. :)

Nyt keskiviikkona käytin Jallan Sagin mittauksessa, ja minikoiran kanssahan sieltä lähdettiin, ei niin yllättäen. Jalla oli sen jotain päälle 33cm, niin kuin arvelinkin, todistukseen siis merkintä 33-34 cm. Valo saa vielä odotella mittausta. Se on rajatapaus, ja jäkittää pöydällä kovasti. Pitää vähän totuttaa sitä pöydällä oloon, ettei jäykistelisi niin mahdottomasti mikäli sillä jotain merkitystä on. Onneksi on vielä aikaa. :)

Virallisesti mini




maanantai 8. toukokuuta 2017

Pitkästä aikaa blogin parissa :)

Hui miten pitkä päivitystauko. Kevään loppurutistus käynnissä koulun suhteen, ja treenaamaan ehditään vaihtelevasti. Jallan puomin nostin täyskorkeaksi, ja Jalla on alkanut vähentää laukkoja ja nostamaan vauhtia. Jätän puomin hetkeksi hautumaan ja treenaamme taas muuta välillä. 




Jennalla Jalla on käynyt viimeksi vissiin maaliskuussa.


Kati Erholtzin hyppytekniikkakurssille osallistuttiin huhtikuussa, hyvältä näytti. 





Ulkokausi on alkanut ja hallissakin enemmän tilaa, nyt vois alkaa tekemään jotain ratajuttujakin pikkuhiljaa. Samoin ajattelin alkaa nyt tekemään myös keppejä. Kaksi kertaa nyt alla parin kk tauon jälkeen, jolloin laittelin kepit alulle, ja heti päästiin tekemään 12 keppiä. Hyvin oli näköjään homma muhinut mielessä.



Valon kans palattiin kisakentille parin kk tauon jälkeen ja saaliina yksi 0/2. Olin aivan tohjona kropaltani enkä voinut kunnolla enää edes kävellä ratojen jälkeen. Aivan liian pitkä aika viime hoitokerrasta joten tietäähän sen mihin kuntoon menen. Onneksi sain seuraavalla viikolla ajan luottonaprapaatilleni, joka sai taas kivut pois. Nyt on taas mukavampi aksatakin.




Kesäkaudella sekä Valo että Jalla treenaavat joka toinen viikko Jennalla tai omassa kimpparyhmässämme.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Jennaa, pohdintaa ja 90cm puomia

Parisen viikkoa on pitänyt taas keskittyä kouluhommiin, mutta viime keskiviikkona kävin Jallan kanssa Jennan treenissä. Uusia juttuja siellä taas, pyöritystä esimerkiksi. Treeni oli sinänsä hyvä, että se poiki paljon keskustelua, analysointia ja suunnittelua. Lähinnä siis virheeseen reagoinnin suhteen ja myös sen, miksi itse niin herkästi toimii ohjatuissa treeneissä eri tavalla kuin yksin treenatessaan. Ihan turha tehdä toistoja samalla tavoin epäonnistuen kun se ei johda mihinkään muuhun kuin koiran epämukavuuteen. Meinasin siis lähteä yhden sivuttaisen hypyn epäonnistuessa luuppiin, jossa vain hinkkaan kohtaa uudestaan ja uudestaan pysähtymättä miettimään, mitä ihan oikeasti kannattaisi tehdä. Ehkä se juontaa juurensa kiire-ajatuksesta - 10 minuuttia kallista treeniaikaa, äkkiä eteenpäin. Onneksi havahduin Jallan hämmentyneeseen ilmeeseen ja muistin, että enhän mä enää treenaa näin. 

Asia ei siis todellakaan ollut vakava eikä suuren suuri, mutta hyvä muistutus itselle miettiä myös ohjatut treeenit ja niiden tavoitteet ja käytännöt etukäteen selväksi. Hyviä spekulointeja saatiin treenikamujen kanssa jäähylenkillä, ja muutenkin. Itse treenistä, muutoin meni aivan kivasti. Takaakiertoihin lähti tosi hyvin. Yhdessä valssikohdassa kummastelin kun Jalla lähti kiertämään hypyn takaa mutta videolta selvisi syy - ollaan treenattu vastakäden (ja käskyn) merkitystä välistävedoissa ym, ja kun menin sohimaan valssissa vastaisella niin Jalla luki sen sinänsä aivan oikein poiketen hyppylinjalta taakse. Täytyy nyt vain vahvistaa suullisen käskyn merkitystä ja opetella ohjaamaan uudella tavalla. :D Kannattaa kyllä kuvata treenejä.


Viimein eilen päästiin jatkamaan puomiprojektia. Nyt siis toista kertaa 90 senttistä. Ensin namimaatilla, sitten apupalkkaaja lelun kanssa, ja loput toistot palkkasin itse lelulla. Liikehäiriötä pyrin tuomaan nyt enenevissä määrin mukaan, vaikkei se sinänsä tässä vaiheessa olisi vielä edes tarpeellista. Osumaprosentti oli oikein kivat 87%. Virheet tulivat sellaisissa toistoissa, joissa juoksin vieressä päähän asti. Kuitenkin myös kesti vieressä juoksua jo melkoisen hyvin! Vähän muutakin variaatiota ilmaantui, yksi horjahdus kontaktilla ja pysähdys puomin päällä. Tarjosi muuten nyt enemmän myös takajalkoja etujalkojen lisäksi mikä on hyvä, en halua sen jämähtävän tiettyyn rytmiin.

Mietiskelin ensin sitä, että ei nostanut hirveästi vauhtia lelupalkalla. Kysyinkin Satun mielipidettä, ja hän vahvisti saman mitä itsekin päättelin - korkealla lujaa juokseminen vielä vähän jännittää, ja jalkojen löytäminen jyrkemmässä alastulossa vaatii työtä. Jalla menee nyt sitä vauhtia, jolla pystyy jyrkässä alastulossa osumaan ja sehän on vain fiksua. Notkahdus vauhdissa kriteerinnoston (korkeus) jälkeen on ihan normaalia, joten tästä jatketaan taas oikein hyvillä mielin. Mukavaa kun projekti etenee suunnitellusti! Videolla osa toistoista.



Testasin samaan syssyyn loivia käännöksiä nyt siis toista kertaa. Tehtävä oli sinänsä Jallalle uusi, että päätinkin laskea kriteeriä käännöksissä vielä hieman alemmas. Nyt tulisi siis osua puolivälin alapuolelle saadakseen palkkaa. Huomasi selvästi, miten Jalla tarjosi osumia siihen mihin on tottunut eli noin keskelle kontaktia. Suurin osa hudeista oli varmaan sentistä parista kiinni. Kuitenkin alkoi tarjoamaan osumia alemmas, joten eiköhän ensi kerralla päästä taas eteenpäin. Jallan pitää vain hoksata, että kootessa osuman pitää tulla himpun alemmas kuin suoraan juostessa. Päähän asti en aio etenemistä vaatia kuitenkaan. Videolla esimerkkejä.



Vietin muuten viime viikonlopun Eva Bertilssonin positiivisen vahvistamisen seminaarissa, siitä lupasin kirjoitella myöhemmin lisää. 


torstai 9. maaliskuuta 2017

Jalla ja demoni aksaa

Eilen mulla oli vapaapäivä pienen tenttirupeaman jälkeen, ja pyhitin sen tietty aksalle. Kävin Jallan kanssa tekemässä toisen kerran 60cm puomia. Tarkoituksena oli, että tällä kerralla olisi jo apupalkkaaja mukana, mutta sellaista ei nyt ole ollut saatavilla joten tein namilaitteella ja hetsaamalla enemmän. Olihan tuo taas mennyt eteenpäin. Vauhti oli toistoissa kovempi kuin viimeksi, mutta osumat silti vallan hyviä. Muutama toisto ei osunut, niissä hetsasin paljon ja juoksin vieressä. Nekin kuitenkin osuivat kontaktiin, mutta eivät keskelle josta palkkaan. Videolla osa toistoista.

Pari kovavireistä toistoa osui melko ylös, kuitenkin alemmas kuin ylimpään kolmannekseen. Suurin osa toistoista on Jallalla nyt etujalat+toinen takajalka, joten vaikuttaisi tosiaan suosivan etujalkaosumia. Osumat eilen 84%. Ensi kerralla toivottavasti saan palkkaajan mukaan eli vireen tappiin, tai sitten aloitan loivat käännökset.

Palattiin myös keppien pariin. Kotona olen tehnyt jonkin verran 2x2-tyylillä, mutta kulmat ja vauhti pitää nyt ruveta opettamaan hallilla. Jallan mielestä keppikulmat on vissiin temppu muiden joukossa, aika hyvin lähti jo kulmia hakemaan vaikka toki matalassa vireessä.

Lisäksi käskyerottelua (oikea, vasen, in, käteen, eteen). Vaikka oltiin tehty jo paljon aivotyötä vaativaa juttua alle, Jalla jaksoi silti keskittyä ja oppia uutta. Eka kertaa välistäveto tuollaisessa kuviossa, samoin eka niisto koskaan. Takaakiertoa myös hieman. Viikkojen tauon jälkeen myös käteentulokäskyä putken ohituksissa, ei mitään ongelmia eli nyt mulla vaikuttaisi olevan borderi, jolle sopii yhtä hyvin ohittaa putki kuin suorittaa se.



Valo pääsi illalla Jennan treeniin. Valo oli aivan demoni. Jo ennen omaa vuoroaan se kaatoi mut selkä edellä rautakoukkuun, puri(!) mua radalle mennessä ja oli ihan älyttömässä vireessä. Jenna sanoi, ettei ole koskaan nähnyt sen menevän noin lujaa, eikä näiden vuosien aikana olevan tuollainen. Naurettiin treenin jälkeen, että normaalisti sentään yritetään mennä ohjaamaan, mutta nyt joutui vain leikkailemaan esteille kun ei ollut mitään jakoa ehtiä edelle eikä koira pysynyt handuissa yhtään. Oli kyllä todella levoton treeni. Jennakin kyseli, että onko tässä lähipäivinä tapahtunut jotain tai tehty jotain eri tavalla, mutta en keksi mitään. Ehkä sitä ottaa päähän, kun olen treenaillut Jallan kanssa nyt enemmän. :D Toivottavasti saan koirani takaisin sunnuntain kisoihin mennessä. Videomatskua ei ole, joten laitetaan pari keppitoistoa taannoisesta treenistä.



Lopuksi vielä pätkä Jallan jumppailua.




perjantai 3. maaliskuuta 2017

Eka 60cm puomi ja Jennan treenit

Jallan juoksut on ohitse ja minulla silmä taas suunnilleen kuosissa. Sain taas Jallallekin tuurauspaikan Jennalle, joten molemmat koirat pääsivät treeniin. Jalla osasi taas kaikkea uutta ihan itsekseen, kuten päällejuoksutyyppisen kohdan ja putkeen leijeröinnin. Erityisesti hämmästytti, miten se osasi heti sylkkärin keppien loppuun, ja lähti hienosti hakemaan siitä putkeen! Kepeistä siis vain kaksi viimeistä väliä. Myös in-puolelle tulo hypyllä toimi käskyllä ilman pakkovalsseja, mutta vauhdista pitää vielä treenata. Jalla myös juoksi yhden lähes pimeän putkensuun yli joitain kertoja, joten ne myös treeniin. Selkeästi huomaa, ettei ole vielä ratatreeniä tehnyt, kun vauhti hidastuu aina kun jää odottamaan lisäinfoa :) Hienosti silti lähtee tehtäviä suorittamaan.


Sari oli yhden Valonkin nollavedon kuvannut. Valolla meni siis hienosti, oikeastaan vain ihan loppupään hypyllä kaarratti kovasti (tässä videolla suurin lenkki). Noissakin vähän treenitauon näkee, vaikka eipä ne varmaan koskaan tule Valolla kovin tiukkoja olemaan.


Kävin myös tekemässä Jallalle eka kertaa 60cm korkuista puomia. Meni paremmin kuin uskalsin toivoa, osumaprosentti oli erinomainen. Oikeastaan ainoat virheet taisivat tulla, kun vedätin juosten. Kun ottaa huomioon, etten ole aiemmin edes ollut kontaktin vieressä kun Jalla juoksee, niin onko tuo ihmekään. :) Osassa toistoissa jo lisäksi lelupalkkakin, mutta suurin osa namipalkalla eli matalammassa vireessä. Ensi kerralla voikin jo nostaa vauhtia, kun tämä treeni sujui näin hyvin.




torstai 16. helmikuuta 2017

Voitokas Valo

Hetki on taas pitänyt keskittyä kouluhommiin ja muuhun, ja treenailu ollut sivuroolissa. Valon kanssa käytiin sunnuntaina omissa kisoissa kolme Muotkan rataa, yksi Virran. Eka rata oli kaikin puolin aika holtiton, ja alkoi jo tuntua että halli-SM:t jää todellakin meiltä väliin. Seuraavalle radalle kaiveltiin kuitenkin puhtia, uskalsin luottaa Valon osaamiseen ja pikku stipluista huolimatta tehtiin hypärinolla. Valo kävi naamallaan, mutta ei onneksi vaikuttanut satuttavan. Kepit etenkin meni kivasti ja mieltä lämmitti tuomarinkin pikku taputukset. Sijoitus 3.



Seuraava agirata meni aika nappiin. Otettiin edellisradan vahinko takaisin ja petrattiin ykköspallille. Viimeisellä radalla epäonnistui Valolle edelleen niin vaikea välistäveto, johon tultiin kovaa vauhtia U:n mallisesti. Ne pitää kyllä saada kuntoon. Saaliina siis tupla ja kesän SM-tulokset kasassa. 



Jalla aloitti juoksut, jolloin en periaatteessa halua sen kanssa treenata, mutta vähän unohdin ostaneeni sillekin treenipaikan Jennalle joten menin sitten kuitenkin molempien kanssa treeneihin eilen. Jalla tekikin pääosin vain putkia, hyvä niin. Jenna halusi väkisellä kuvata menoa, kuulema näyttääkseen että Jalla menee lujaa... Laitoinkin kotona Jallan ja Valon saman pätkän vertailun alle ja juu, näyttäisi jo tässä vaiheessa haastavan enoaan vauhdissa. Toki Valon pätkä oli kuvattu kun treeniä jo enemmän alla, mutta Jallalla oli sentään vastapainoksi vaippapöksyt jalassa :D Ei muuten juoksut tai hiukkasen liian suuret pöksyt ainakaan Jallaa itseään häirinneet.



Valo teki ihan törkeän hyvää työtä taas, ja oli ihanasti kuulolla. Ei haksahtanut hypylle leijeröinnissä, eikä putkiin tyrkkykohdissa. Kokonaisuudessaan videolla vain viimeinen veto, jolloin tein itse jo kuolemaa ja Valokin aika väsyksissä. 





Seuraavat pari viikkoa Jalla saa olla hissukseen juoksutauolla. Kotona voidaan treenailla keppejä - kyllästyin nimittäin vähän, kun Jalla oppi kepit ketjuttamalla niin pian, ja ajattelin itsellenikin uutena asiana opettaa keppejä nyt myös 2x2-menetelmällä, ja lainasin kepit meille olkkariin. :D Nyt parin treenin jälkeen kaksi paria suorana menee jo kivasti kaikista kulmista. Valolla on viikonloppuna siis EO/SM-kisat, niitä kohti seuraavaksi.

perjantai 3. helmikuuta 2017

Fyssarilla ja Jennan treenit

Sporttitassun Rosa pakotti mut sporttistarttiin, jossa treenaillaan etävalmennuksena parin kuukauden ajan agilityssa hyödyllisiä ominaisuuksia, spurtteja ja lihaskuntoa ja sellaista. On muuten hyvä, tsemppaava ryhmä ja hyvät ohjeet liikkeisiin (ja halpakin vielä), suosittelen jos kunnonkohotus kiinnostaa! Rosan ja Henun palveluihin voi tutustua täällä. No kaiken lisäksi Ulla Tuomi Espoon Eläinfysioterapiasta tarjosi sporttistarttilaisille tarjouksena 2x60min fysioterapia-ajan itselle ja/tai koiralle kaksi yhden hinnalla, ja hetihän tartuin tarjoukseen kun koirat on tässä kuitenkin pitänyt hoitoon viedä.

Jalla pääsi siis eka kertaa fyssarille, ja yllätti olemalla tosi hyvässä kunnossa. Ulla sanoi, että Jalla tuntuu kauttaaltaan tosi hyvältä, selkä ja kaikki, lihaksisto ja kroppa on hyvässä jamassa. Kuulema valmiin oloinen ja 1-vuotiaaksi tosiaan hyvin kehittynyt. Kysyin treenaamisesta Ullan näkökulmasta, kun sitähän tässä kuitenkin aina tulee mietittyä ettei tekisi liian raskasta. Ullan mukaan kroppa tuntuu siltä, ettei näe syytä vaikka tekisi jo enemmänkin aksaa. 

No ennen kuvauksia ei ihan tositoimiin aleta, mutta kiva tietää ettei Jalla sentään ole ihan solmussa kun se kuitenkin on aikamoinen apina, ja kehityskin on hyvällä mallilla. Pientä kireyttä oli lapojen takana, varmaan kun tuppaa vetämään remmissä, ja pientä puolieroa siinä näkee jos pyörittää ympyrää, mutta Ullan mukaan ei johdu kehosta vaan "kätisyydestä" ja samaa olen ajatellut itsekin. Siihen siis myös erityishuomiota jatkossa.

Valolla oli lanteessa jumia, samoin lapojen takana, ja kylkilihaksia voisi vielä vähän treenata. Kunnon rakentaminen onkin meillä vielä vähän kesken, ja nyt panostetaan myös siihen. Ulla vaikutti kyllä osaavalta ja paneutuvalta fyssarilta. Saimme lisäksi mailitse hyvät ja yksilölliset ohjeet jumppailuun kotona ja vieläpä lelut molemmille. Kaikkinensa oikein positiivinen fiilis jäi, joten uskallan kyllä suositella myös Ullaa fyssarin palveluja kaipaavalle. Ullan sivut täällä. No menipä mainostamiseksi mutta kyllä hyvää palvelua kannattaa mainostaa. :)

Keskiviikkona molemmat koirat pääsivät taas Jennan treeneihin. Jallalle taas monia uusia asioita, pakkovalssia ja päällejuoksun tapaista ja sen sellaista.


Omissa treeneissä seuraava treenin aihe on ihan perus irtoaminen, hypyt ja eteenmeno. Niin ja itsenäinen takaakierto viimein sekin.

Valonkin rata sujui hyvin. Valo oli suorastaan hurjan kiltti, eikä radassa oikeastaan muuta ollut kuin putkijarrun ja välostävedon ajoittaminen keppien jälkeen. Ilmoitin Valon nyt myös Vantaan karsintoihin ja halli-SM -kisoihin, joukkuekisailua olisi myös luvassa.







perjantai 27. tammikuuta 2017

Neropatin treenailuja, kepit eka kertaa

Jalla on opiskellut taas uusia juttuja. Rupesin esittelemään sille kepit, jotka opetan ketjuttamalla ilman apuvälineitä. Osasin odottaa, että koulutustyyli sopii Jallalle, mutta vähän tuli yllärinä että eka kerralla Jalla oppi kolme keppiä, ja toka kerralla tekikin sitten ilman kummempia apuja kaikki 12. Harmi, kun puhelimessa ei ollutkaan muistikorttia ja tuo toinen treeni jäi muistin puutteen vuoksi tallentumatta. Ens kerralla sitten.

Jallalle tulee toivon mukaan tulevaisuudessa oma käsky esteiden ei-loogisen puolen valintaan, ja alkeistreenejä siihen on tehty. Jennan treenissä tehtiin keskiviikkona pätkä, jossa tuli sekä sylkkäri että poispäinkäännös, jota Jalla ei ole koskaan tehnyt mikä näkyy. Sylkkärin sen sijaan osasi nyt hyvin, kun teki sen Jennan treeneissä viikko sitten. Jäin miettimään kyseistä kohtaa ja tajusin, että just vastaaviin olen ajatellut käskyä tulevaisuudessa käyttää. Treenasin sitten tämän myös, ja Jallahan osas homman älyttömän hyvin vaikka jäin taakse. Harmi kun ei tullut videolle. Alla kuitenkin Jennan treeni, sen jälkeen ko. käskyn treenausta eka kertaa vauhdista ja siivekkeillä.



Loppuun vielä keppien ihka eka treenikerta ja vetoa putkella. Jalla on siis juossut keppeihin liittyen leveää kujaa muutaman kerran vauvatreeneissä, ei muuta. Mä en saa kyllikseni Jallan kanssa treenaamisesta, on se niin siistiä. 


Valo kisasi viime viikonloppuna, tehden joka radalta hyllyt. Muutama upea kohta radoille osui, joihin olin tosin tyytyväinen, eikä virheet sinänsä isoja olleet. Yhdellä radalla kyllä putki vei. Erityisen iloinen olin kohdasta, jossa uskalsin vain lähettää Valon putkeen ja pingoin päällejuoksuun, muiden en nähnyt tätä yrittävän. Jotain hyötyä siitä putkiin irtoamisestakin toisinaan on. Samalla radalla myös persjättö ennen puomia tuntui hyvältä, vaikka valssi oli myöhässä. Loppusuoraa tuo eläin ei sit vaan osaa, vaikka muuten irtoaa niin hyvin. En ole varma, saanko streamin linkin näkymään tässä oikeasta kohdasta mutta yritetään. 


Kisoissa kävikin jännä juttu kun tuomari oli aivopieruissaan tuominnut muutamalle koiralle kepeillä aiheetta hyllyn. Kaikki noista koirakoista kämmäilivät myöhemmin radalla eikä heistä edes kuin yksi hoksannut koko asiaa, mutta tämän kisaajan pyynnöstä koko rata uusittiin ja kaikki tulokset eka radalta mitätöitiin. Pääsin siis tekemään kokonaiset neljä hyllyä. :D Harmitti niiden kolmen eka radalla nollan tehneen puolesta kun toisella kiekalla nollat triplaantui, mutta sääntöjen mukaanhan tuossa kai mentiin.

Tsemiä kaikille viikonloppuna EO-karsintoihin osallistuville! Itse jätin nyt ainakin Tampereen välistä, kun ei tunnu kovin mielekkäältä lähteä isoihin kisoihin hommien ollessa meillä vielä aika kesken.

lauantai 21. tammikuuta 2017

Jalla 1-vuotias!

Niin vain aika rientää, ja Jalla täytti 19. päivä jo vuoden. Synttäreiden kunniaksi Jalla pääsi Jennan treeneihin vähän humputtelemaan. Takaakierrot ja sivuttaiset hypyt sujuivat helposti. Jenna halusi, että treenaamme sylkkäriä, mikä onnistuikin parin esteen pätkässä hienosti, mutta kovemmasta vauhdista Jalla jäi helpommin pälyilemään mua. Aikani siinä kikkailin ohjauksen kimpussa, kunnes tajusin että hmm, meillähän on käännöskäskyt, ja homma ratkes sillä. Satu oli tuskaillut koko ajan radan reunalla ja yrittänyt huutaa, että käytä nyt dorka käskyä. Videolla hyvät hurraukset kun viimein tajusin... Vielä on hieman opeteltavaa käskyjen käytöstä radalla, mutta otetaan työn alle.



Näköjään Jalla pystyy jo tekemään vähän rataakin, täytyy nyt vahvistaa edelleen estehakuisuutta ja irtoamista niin, ettei Jalla jää jatkossakaan katselemaan jalkoja. No tästä asiasta en ole huolissani, eihän me ole tehty rataa vielä juuri yhtään. Myös Satun kanssa oli puhetta, että seuraavaksi käännöskäskyihin otetaan mukaan treeni, jossa Jallan pitää irrota kunnolla mun edelle myös hyppyjen takaa, koska nimeonomaan sellaisissa kohdissa käskyt tulevaisuudessa ovat hyödyksi.

Valollakin oli paikka treeneihin, ja Valo tekikin hienosti hommia. Heti kun saatiin Jennalta hyvät ohjeistukset, Valo tuli täydellisillä linjoilla japskeihin ja muihin ohjauksiin. Itselle muistiin kohta, jossa koira lähetettiin hypylle josta palattiin takaisin päin viereisen esteen välistävetoon. Jos menin mukana viemään hypylle, Valo luki kohdan leikkauksena puomille. Piti siis lähettää kaukaa, ja siitä samoilta sijoilta tönäistä viereiselle hypylle välistävedon jälkeen. Vitsi kun tajuaisin kisoissakin, että Valo oikeasti osaa tuollaiset jutut noin hienosti. Jenna sanoi, että hän jo niin hyvin tietää, mikä Valolle sopii. Vastasin, että kumpa mäkin tietäisin... :) No ehkä vielä joskus.

Eilen kävin testaamassa Jallan kanssa muutamia uusia juttuja. Putkella testasin putkeen lähtemistä pinkaisemalla itse jo vastakkaiseen suuntaan. Eka kertaa tehtiin myös varsinaista valssitreeniä, sivuetäisyydellä. Eka kertaa myös testasin käännöskäskyjä hypyn toiselta puolen, molempiin suuntiin. Lisäksi tehtiin haastavampi treeni vastakäden ja käskyn käytöstä putken loogisen pään ohituksesta (ei videolla). Sama käsky on tarkoitus ottaa käyttöön myös hypyllä, ja toistaiseksi ainakin Jalla on osannut käskyn ja ohjauksen hienosti. Kaikkia näitä treenejä voidaan seuraavalla kerralla vaikeuttaa, niissä ei ongelmia tullut.


Ilmoitin Jallan nyt ihan varsinaiselle juoksarikurssillekin Satun huomaan, jotta saatais juoksaritreenejä tehtyä säännöllisesti ja apukäsiä treeneihin. Kevät menee siis myös niissä merkeissä, kivaa!

maanantai 16. tammikuuta 2017

KAT:n kisat 7.1. ja Jennan treenit

Ihanan Jennan treenit alkoi viimein HSKH:n kimpparyhmissä. Eka treeneihin mulla olikin molemmille koirille paikka. Valo teki aika kivasti hommia. Yhdessä keppien leijeröintikohdassa oli kuulema ainoa, joka oli onnistunut siihen mennessä. Valolle myös hypyn umpikulmaan vienti toimi hyvin eurooppalaisittan vastakädellä. Niitä rupean kyllä treenaamaan, tuntuipa helpolta kun ei tarvinut värkätä mitään japanilaisia. Jonkin verran ongelmia tuli kepit/putki -erottelussa vauhdin kanssa. Yksittäisenä asiana sujui, mutta vauhdista näki, että putkikiltteys ei ole vielä ihan palannut.

Jallakin pääsi tekemään ratapätkää (6 estettä). Ajattelin, ettei se ihan osaa vielä tuollaisia, mutta mitä vielä. Putkesta putkeen leijeröinti meni kuin vettä vaan, putkesta kääntyi kuin vanha tekijä ja jopa backlap onnistui kerrasta. Jenna oli nähnyt Jallan pari kuukautta sitten, jolloin se ei osannut vielä yhtään mitään muuta kuin mennä putkeen. Tuli pieni hiljainen hetki ennen kuin Jenna totesi, että häntä on huijattu. Olin vissiin sanonut, että Jalla on sellainen kiltti mietiskelijä ja opetellut asiat hissukseen. Kieltämättä itsekin vähän hämmästyin siitä, millaista kyytiä tuo eläin taas kipitti kun pääsi tekemään rataa. No Jennan mukaan vauhti tulee riittämään mihin vain, mutta kontaktit ja erityisesti keinu tulee opettaa kunnolla. Saa nähdä mihin rahkeet tulevaisuudessa riittää, mutta kyllä mä tyytyväinen olen tuohon vireeseen ja esteosaamiseenhan tässä panostetaan parhaan mukaan.

Valo pääsi lauantaina kisoihin Arto Laitisen radoille. Ekalta radalta nolla. A:n jälkeen tuli meidän perisynti, aikasyöppö kaarros. Ei ehkä näytä videolla kovin pahalta, mutta kyllä se oli ja joutui korjaamaan linjaa seuraavalle hypylle. Jouduin jäämään jo kattelemaan, osuuko edes seuraavalle hypylle. Noita kaarroksia olen Valolta kellotellut, ja ne vievät paljon aikaa. Olisi varmaan sittenkin pitänyt tehdä jokin kommervenkki siihen, mutta kun en haluis.. Täytyy opetella ohjaamaan paremmin :D Toinen aikaa vienyt kohta tuli puomin jälkeen. Valo kääntyi mua kattelemaan ja vauhdi hidastui loppupätkälle tosi paljon. Sekään ei oikein hyvin videolta näy. En ollut kyllä itse ihan skarppina, huutelin mitä sattuu käskyjä mutta tässä tapauksessa onneksi Valo ei niitä niin kovasti kuuntele. Puolisen sekkaa kärjestä ja sijoitus 5./42.


Hypärillä persjättö muurilla oli mulla myöhässä, ja Valo kynti ikävästi nurmea. Jäin miettimään, kävikö mitään kun en ihan kunnolla nähnyt kuinka kaatui, ja siitä se alamäki sitten lähti. En ehtinyt kääntämään, ja Valo kääntyi hypyltä väärään suuntaan. Sain vielä jotenkin pelastettua sylkkärillä, mutta putken jälkeen en enää ehtinyt ohjaamaan. Ja jos Valo huomaa, että virhe tuli, se jää käteen kiinni kuten nytkin. Pari kieltoa siis mahtui mukaan, mutta loppuradalla kääntyi mukavasti putkijarrulla, hyvä.



Viimeisellä radalla nappasi keinun jälkeen väärän esteen mistä hylly. Tällä radalla hyvää oli se, että Valo kuunteli! Halusin tehdä putkiansakohtaan testiksi puolivalssin, joka sitten oli tietenkin myöhässä ja Valo oli jo täysiä painelemassa väärään putkenpäähän. Ihme kyllä kääntyi oikeaan päähän kun huusin, mikä oli suorastaan uskomatonta noin tyrkky kohdassa. Mulle tuli parikin tyyppiä sanomaan radan jälkeen, etteivät oo koskaan nähneet Valon kääntyvän putkelta noin kiltisti pois, hah. Toisessakin putken ohituksessa onnistuttiin, joten jospa ne putket alkais taas muistua mieleen! :) A:lta taisi muuten ottaa vitosen, ja jo eka radan A oli siinä hilkulla, joten niihin täytyy nyt vuorostaan paneutua. Kun puomi toimii, toinen este levii jne... Mutta puomeilta ei ollut kyllä ollenkaan juoksemassa läpi ja hyvä niin. Viimeiseltä radalta ei ole videota.

Kisojen jälkeen lähdinkin reissuun, seuraavat treenit on meillä keskiviikkona, joten tässä tuli Jallalle taas kahden viikon huilitauko ja Valollekin puolentoista. Treenitahti varmaan taas vähän hyytyy koulun jatkumisen takia, mutta onneksi nyt keväällä on sentään vähän löyhempi tahti kuin syksyllä oli.

tiistai 2. helmikuuta 2016

Joulukuun ratoja ja tammikuun touhuja

Joulukuussa juostiin Kotkassa kolme Jari Suomalaisen rataa. Tuloksena hylly ja kaksi vitosta. Toka radalla tyhmä rytmitysvirhe josta tuloksena kielto. Vika radan keinuvitska jäi vähän kaivelemaan kun tuomio ei ehkä ollut ihan linjassa muiden suorituksiin samalla radalla, mutta näin tällä kertaa. Näkemyseroja. :) Harmillisesti muista juostuista kisaradoista ei ole videoita. 


Alla myös kaksi nollarataa Jennan treeneistä joulukuulta.


Viime perjantaina ennen oman ryhmän kouluttamista tein minitreenin Valolle, päällejuoksua putki houkuttimena. Sain Valon haksahtamaan kerran ennen aikojaan putkeen. Joissain kisoissa lähiaikoina Valo jätti hypyn välistä tällaisessa päällejuoksukohdassa, joten niitä pitää treenata. Myös kepeille lähetystä avokulmaan ja pari putkenohitusvetoa.

Sunnuntaina sitten kävin tekemässä oikeat omatoimitreenit piiiiiitkästä pitkästä aikaa. Jatkoin päällejuoksutreeniä, nyt ei Valo mennyt putkeen ennen aikojaan. Tämän lisäksi palkkasin puomin pysäristä muutaman kerran, ja tein yksinkertaisen leikkaustreenin pituudelle. Käytän leikkauksia erittäin harvoin, ja niiden rytmitys voisi kaivata pientä muistinverestystä. Sainkin Valon kieltämään parikin kertaa väärällä liikkeellä. Valo on myös nykyään herkempi ohjaukselle treeneissä, joten ohjauksissa ei pidä kyllä hutiloida. Lopuksi tein myös persjättöä keppien jälkeen. Vastaava ohjaus epäonnistui kisoissa loppuvuonna, silloin jäin vähän Valon tielle varmistelemaan. Nyt onnistui joka toistolla kun liikuin vain alta pois.




Valo kävi eilen osteopaatilla Johanna Mankisella, ja sen vasen puoli oikeastaan kokonaisuudessaan oli vähän vinksallaan. Valo liikkui ja kääntyi sunnuntaina näennäisesti ihan hyvin, mutta mietinkin olisiko siellä kuitenkin jotain kun kolautti pari kertaa rimaa. Nyt olikin liian pitkä tauko viime hoidosta. Muutama päivä hissukseen nyt niin eiköhän se siitä ja päästään taas asiaan.

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Triploittain kämmejä ja vähän onnistumisiakin

Lauantaina oli oman seuran kisat Ojangossa. Arto Laitisen agiradat ja Anders Virtasen hypäri. Mua väsytti ja jaloissa vähän painoi. Eka radalla yliarvioin oman ehtimiseni. Piti tehdä takaakierto-persjättö, olin kammottavan myöhässä, onnistuin vielä pelastamaan Valon viereiselle esteelle vippauksella mutta myöhästyin sitten taas jatkosta, jolloin Valo taittoi puomille keinun sijasta. Muuten rata meni hyvin ja pysäytin Valon A:lle, saatiin siis hyvä kontaktitreeni.

Toka radalla mun persjättö oli (taas) myöhässä, ja Valo ampaisi parit ekstrahypyt :) Olis pitänyt valssata.

Viimeisellä radalla mulla sekosi pasmat ihan totaalisesti kun Valo tiputti ensimmäisen riman. Tätä täytyy työstää, siis etten jää hämmästelemään asiaa vaan jatkan hyvällä sykkeellä. Koko rata meni himmailuksi ja olin ihan hämilläni. Lopussakin otin suunniteltua isomman etumatkan keinulle, enkä enää osannut päättää vedätänkö vai jäänkö viereen, heh heh. Psyyke levisi keinun jälkeen enkä enää ohjannut kahta viimeistä hyppyä. Totaalinen mental case -olo tän radan jälkeen :D En tiedä miksi rima tippui, menee varmaan tilastorimaksi.

Videolla kaksi viimeistä rataa, ekaa ei kuvattu.


Eilen Jennalla oli tosi kiva rata. Eniten ongelmia meille tuotti hypylle 4 vienti. Yllättävän pitkälle sai viedä, että koira oikeasti luki hypyn eikä mennyt suoraan putkeen. Ei lukenut hyppyä ihan esteeltä 3 lähettäessä. Oli ihan kahdesta askeleesta kiinni tämä ero. Tämä kohta kun saatiin plakkariin, taidettiin vetäistä rata nollana. Tai no, ei ihan koska ohjasin Valon viimeisen hypyn ohi.

Ohjasin esteen 9 ensin takaakierto-persjättönä, mutta hyvin sinne ehti myös pakkovalssiin. Jarrun kanssa Valo kääntyi 8-putkelta hienosti. Juoksin ensin helposti persjätön esteelle 15, mutta harjoiteltiin tähän muitakin vaihtoehtoja, jotka tulikin tarpeeseen kun jalat ei enää liikkuneet :D Veto ei edes välijarrulla edelleenkään toimi Valolle, minkä kyllä tiesinkin. Tällaiseen kohtaan ehdottomasti puolivalssi. 

Kepeille ohjasin ensin leikaten, jatkossa persjätöllä ja kaikki toimi. Este 22 oli siinä paljon enemmän tyrkyllä. Kepit oli ihan seinää päin, ja Valo pysyi kepeillä kyllä hyvin. Menin valmiiksi pakkovalssiin putkelle 21. Hypylle 25 piti tosiaan käyttää vastakättä apuna. Näissä sivuttaisissa pitää muistaa, että Valo saattaa huitaista ohi jos olen jäljessä. Vastakäden kanssa ei ongelmia tässä.

Valo ei kertaakaan rallattanut vääriin putkiin, vaan seurasi upeasti ohjausta. Ennen ei olisi kuuna päivänä kääntynyt hypyille esim. kohdissa 8-9 ja 16-17, nyt ei edes kuikuillut putkiin päin.

  • Putkiansoissa puolivalssi
  • sivuttaishypyillä vastakäsi, jos itse jäljessä

Rata Jenna Caloander

Tänä viikonloppuna ei taas kisata, ensi viikonloppuna ehkä.

tiistai 10. marraskuuta 2015

I-HAH:n kisat ja Jennan tiistaiset

Lauantaina kisattiin Ojangossa. Molemmat agiradat Esa Muotkan käsialaa. Eka radalla valitsin alkuun kauempaa takaakiertoon lähetyksen ja leikkauksen pituudelle, koska tiesin että mulla tulee valssista kiire ja Valo kääntyy pussista mua kohti. Monilla tulikin tässä ongelmia, mutta leikkaus toimi mielestäni hyvin ja käänsi hyvin. Olisin ehtinyt myös persjättöön pussin taakse, mutta väli siinä oli vähän lyhyt joten valitsin leikkauksen. Rata oli muuten ihan ok, mutta Valo otti pitkästä aikaa A:lta vitosen, voi plaah. En nähnyt suoritusta ihan kunnolla ja päätin jatkaa rataa. 



Toka rata oli suoraan helvetin syvimmistä syövereistä. Valo karkasi taas lähdöstä. En todellakaan ymmärrä miksi, mutta jatkoin rataa. Tai siis yritin jatkaa. Siitä se sitten lähti :D Kepeiltä singottiin pimeään putkikulmaan jonnekin huitsiin asti, puomilta jatkettiin ilman lupaa ja päällejuoksun sijasta ampaistiin putkeen. Siihen oli pakko lopettaa ja kannoin Valon radalta. Oli kyllä semmoista sirkusta tuo rata että huhhuh. Jos jotain opin niin sen, että en todellakaan jatka enää rataa jos Valo karkaa. Oikeasti, tulkaa mukiloimaan mut jos näette mun vielä tekevän niin. 

Pitkään aikaan ei ole suoraan sanottuna v*tuttanut niin paljon kuin tuon radan jälkeen. Meillä oli edellisyönä taloyhtiössä vesivahinko, ja nukuin ehkä 2 tuntia. Kun sain viimein unta, heräsin siihen kun Väinö oksensi mun jaloille. Joten pakko myöntää, ettei hirveästi riittänyt huumoria tuon radan jälkeen. Onneksi ketutus ei kuitenkaan kestänyt kauaa.

Viimeinen rata oli Sari Mikkilän kiva hypäri. Se sujui ihan kivasti, mutta menin kyllä varovaisesti ja vähän varmistellen, sattuneesta syystä :D Pelkäsin, että Valo sinkoaa jo neljännen hypyn sijasta putkeen, mutta olikin nätisti mukana. Keppien jälkeisellä päätyhypyllä tuli turhan iso mutka, ja toinen vielä isompi viimeisen putken jälkeen. Se olisi kyllä pitänyt ohjata tiukemmin, pitääpä treeniä vastaava. Tuloksena kuitenkin nolla sijoituksella 2./39. Onneksi noita nolliakin on nyt alkanut jonkin verran tulla, onhan se kivaa! :) Vaikka edelleenkin enemmän tulee jotain muuta kuin nollia.


Tänään Jennan treeneissä kelloteltiin Valolle eri vaihtoehtoja. Pääsin nyt tekemään alun kepeille pakkovalssin, joka siis oli tarkoitus tehdä jo vikonlopun kaaosradalla... Se meni Valolla joka kerta tosi hyvin. Jättäydyin taakse (kepeiltä lähdettiin piirustuksessa olevaan putkeen 1). Toisena vaihtoehtona keppien oikealle puolelle jäänti eli tönäisy kepeille ja loppuun sylkkäri. Kolmanneksi tehtiin vielä veto kepeille, eli leikkasin oikealla kädellä ja jättäydyin taas keppien päähän, ja vaikka sekin ohjaus näytti tosi sujuvalta, oli se selvästi hitain. Nopein oli sylkkäri, tietty kun pääsee vieressä vedättämään, mutta pakkovalssi oli myös ihan ok ratkaisu ja nyt ainakin näytti, että sen kyllä saa myös onnistumaan.

Toinen kellotettava kohta esteet 2-6. Valitsin itse ohjaukseksi takaakiertoon viennin ja saksalaisen esteelle 4. Jenna pisti tekemään takaakiertoon lähetyksen esteen 2 kohdalta, ja pakkovalssin esteelle 4. Nämä olivat eka kellotuksella sadasosalleen yhtä nopeita, heh. Kun tein pakkovalssin enemmän niin että menin paremmin valmiiksi esteen taakse, ohjaus oli lähes 0,4 sekuntia nopeampi kuin saksalaisella, vaikka näytti että Valo kaarratti paljon enemmän esteellä 3. Linja kuitenkin oli sen verran parempi neloselle, että ohjaus oli nopeampi. 

Loppuradalla tehtiin mm. onnistuneita sylkkäreitä ja putkien ohituksia. Kepeille mentiin vielä toisesta päästä kuin alussa, putkesta, eli pääsin vielä yrittämään vasemmalta tönäisyä kepeille ja takaa juoksua. Ensin lähti kyllä kepeiltä kesken, kun vähän taas hötkyilin. Tehtiin muutama kerta ja Valo teki hyvin. Kivat treenit taas ja mukava oli kellotella pitkästä aikaa, vähän tuli yllätyksiäkin. Tänä viikonloppuna lepuutellaan eli pidetään taukoa kisoista.

Kellotettavat kohdat suurin piirtein :)

perjantai 6. marraskuuta 2015

Tämän viikon treenit ja Väinön tsekkaus

Tiistaina Jennan treeneissä Valo teki taas hyvää työtä. Pakkovalssijaakotuksessa, josta piti lähteä äkkiä liikkelle, meinasi ensin jäädä vähän käteen. En ole vieläkään tottunut, ettei se sinkoilekaan mihin lystää. Sama juttu tuli esiin yhdessä pitkän viennin takaakiertokohdassa. Ensin lähdin japanilaisesta niin pian kuin suinkin työntämään takaakiertoon kauemmas, mikä aiheutti rytmin katkosta ja siksi jopa kieltoja. Kauhean vaikea ajatus, että tuollaisessa kohdassa, jossa näennäisesti on kiire, pitikin (ja erityisesti pystyi) hieman odottaa jotta pääsi koiran kanssa yhtä aikaa takaakiertoon. Niin paljon sujuvampaa, vaikka kyseessä vain kymmenysten ero omassa liikkeessä. 

Eräs kohta sujuikin paremmin lyhempää kuin ensin opettelemaani pitkää kautta, ja sain Valon vaivatta työnnettyä pienestä kulmasta niistopersjättöön. Jenna ehdottikin, että koska Valo kulkee nykyään jo niin hyvillä linjoilla eikä enää sinkoile ohjauksesta, voisin ruveta kokeilemaan sille kisoissakin lyhyemmän reitin vientejä. Pitää ruveta kellottamaan vaihtoehtoja.

Valssit sujuivat hämmentävän hyvin. Radalla oli oikea hyppysykerö, eikä tuottanut edes tuskaa. Päästiin myös keppisulkeisiin ja pääsin kokeilemaan samantyylistä vientiä kuin viime kisoissa, eli persjättö putken jälkeen, työnsin avokulmaan ja juoksin keppien takaa yli. Vai mikäs se oikea termi tälle nyt sitten olisikaan :) Ei ongelmaa. Tein kepit myös samoin tönäisten avokulmaan, mutta teinkin loppuun poispäinkäännöksen (tai oikeastaan sylkkärin), ja kolmantena vaihtoehtona leikkasin kepeille ja jäin odottamaan keppien alkupäähän, jotta sain etumatkaa puomille. Kaikki vaihtoehdot onnistuivat kerrasta, mutta kisoissa saattaisin jopa valita sylkkärin kepeille, jotenkin se tuntuu hyvältä vaikkei sitten vielä ihan vuorenvarmalta ohjaukselta, kun vähemmän on niitä tehty. Putki-puomi -erotteluissa ei ongelmaa.
  • Pakkovalsseista nopea lähtö
  • lyhyemmät reitit
  • maltti odottaa koiraa



Eilen kävin pitkästä aikaa Rosan kanssa treenaamassa aamulla. Jotain kehitystä siinäkin, ettei aamuherätys tuntunut edes niin kamalalta tällä kertaa. Valolle ensin putkihärkkiä, eli hypylle päällejuoksukohtia putki takana. Sen jälkeen rallia, jossa välillä ohjasin putkeen, välillä takaakiertoon putken edessä olevalle hypylle. Laitoin hypyn niin lähelle putkea kuin mahdollista, Valo joutui todella pujahtamaan takaakiertoon aivan putkensuiden ohi. Nämä menivät ihan älyttömän hienosti, ei ainoatakaan haksahdusta, Valo kuuntelee suullisen käskyn näihin aivan äärettömän hyvin. Uskomatonta, että se on sisäistänyt tämän asian tuolla tasolla. Pakko sanoa, että en olisi voinut kuvitellakaan.




Valolle tein myös puomia targetilla, muutaman A:n pysärin, ja lopuksi naksuttelin keinua, jossa Rosa olikin hyvänä apuna. Rosa palkkasi ensin päähän mun jäädessä taakse, ja asteittain "siirrettiin" Rosaakin taaemmas seisomaan, ja Valo hakeutui silti hienosti keinun päähän. Keinu on selkeästi kehittynyt, vaikka työtä siinä vielä on. Paikka on ollut Valolla nyt hyvä, se ei tarjoa 2on2offia mutta menee kuitenkin keinun päähän. Huomenna kisataan, vähän turhan aikaisin aamulla mutta kivaa päästä taas baanalle.

Käytin Väinön eilen lääkärissä. Se on nyt jo pitempään juonut ihan hirveästi, suorastaan pakkomielteisesti. Se on aiemminkin heijastanut stressiä juomiseen, ja epäilin sen tekevän samaa nytkin, mutta en tiedä mitä se stressaa. Se saa aktivointia ja ulkoilua, kotona on rauhallista, sen ei pitäisi olla jumissa tai kipeä, hyppää ja liikkuukin vaivatta, ja ruoka on tarkkaan mietitty. Koska se kuitenkin juo päivittäin todella paljon, päätin tutkituttaa sen.

Väinöstä otettiin verinäytteet ja pissatesti, sekä tutkittiin korvat, hampaat ja kroppa tunnustellen. Sydän- ja keuhkoäänet olivat normaalit. Todettiin, että on hoikka ja hyvässä lihaskunnossa. Verikokeessa kaikki arvot olivat normaalit, samoin virtsassa. Ei siis pitäisi olla ainakaan cushingia, kilpparia tai diabetesta. Eikä mitään muutakaan, koska mitään poikkeavaa ei siis löytynyt. Koska Väinö välillä myös nuoleskelee, sille päätettiin kokeilla mahahapposalpaajaa, josko juominen johtuisi mahanärsytyksestä ja yrittäisi juomisella "sammuttaa" poltetta. Jos oireet eivät viikossa hellitä, tehdään kuitenkin virtsatietulehdustesti, jota ei nyt voitu tehdä koska näytteeseen oli päässyt jokin roska. Lääkäri kuitenkin sanoi, että mikään ei viittaa bakteeritulehdukseen. 

Katsotaan, onko lääkkeestä apua, vaikka vähän epäilen että kyseessä ei ole mikään mahajuttu vaan enemmänkin jokin Väinön pään sisäinen asia. Siihenkin lääkärillä kuulosti olevan jotain ehdotuksia, mutta näihin palataan kunnes muu on suljettu pois.

tiistai 27. lokakuuta 2015

Jarruja ja sylkkäriä

Tänään pääsimme pitkästä aikaa Jennan treeneihin. Ensin näytti, että juosta kyllä saa, mutta loppujen lopuksi päästiinkin aika helpolla kun pystyin lähettelemään Valoa hyvin. Valo teki heti eka vedon nollana läpi, kivaa! Oikeastaan ainoa puuttumisen arvoinen asia oli putkijarru. Meinasin taas saada Valon lähes kieltämään ennen putkea liian vahvalla jarrulla, niin uskomattomalta kuin se Valon putkihistorian tuntien kuulostaakin. Jenna halusi sitten, että katsotaan kunnolla meille nyt sopivin tyyli tehdä jarru.

Jos Valon sijainti on puolikin metriä ennen putkea jarrun tehdessä, se jarruttaa, kiihdyttää ja jarruttaa taas eli häviää aikaa. Saati että ainakin treeneissä noin vahva jarru on jo nykyään liikaa. Treenattiin jarrua niin, että teen sen silloin kun Valon kuono on menossa putkeen, eikä yhtään aiemmin. Jarruna mulla on vastakäsi ja rintakehän kääntö Valoa kohti sekä sihahdus. Pakko myöntää, että toimi ihan törkeän hyvin. Valo humpsahti vauhdilla putkeen ja kääntyi joka kerta hyvin ulos. Pitää olla nyt tarkempi, etten tee jarrua liian aikaisin.

Lauantain hypärillä jouduin tekemään jarrun ollessani jo kauempana putkella, eikä se toiminut niin hyvin. Treenattiin nyt siis jarrua myös ollessani sijoittuneena kauemmas. Kauempana ollessani jarrun on oltava vahvempi. Tein siis kunnon jarrun ja otin askeleen Valoa kohti ennen sen putkeen menoa, ja toimi hienosti. Tätä pitää treenata lisää niin, että saisi sen toimimaan vaikeimmissakin kiirekohdissa sujuvasti. 

Alla olevassa kohdassa alkuperäisessä radassa este 3 mentiin valkoisen numeron mukaan, edestä. Kohta oli siis keskellä rataa. Katseltiin, miten kohta ohjattaisiin jos este mentäisiinkin takaa. Yritin ensin muutaman kerran poispäinkäännöstä, ja se ei toiminut Valolle yhtään. Koitettiin sitten sylkkäriä. Välijarrun kanssa sylkkäri toimi tähän Valolle tosi hyvin. Pitää vain harjoitella niitä sylkkäreitäkin enemmän, että ohjaus lähtisi itseltäni luontevammin. Käytän todella harvoin poispäinkäännöksiä ja sylkkäreitä, vippauksia en juuri koskaan. Niitä voisi kyllä treenata enemmän. Laitetaas listan jatkoksi... Ja se välijarru! Se toimii Valolle superhyvin, ja mun täytyy muistaa myös käyttää sitä tarvittaessa.


tiistai 6. lokakuuta 2015

Tiistain tavallinen, eli Jennan treenit

Kivan radan oli taas Jenna tehnyt, ja ihan mukavasti kaasuteltiin Valon kans menemään. Muistilistaa:

  • Backlap sen siivekkeen puolelta, josta koira lähtee takaakiertoon. Tein ensimmäisen liian paljon toisesta reunasta, ja Valo hyppäsi hypyn yli uudelleen toiselta puolelta. Kun korjattiin sijaintia, ei ongelmia enää tullut.
  • Backlapin jälkeisen käännöksen tein ensin perusohjauksella, vastakäännöllä tuli parempi linja mutta oma sijoittumiseni oli niistoesteelle vaikeaa. Puskin monta kertaa siivekkeen eteen niin että Valo haki vasemmalla olevan hypyn. Piti tehdä vastakääntö kauempaa ja pyrkiä valmiiksi niistoesteelle. Muita ongelmakohtia radalla ei oikeastaan ollutkaan.
Videolla vihoviimeinen, veret suussa vedetty veto. Meno jo aika hyytynyttä ja pienen stiplun näkee tässäkin niistokohdassa, mutta nollana kuitenkin maaliin ja kivaa oli.


Eilen jatkettiin jalat seinälle -temppua, eli videolla neljäs treenikerta. Tein ensin kirjapinon kanssa kolme toistoa, sitä ei ole videolla, ja sen jälkeen Valo siirsikin tempun hyvin seinälle. Seuraavaksi voisi lisätä temppuun vihjeen.



Valo
Väinö

torstai 1. lokakuuta 2015

Tämän viikon aksailut

Jennan treenit sujuivat tiistaina hyvin. Valo kulki kivoilla linjoilla. Yhdessä pituudelle lähetys kohdassa mun rytmi meinas muutamia kertoja hajota, muuten ihan sujuvaa menoa. Tuli myös hyvä muistutus välijarrusta, kun tehtiin vähän samantyylinen kohta kuin viime kisoissa. Putkesta kepeille ja vieressä toinen putki houkuttimena. En tehnyt jarrua kisoissa enkä tehnyt sitä nytkään, ja molemmissa kepeille vienti kosahti :) Jenna muistutti, että jospa nyt kuitenkin käytettäis sitä välijarrua kun viime kausi sitä opeteltiin, ja sehän toimi hienosti. Oli vain päässyt vähän unohtumaan...

Nyt myös putkijarru toimi, Valo ei mennyt toiseen putkeen väärään päähän kertaakaan. Valo kaatui taas samassa punaisessa putkessa kun viimeksikin. En nähnyt itse putkeen, mutta kauan kesti ulos tulo ja kaatumisen nähnyt sanoi, että kyljelleen meni mutta taas vaikutti kaatuvan niin nätisti kuin nyt kaatua voi, ei vääntynyt jne... Tämä tapahtui siinä ensimmäisellä toistolla kun olisi pitänyt mennä kepeille mutta en käyttänyt jarrua, ja luulen että ehti tajuta menevänsä väärään ja siksi vähän kompuroi. Ei vaikuttanut onneksi loukkaavan itseään ollenkaan, mutta mua nyt aina ahdistaa kaikki kompuroinnit paljon.


Ojangossa
Tänään pyöräytin omatoimisen hallikauden käyntiin, ja otin molemmat pojat mukaan Ojankoon. Valon kanssa keppipainotteista rataa. Olen nyt tehnyt sille ensimmäistä kertaa ikinä ihan viikkotasoisen treenisuunnitelman, ja tämän ensimmäisen viikon treenien aiheena oli kepit, välistäveto, välijarru kepeille ja keinu. Keinua tehtiin ihan erikseen, vahvistin paikkaa ja käytin targettia mikä ainakin nyt toimi hyvin! Piirustus alkaa numerosta 2, aloitettiin rata keppien päästä niin että lähestyminen esteelle 2 oli jyrkkä. 


Kohta 5-7 oli aikalailla suoraan Jennan tiistailta, ja nyt ei Valo livahtanut kertaakaan putkeen vaan jarru toimi loistavasti. Ensimmäistä kierrosta ei tullut kuvattua. Välistävedot peruuttaen sujuivat ihan kivasti, vaikkakin itseltäni vähän kömpelösti. Mutta Valo tuli niihin hyvin ja se on pääasia. Ensimmäisellä kiekalla en tehnyt putkeen 7 jarrua enkä jarruttanut myöskään sen jälkeen, ja Valo meni keppien sijasta edessä olevaan putkeen. Jatkossa jarru toimi niin ettei ampunut putkeen, mutta kaarros oli arvatenkin suuri.

Paremmin toimi se kun jäin ohjaamaan kepit paikalleni ja tein jarrun putken 7 ulostulolle. Valo pujotteli kyllä hyvin kepit loppuun, vaikka ei olla tätä treenattukaan aikoihin. Kepeillä pysyminen tuntuu muutenkin olevan sillä aika vahva. Nyt en saanut myöskään aloitusongelmaa puserrettua ulos. Lähestyminen 11-13 oli aika samanlainen kuin viikonlopun kisoissa, jolloin meni oikein sisään ja taittui 3. väliin. Lopuksi tehtiin vielä muutamat kepit erikseen. 



Väinö pääsi juoksemaan putkia, leikkimään ja laukkaamaan ympyrää pallonsa kanssa, olihan onnellisen näköinen otus.

Väinö

Valo

Toisen keppi, paras keppi. Eilen Sipoonkorvessa.

perjantai 25. syyskuuta 2015

Vihdoin treenailu käyntiin!

Onhan me Jennan treeneissä käyty, mutta ihan hirvittää miten vähän on treenattu kevään jälkeen. Eilen kuitenkin sain pitkästä aikaa hilauduttua Ojankoon, vaikka ovikoodikin oli jo päässyt unohtumaan... Lämmittelyksi päästiin Valon kanssa testaamaan illan episten supermöllien rata, kun viereiseltä kentältä pyydettiin apuun. Tehtiin myös puomia, aata ja keinua jotka kaikki sujuivat ihan hyvin. Puomilla pientä himmausta. Keinulle tein sivuirtoamista ja persjättöä/valssia, Valo teki aika kivasti ja tuli hyvin päähän asti, ei lähtenyt kertaakaan ennen aikojaan.

Huomasin myös että Valo on alkanut hiffaamaan pitkälle eteen lähetyksen (hypyille), jes! Tästä oli viitteitä jo tiistain Jennan treeneissä, mutta nyt huomasi että idea on selkeästi alkanut iskostumaan, hyvin hilpaisi heti ilman etupalkkaa muutaman esteen päähän! Pitää jatkaa vielä treeniä, jotta saadaan Valo irtoamaan kunnon vauhdilla ja niin pitkälle kuin tarvis. 


MÄ PÄÄSIN TREENAAN!
Tiistaina oltiin tosiaan jo tuttuun tapaan Jennan treeneissä. Jenna oli tehnyt kivan putkihärdellin. Ensimmäinen kommentti Jennalta oli että Valo menee ihan h*lvetin lujaa, mitä se on oikein tehnyt? Ja kyllä se menikin aika haipakkaa, kävi ihmeellisen kuumana. Se jopa puraisi mua jenkkaan! Taitaa vissiin treenaamattomuus vähän patoutua, haha. Eipä se mitään, jatkakoot samaan malliin mun puolestani.

Mitään varsinaisia ongelmia ei ollut, ja Valo irtosi hyvin pitkälle suoralle jonka jälkeen taittui hyvin keppien 90-umpikulmaan ja pysyi kepeillä hyvin mun irrotessa sivuun ja pysähtyessäni. Puhuttiin että tietyissä kohdissa pitää vaihtaa vastakäännökset flippeihin, mikä kyllä taas toimikin Valolle hyvin. Näitä pitää ruveta treenaamaan, että onnistuvat itseltä helpommin.

Lauantaina kisataan, jee! Ehkä tää kausi nyt tästä pyörähtää taas toden teolla käyntiin, treenisuunnitelma on ainakin työn alla.

Poikain kans on myös jumppailtu. Etenkin Valolle olen nyt naksutellut varsinkin takapäätä ja koordinaatiota vahvistavia temppuja. Videolla kolmas treenikerta takajalat seinälle -treenistä, ehkäpä jalostetaan etujaloilla kävelyksi asti. Kuvakulma vähän vääristää, lopussa pino on noin 15 cm Valoa korkeampi.