maanantai 30. tammikuuta 2012

Valon treenit ja Väinön kisat

Valo treenaili perjantaina Vuokkosilla pinseritreeneissä. Tehtiin muutama lyhyt pätkä. Ensin pätkä, jossa mutkaputki, muuri ja pituus. Valo teki ensimmäistä kertaa normaalikorkuista muuria, hyvin meni. Pituus kahdella palikallakin meni hyvin. Etupalkka taas käytössä ja eteni ihan ripsakasti.


Seuraavaksi oli tarkoitus tehdä pätkää, jossa oli A ja kaksi mutkaputkea. Valohan on tehnyt A:ta nyt kahdesti, viimeksi keskiviikkona Hakkilassa. Nyt se ei suostunutkaan menemään harjan yli, vaan kääntyi tarjoamaan nenäkosketusta ylösmenokontaktilta. Valo ei millään lähtenyt ylittämään A:ta, joten otimme remmin avuksi. Remmin tuella saimme sen menemään A:n, ja kohta ei enää remmiäkään tarvittu, kun Valo taas kipitti A:n reippaasti alusta loppuun. Tein tätä sitten siis vain pari kertaa yksittäisenä esteenä.

Kolmas pätkä oli hyppy, putki ja pussi. Pussi ei ollut ihan suorassa linjassa putken ulostulolta, mutta hyvin Valo senkin haki. Olisiko kerran mennyt pussinsuun ohi, kun en ottanut haltuun.


Kolmenneksi vielä lähetin putkeen ja kahden hypyn yli. Videosta näkee, että menin turhan paljon varmistelemaan, mutta hyvinhän tämäkin sujui. Lisäksi tehtiin pari kertaa keinua niin, että avustaja laski keinua. Valo ei aristele keinua yhtään. 


Väinön kanssa käytiin tosiaan lauantaina Lohjalla "juoksemassa" kolme Anne Viitasen rataa. Ensimmäisesta agiradasta en jaksa selostaa juuri muuta kuin että Väinö oli hirviö. Se karkasi lähdöstä, ei irronnut, sitten kun irtosi irtosi vääriin paikkoihin, lönkytteli ja ohitti suorassa linjassa olevia esteitä. Että silleen.

Ennen toista agirataa otin Väinön tiukempaan kuriin, mikä auttoikin. Radassa oli tosi vaikea kohta, missä piti ehtiä juosta ohjaamaan koira oikeaan putkeen, mutta se oli pakko tehdä esteiden vasemmalta puolelta, ellei halunnut koiran kääntyvän poikittaisesta putkesta väärään suuntaan. No empä ehtinyt, joten Väinö hyppäsi putken vieressä olevan muurin ja tästä hylly. Agiratojen kontaktit menivät hyvin, siitä plussaa.

Kolmas rata oli hyppäri, jolta sitten teimme nollan. Olin ihan tyytyväinen yhteen putken jälkeiseen persjättöön (noita kun en usein tee) ja kepeille vientiin, kun taisin olla tyyliin ainoa, joka ohjasi kepit tuolta puolelta...Olen silti ihan masiksessa noista(kin) kisoista, koska Väinö oli hidas! En tajua, mikä sitä vaivaa, se ei todellakaan pistä nyt parastaan kisoissa eikä treeneissä. Mietin jo totaalista taukoa, mutta katsotaan nyt ensin olisiko vauhtitreeneistä mitään apua. Jotenkin todella turhauttavaa, kun tiedän että se pystyy menemään paaaaaljon lujempaa :( Sekunteja toki paloi esim. pimeään putkikulmaan menossa, kun väinöä ei ois vissiin oikein huvittanut ja jouduin törkkäämään sen tosi läheltä. Silti.

Ärsytystä ei vähentänyt se, ettei agiradoilla olisi tarvinut kuin tyyliin tehdä nolla, ja sertit olisivat heltineet. Katsoin nimittäin, että ainakin toiselta radalta taisi tulla vain yksi nolla eikä toiseltakaan vissiin kummemmin. Hyppyradalta nollia sitten tuli enemmän, eikä meidän vauhdilla ollut mitään asiaa pokaaleille (oltiin kuudensia). Sunnuntaina mennään BAT:in kisoihin, pitää katsoa mitä siellä tapahtuu ja suunnitella tulevaisuutta sen jälkeen tarkemmin.

Tässäpä tätä tyylikästä menoa:


perjantai 27. tammikuuta 2012

Tuulian treenit

Eilen siis Sporttiksella Tuulian treeneissä Väinön kanssa. Valo joutui harmikseen katselemaan meininkiä radan reunalta, ja sekös harmitti. Väinön kanssa päästiin hinkkaamaan kontakteja. Radalla oli siis A, jonka suorittamista helpotti huomattavasti, jos koiran pystyi lähettämään suorittamaan A itsenäisesti. Eka kiekalla V ei todellakaan pysähtynyt A:lle, tosin ei sinänsä ottanut virhettäkään. Tätä tehtiin sitten etupalkalla monin tavoin, ja sujui hyvin :) Kontakteja täytyy nyt todellakin vahvistaa, joten sattuikin hyvä rata treeneihin.

Muita haasteita radalla olivat kepeille viennit. Ensin pakkovalssilla, sitten umpikulmaan lähettäen. Pakkovalssissa ei ongelmaa, umpikulmassa piti malttaa odottaa hetki, ettei V lähtisi toiseen väliin. Kerran myös kääntyi väärään suuntaan, joten vahvistettiin keppien lopetustakin palkalla. Lisäksi tehtiin keppien päähän puolenvaihto, mikä sujui Väinöltä hyvin.

Lopussa mentiin mutkaputkesta hypyn yli takaakiertoon, josta 4 hypyn loppusuoralle. Sain Väinön oikealla rintakehän asennolla menemään oikean hypyn (tarjolla oli myös toinen hyppy vieressä), mutta viimeisellä kerralla se kääntyi takaakierrosta väärään suuntaan, ikäänkuin olisi lukenut mun ohjauksen vippinä?! Väinö on tehnyt tuota samaa nyt muutaman kerran, siihenkin täytyy siis paneutua. Outoa.

Kivat treenit ja Väinö oli hyvin kuulolla. Aloitti taas reippaasti, mutta hyytyi kyllä loppua kohden. Tänään pidän Väinölle välipäivän, ja huomenna mennään vetäisemään Lohjalle 3 Anne Viitasen rataa. Kassotaas miten menee kontaktit ja vire :D Valo pääsee vielä tänään pinseritreeneihin.

Muutama huonohko kuva tältä päivältä:

Valo venyttää :)


Kuuraparta.

Noku palelee!

torstai 26. tammikuuta 2012

Hakkilan treenit

Valo aloitti tänään helpolla irtoamisharjoituksella, eli pitkällä suoralla jossa kaksi hyppyä ja muuri. Jätin palkan valmiiksi, ja lähetin Valon paikaltaan ja sitten niin että seisoin vähän eka hypyn jälkeen. Valo starttasi lähtölaskulla, jota teen sille välillä :) Lasken siis hitaasti kolmeen, kolmosella saa mennä. Tämä onkin hauska tyyli, kun Valo joka numerolla nytkähtää paikallaan valmiina singahtamaan :D Tässä harjoituksessa ei siis todellakaan ongelmia.

Sitten tehtiin ratapätkää, jonka ajattelin ensin olevan turhan vaikea mun suunnitelmiani ajatellen. Siinä lähetettiin hypylle, josta takaisin mutkaputkeen, hypylle takaakiertoniistoon ja mutkaputkeen, josta putken sivulla olevaan pussiin. No eihän tuo Valolle mikään vaikea ollut, ja meni vieläpä melkoisella vauhdilla. Ongelmia tuli pari kertaa takaakierrossa, ja eka kerralla lähti toisesta putkesta väärään suuntaan. Muuten meni kyllä oikein mallikkaasti, ja kesti jo palkan valmiina olon ihan sikahyvin näinkin kiemuraisessa kuviossa! Omissa treeneissä jatketaan silti edelleen hyvin yksinkertaisella linjalla :)

Lisäksi tein kontakteja yksinään ja kokonaista A:ta sekä puomia. Aika kivasti nämäkin jo menee, tai siis A:tahan me tehtiin nyt toista kertaa ikinä. Ainiin, myös rengasta tehtiin yksittäisenä esteenä. Aika hyvin, pari kertaa meni välistä. Täytyy sanoa, että Valo vaan on ihan sairaan <3!

Väinö teki rataa, jossa tein muutamia persjättöjä (!) ja mm. saksalaisen. Persjätöt onnistui tosi hyvin ja pystyin luottamaan siihen, että Väinö suoritti hypyt vaikken sitä nähnytkään :) Lisäksi takaakiertoon lähetys hyvän matkan päästä onnistui kivasti, sekä vaikeahko keppikulma. Eka kerralla Väinö karkasi A:lta, mutta kun nyt olen päättänyt pysäytyksen vaatia niin se sitten vaadittiin. Loppu kerrat meni hyvin. Suurin ongelma tuli toisessa saksalaisessa, joka piti suorittaa vähän hankalasta lähestymisestä. Kun kuitenkin luotti koiraan ja lähetti sen takaakiertoon ilman liikoja varmisteluja, onnistui tämäkin hyvin.

Väinön osalta parasta näissä treeneissä oli sen vire! Väinö oli innolla mukana, ja minusta sillä säilyi tosi hyvä vire vaikka teimmekin useampia toistoja! Tosi kiva juttu :) Ehkä se futistelu eilen auttoi ;D Molemmilla pojilla siis hyvät treenit!

Huomenna on tosiaan Väinöllä Tuulian treenit, perjantaina Valolla treenit Ojangossa ja lauantaina kisaillaan Lohjalla kolme starttia.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Palikkatreeniä...

...eli ihan perusjuttua tänään Väinölle. Rupesin nyt ottamaan kontaktit uudelleen treenin alle. Itsehän mä olen ne tyrinyt, kun en oikein itsekään tiedä, mitä Väinöltä haluan. Väinöllä on ollut hyvät pysäytyskontaktit, mutta annoin sen alkaa juosta niitä läpi, ja nyt se alkaa kostautua :P Ajattelin siis toistaiseksi palata kunnon pysäytyskontakteihin, ja katsoa sitten jos yrittäisi siirtää niitä oikeiden juoksukontaktien suuntaan.

Ensimmäisen A:n juoksi läpi, mutta kaikki seuraavat pysähtyi hienosti ja kesti mun liikkeen. Sama puomille, lisäksi itsenäistä puomia palkka edessä. Hyvin meni nämä, tästä jatketaan.

Nyt olen päättänyt alkaa viimein työstämään Väinön vauhtia. Olen vähän antanut itseni luovuttaa sen suhteen, vaikka tuskin peli on vielä menetetty. Aikeena siis tehdä paljon yksinkertaista etupalkkatreeniä. Se on Väinölle vaikeaa, eihän se ole siihen tottunut ratatyöskentelyssä. Voi, kun olisin aikoinaan tiennyt ja tajunnut...

No, nyt otin ensimmäistä kertaa käyttöön salaisen aseen. Väinö on nimittäin aivan pakkomielteinen jalkapalloon. Turussa kävimme Väinön pentuajoista lähtien "pelaamassa" futista viereisellä futiskentällä, ja siitähän se lähti. Kun sanon pakkomielteinen, tarkoitan sitä :D Kun pallon ottaa esille, alkaa sellainen huuto ja mekastus ettei mitään järkeä. Väinö hyppii ja pomppii, haukkuu, vinkuu, kuolaa ja tekee silmät päästä pullistuen kaikkensa saadakseen tuon ihanan aarteen itselleen. Sitten kun se saa, ei se siitä hevillä luovu. Jalkapallossa on siis hyvät ja huonot puolensa :D Väinö myös polttaa itsensä piippuun pallon kanssa helposti, koska se ei vain pysty lopettamaan sen puremista ja kuljettamista. Liikaa senkään kanssa ei siis voi tehdä. Allini sai myös tänään kipeästi tuntea tuon mieltymyksen sivuvaikutukset :P

Joka tapauksessa olen ajatellut käytää tuota futista hyväkseni vauhdin haussa. En tiedä toimiiko se paremmin kuin vaikka vinkulelu, mutta koetetaan. Aloitin tänään ihan vain perus vauhtiympyrällä. Hetken kesti saada Väinö putkeen pallon luota, mutta menihän se sitten. Lisäksi tehtiin keppejä pallon kanssa. Vaikeammista kulmista lähetystä ei vielä kestänyt, ja jättikin ensin miljoona kertaa kakkoskepin väliin kun maltti ei riittänyt, mutta onnistui tämäkin sitten. Ja enpä olekaan nähnyt sen aikoihin pujottelevan tuollaista vauhtia :)

Kokeilu siis jatkukoot. Huomenna vuorossa pinseritreenit molemmille pojille, ja torstaina Väinölle Tuulian treenit. Valo pääsee sitten vielä hommiin perjantaita.

Väinön vauhtiympyrää otos 1:




maanantai 23. tammikuuta 2012

HSKH:n kisat 22.1.2012 ja Valon treeniä

Eilen käytiin korkkaamassa Vuokkoset-areena kisojen merkeissä. Olipas kivaa kun muutakin ässätiimiä oli paikalla :) Pääsin myös näkemään ensimmäistä kertaa livenä Valon tädin, siis Roiston siskon Hulin, joka olikin ihana vauhtipakkaus!

Ensimmäiset Anne Viitasen radan aiheuttamat panikkoinnit kuulin heti sisään halliin astuessani. Kaikki tuntuivat olevan sitä mieltä, että rata oli hirveä, kauhea ja vaikeimmasta päästä mitä on nähty. Joka paikassa kuhistiin. Mielestäni se ei nyt niin paha ollut, mutta vaati koiralta itsenäiset kontaktit. Tai ainakin ne helpottivat kovasti hypyn ja suoran putken kautta takaakiertoon ehtimistä :D Lisäksi oli jotain takaakiertohässäkkää, mihin tuntui monien radat karahtavan.

Noh Väinö oli vähän hökelö tuulella tuon radan. Sehän paukautti komean kontaktivirheen puomilta, jonka jälkeen ei paljon kiinnostanut ohjata. Ärsyttää, että se on ruvennut hyppimään kontaktit. Tämä on huomenna ykköstreenauskohde! Takaakiertoon ehdittiin, mutta Väinö lähti hakemaan seuraavan hypyn väärältä puolen joten annoin sen vain hypätä kaikki takaakiertohypyt miten huvitti. Sitten se otti vielä keppivirheen (!) vaikka meni sisäänmenoon oikein, ja puomilta takaisintullessa veti vielä yhden ylimääräisen hypyn. Tämä rata oli siis meiltä karsea. No, makseissa yli 60:stä koirakosta 3 onnistui tekemään puhtaan nollan, eikä muissakaan luokissa juuri paremmaksi laitettu :D

Seuraava Annen hyppyrata tuntui jo paremmalta. Mukavia kommervenkkejä oli siinäkin :) Yhden persjätön kusautin, ja tulokseksi tulikin 0,07 s yliaikaa. Jes. 

Kolmas rata oli Kari Jalosen tuomaroima. Siinä otin puomin varmanpäälle, ja hyvin otti kontaktin. Yhdessä kohdassa meinasi vähän rata kadota, ja hätkyilin hieman loppuradan. Rata oli kuitenkin kohtalaisen sujuva vaikkakin aika hidas ja teimme nollan, sijoitus 7./41. Pitäisi päästä tuosta omastakin tepsuttelusta eroon ja alkaa juosta! :D

Väinö oli vähän vaisu, mutta tosi hyvin hanskassa ja kuulolla joten olen ihan tyytyväinen. Huomasin, että sillä oli taas maha ihan sekaisin, toivottavasti ei ole taas/edelleen kipeä :(

Jalosen rata:



Valo pääsi tänään ensimmäistä kertaa kuukausiin omatoimitreeneihin, korkkasimme siis Vuokkoset siinäkin suhteessa! :) Teimme vain vähän irtoamista, vauhtiympyrää, pari takaakiertoa ja aloittelimme keppejä. Hienosti meni ja intoa riitti :) Pari pätkää treeneistä:




sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Äkkipäivitystä (treeniä ja JANKK-kisat)

HUHH! Toisin sanoen tenttiviikko on nyt ohitse joten ehdin ajattelemaan vähän muutakin kuin koulua :) Mitäs tässä nyt onkaan kaikkea ehtinyt tapahtua...Aloitetaan Valon Vuokkoset-hallin korkkauksesta viikko sitten perjantaina:

Semmoista vain aluksi, että jos viimeksi sanoin Valon menneen ensimmäisen kerran lujaa, niin valehtelin. Nimittäin NYT se meni oikeasti LUJAA! :D Olin tiputtaa silmät päästäni kun Valo teki ensimmäisen 6 esteen pätkän. Jösses, mikä vauhti, ja mä en tätä helposti sano :D Pidin sitä niskasta kiinni hetsaten hypyn yli sivulle mutkaputkeen lähetettäessä, ja Valolla vain haroi jalat ilmaa kun juoksi jo paikallaan niin kovin. Sieltäpä se sitten tuli sellaista kyytiä, että itsellä oli todellisia vaikeuksia pysyä perässä! Jes, hieno Valo!! Jaksoi muutaman toiston samalla vauhdilla, sitten jo hiukka hyytyi. Katsotaan jatkuuko sama linja :)

Oikeastaan muuta en noista treeneistä viitsi edes mainita, tuo oli mulle se tärkein juttu!

Noh sitten, viime viikonloppuna kasvikset tuli kylään, ja Sannan kanssa mentiin sunnuntaina Hyvinkäälle kisaamaan 3 Anne Saviojan rataa Harrin ollessa Top Team -leirillä. Eka rata menikin sujuvasti, kunnes Väinö liukastui keppien sisäänmenossa, mistä keppivirhe. Tulos siis 5. Toisella radalla pälli kesti vieläkin, mutta Väinö otti virheen A:n alastulolta!! Ensimmäistä kertaa koskaan! Nyt muuten lähtee kontaktit tehotreeniin...Kolmannella radalla sitten mentiin hyvin taas loppupuolella asti, jolloin Väinö kielsi putken. Aivan ihme hommaa, putket ja kontaktit on siis ensi viikon teema...Tulokseksi siis 2x5 vp.

Naureskelin, että juuri kun pääsin sanomasta että meillä on koko kisauran ajalta vain pari vitostulosta, niitä tuli heti kerralla 3 lisää :D Olin silti tyytyväinen, vauhti ei ollut parhaasta päästä mutta V oli hyvin hanskassa. Ja heti rukattiin sentään hyllyprosenttia uuteen uskoon! ;D

Molemmat pojat ovat sairastaneet tässä pahan oksennus -ja vatsataudin. Lisäksi mulla on ollut paljon kouluhommia, joten treenaaminen on jäänyt vähiin. Väinön kanssa pääsin treeneihin torstaina, mutta Valoa en ole vienyt koko viikolla. Torstaina oltiin eka kertaa Timo Liuhdon opissa. Tykkäsin hänestäkin kovasti. Niistä treeneistä ei sen enempää, kuin että Väinö oli selvästi vielä vähän voimaton (hidas) mutta meni sujuvasti. Olipa hienoa oppia oikeasti jotain uutta! Timo siis laittoin mun välistävedon uuteen uskoon. Se onkin ollut vaikeantuntoinen meillä. Tosi hyviä vinkkejä sain siihen, nyt vain treenailemaan!

Huomenna menen kisaamaan Vuokkoset-areenalle. Toivotaan että Väinön voimat ovat palautuneet. Ensi viikolla (kun mulla on LOMA) aloitan Valon keppitreenit, johon sain Harrilta hyvät ohjeet, ja Väinö pääsee tekemään putkia ja kontakteja. Siitä se lähtee, tämä vuosi :)

perjantai 13. tammikuuta 2012

SKPIN -ja Tuulian treenit

Keskiviikon treenit Valon kanssa aloitettiin vauhtiympyrällä, johon kuului mutkaputki, neljä hyppyä vinottain, suora putki ja takaisin mutkaputkeen. Jätin taas palkan valmiiksi, mikä tuotti aluksi hitusen keskittymisvaikeuksia. En kuitenkaan antanut periksi, ja saimmekin pätkän toimimaan moitteettomasti. Ensimmäistä kertaa pystyn itsekin sanomaan ääneen, että Valo meni lujaa ja irtosi upeasti päätyhypylle ja putkiin :)

Toiseen radanpätkään sisältyi pussi, päällejuoksu, takaakierto, muuri ja kaksi valssia peräkkäin hypyille. päällejuoksun jälkeen oli myös toinen hyppy takana tyrkyllä. Valo ei sitä kyllä vilkaissutkaan :) Tämänkin harjoituksen tein väkipakolla lelu maassa odottaen :D Haastavaahan tuo taas aluksi oli, mutta onnistuipa lopulta. Kaikki muu meni oikeastaan melkoisen hyvin, mutta käännös muurilta meni hitusen pitkäksi. Tarkoittaa siis vain sitä, ettei Valo vielä kääntynyt kunnolla muurin päällä. Oikein hyvin meni silti ja keskittyi hienosti!

Rataan kuului myös rengas, mutta tein sitä vain erikseen kun se ei selvästi ole Valolla vielä täysin hanskassa. Lisäksi tein vähän A:n kontaktia. Kyllä mä sitten vain tykkään tuosta Valosta niin paljon! <3

Väinö teki samat ratapätkät ja hienosti ja nopeasti tekikin. Kisaaville oli kolmantena harjoituksena myös täyspitkä rata. Alkupäässä oli muurilta U-käännös kepeille. Muurin takana oli putkensuu tyrkyllä. Valssilla kepeille vienti sai Väinön hyppäämään muurin vähän pitkäksi. Päätinkin kokeilla kepeille lähetystä leikaten, eli lähettämällä Väinön edeltä pujottelemaan ja koukkaamalla itse sitten keppien toiselle puolelle. Ei tulisi moista ihan heti kisoissa kokeiltua, kun en sitä ole harjoitellutkaan, mutta Väinöhän handlasi sen hyvin. Niistot, leikkaukset, pimeisiin kulmiin lähetykset sun muut onnistuivat hyvin.

Nyt varmistuin siitä, että yksi ongelma on päässyt kehittymään, ihme kyllä putkien kanssa. Huomasin tämän eka kertaa Jaakon koulutuksessa Purina Centerissä. Jokunen aika sitten Hyvinkään kisoissakin Väinö kielsi suoran putken, ja treeneissä olen toisinaan huomannut, että Väinö ei aina irtoa putkiin hyvin. Nytkin se jo lukitsi putken, mutta kääntyi siltä kuitenkin pois minun lähtiessä sivulle. Väinön vauhti putkiin irrotessa on nyt ihan onnetonta, ja näyttää kuin se välttelisi putkiin menoa jotenkin. Ei siis irtoa kohdissa, joissa sen todellakin pitäisi pystyä irtoamaan putkiin. Ei aina, mutta toisinaa. Tämä täytyy ottaa tehosyyniin ensi viikolla, eiköhän tuo putkien vahvistamisella tokene.

Eilen oli sitten Tuulian treenit Sporttikoirahallissa. Viime viikollahan en päässyt paikalle, kun olin kipeä.  Tuulia oli tehnyt kivan 19 esteen radan, jossa pääsin kokeilemaan ohjauksia, jotka ovat taas jääneet vähemmälle. Ensin tutustuimme rataan melko perusteellisesti, ja kävimme jokaisen suunnitelmat läpi. Oli kiva huomata, että olin suunnitellut radan niin, ettei suunnitelmiin tarvinut tehdä muutoksia :) 

Heti 2-3 hypyillä päästiin testaamaan kivoja ohjauksia. Kakkosesteelle siis pakkovalssi-jaakotus, kolmosesteelle saksalainen ja siitä pituudelle. Nämä sujuivatkin heti hienosti! Alussa olin hiukan myöhässä, ja pituuden jälkeiselle takaakierrolle tuli kiire. Toistettuna Väinö meni hienosti takaakierrolle, josta kaksi valssia hypyille ja kepeille avokulmaan lähetys. Kepeille lähetettäessä piti muistaa viedä lähetys loppuun asti rintamasuunta kakkoskepille, jottei koira mene väärään väliin.

Hypyille 2-3 testattiin myös kahta pakkovalssia. Tämä oli mulle ensin jotenkin vähän vaikeaa, ja Väinö pääsi hiukan hukkumaan tai sitten toinen pakkovalssi oli huonohko. Saatiin kuitenkin lopulta sujumaan ihan ok, mutta kellotuksella todettiin saksalainen nopeimmaksi vaihtoehdoksi.

Tämän jälkeen takaakierto-päällejuoksu, mutkaputkeen ja puolivalssilla toiseen putkeen. Tähän Tuulia kouli mua tekemään twistin, koska ohjasin takaakierron tosi tönkösti ja Väinö tuli aikalailla jaloille. Olen aina inhonnut twistiä ja yleensäkin kaikkia ohjauksia, joissa joudun liikkumaan takaperin, mutta nyt se onnistui hyvin ja tuntui helpolta! Jee! Sain hyvin etumatkaa kauemmalle putkensuulle lähetykseen.

Putken jälkeen tuli siis hyppy, putki ja toinen putki josta muurille. Ensimmäisen putken väärä suu oli tyrkyllä hypyn jälkeen. Tämäkin kohta kellotettiin niin, että tein ensin hypyn jälkeen puolivalssin. Olin aika varma, että väärä putkensuu houkuttelisi Väinö hyvin paljon, mutta olinkin väärässä. Se ei mennyt väärään päähän kertaakaan millään ohjauksella! 

Seyraavaksi sama kohta kellotettiin niin, että vekkasin hypylle. Toimi Väinölle niinkin. Kolmanneksi tein vielä valssin hypyn jälkeen. Kellotus kertoi, että vekki oli hitain ja valssi nopein vaihtoehto, useammalla kymmenyksellä. Niimpä niin :) 

Muurin jälkeen U-muodossa hyppy ja A, sitten niisto/sylivekki hypylle, putkeen ja takaakiertoon josta päällejuoksu viimeiselle hypylle. Ohjasin putken jälkeisen takaakierron ensin pyörittämällä vasemman siivekkeen ympäri (rata jatkui vasemmalle). Toimi kyllä, mutta kellotimme vielä oikealta puolelta lähettämisenkin. Matka sieltä oli sinänsä pidempi, mutta hyppylinjat sen verran suoraviivaisempia, että tämä oli Väinölle hieman nopeampi vaihtoehto.

Väinö oli tosi hyvin kuulolla eikä pelleillyt yhtään. Alussa se oli ihan super, ja tosi hyvässä vireessä. Kuitenkin taas hyytyi aika pian, mikä tosiaan näkyy selvästi vauhdissa. En tiedä mistä se johtuu, mutta hittolainen kun V olisi muutoin ihan taitava koira! Vielä kun tuon vauhdin saisi kohdilleen...! Testataan nyt ensimmäiseksi kuntokuuria ja hlppoa perustreeniä. Tottahan se, etten ole vielä oikein löytänyt kivoja metsiä täältäpäin, eli metsälenkeillä ei ole kunnolla käyty aikoihin, ja ehkä peruslenkkeilykin on ollut kevyehköä. Kunnonkohotusta siis luvassa sekä emännälle että koiralle! :)

Tuulian treeneissä on kyllä aina niin kivaa. Tykkään hirveästi tuosta kellotuksesta, kukaan muu ei ratojamme ole aiemmin kellottanutkaan, mutta on se kyllä hyödyllistä. Suosittelen! Ensi viikolla sitten Timon opissa, eka kertaa.

Tänään saamme kivoja vieraita, kun kasvikset tulevat kyläilemään Top Team -leirin ajaksi. Sehän tarkoittaa sitä, että Valokin pääsee näkemään äitinsä, siskonsa ja tätinsä :) Tänään on myös Valolla treenit, ensimmäistä kertaa Ojangon hallissa. Huomenna menen myös Hyvinkäälle katsomaan Valon veljen Keijon kisaamista ykkösissä, missä tiedossa todennäköisesti vauhtia ja vaarallisia tilanteita ;D Sunnuntaina suunnataan sitten Sannan kanssa itse kisailemaan Hyvinkäälle. Katsotaas, meneekö yhtä "hyvin" kuin viimeksi vai jopa paremmin ;D huonommin ei ainakaan juuri voi mennä.






perjantai 6. tammikuuta 2012

Valo kohta 11 kk

Tajusin eilen (kauhukseni) että herranen aika, valohan on pian vuoden ikäinen! Mun silmissä se vain on niin pikku pentu vieläkin, mutta sehän täyttää 8. päivä 11 kuukautta :) Aika on mennyt kyllä todella nopeasti...Tämä huomio lienee ansainnut pari päivityskuvaa Valosta! :D
Valo 11 kk
Riukula 11 kk :)

Kynitty Valo 11 kk.

torstai 5. tammikuuta 2012

Valon treenit Hakkilassa

Eilen palauduttiin joulutauolta treenauksen maailmaan. Vuorossa oli SKPIN-treenit. Tällä kertaa otin mukaan vain Valon, koska olen melkoisessa flunssassa enkä olisi jaksanut juosta Valon tunnin perään vielä Väinönkin kanssa. Valon kanssa treenaus on kuitenkin vielä vähän kevyempää :)

Aloiteltiin pikku radan pätkällä, joka itseasiassa olikin teknisimpiä, mitä olemme tehneet. Yritin ensin jättää lelun valmiiksi radan loppuun, mutta Valo ei kestä vielä tuollaista pyöritystä, jos lelu on odottamassa. Otin siis lelun taskuun ja palkkasin vasta pätkän jälkeen. Aika kivasti se menikin, ottaen huomioon ettei tuollaisia käännöksiä olla vielä juuri tehty.

Seuraavaksi tehtiin A-estettä. Ensin kontaktia, ja lopuksi ensimmäistä kertaa koko A. Valoa ei kyllä mietityttänyt yhtään, se meni hienosti :) Lopulta sitä piti jo vähän himmatakin, kun meinasi loikata harjan yli. Heti kun vähän suhahdin, meni hyvin.

Perään tehtiin myös puomia. Sekin menee jo oikein kivasti. Toiselta puolen ohjatessa Valo hyppäsi ensin alussa pois, kunnes tajusin että lähdin sivuirtoamaan puomin alla olevan putken vuoksi. Ei siis tietty vielä kestä sivuirtoamista. Heti kun lähdin suorassa linjassa, Valo meni taas hyvin.

Kolmanneksi tehtiin kolmen esteen pätkä, jossa lähetettiin verkkokepeille, pimeään putkikulmaan ja hypyn takaakiertoon. Ensin Valo kääntyi putkesta väärään suuntaan, mutta tuli hyvin sitten kunhan kutsuin tarpeeksi ajoissa. Myös tässä harjoituksessa lelun jättö meinasi tehdä vähän tiukkaa ;D 

Lisäksi tein itsekseni ihan vain suoraa pätkää, pari takaakiertoa ja kepeille lähetystä eri kulmista. Valon kanssa on kyllä ihan huippua tehdä. Se on niin kuuliainen pikku höhläke. Kerrankin tuli kuvautettua videoita, joten laitan muutaman pätkän tähän :) 

Sain eilen avaimen uuteen halliin, joten pääsemme viimein treenaamaan itseksemme kunhan tästä tervehdyn!







keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Vuosi 2011 pakettiin ja uusi vuosi 2012 tilalle!


Viime vuoden tavoitteeni Väinön osalle olivat melko lailla agilitypainotteisia. Näyttelyissä käytiin kerran, tammikuussa. Agilityssa tavoitteena oli tietenkin kartuttaa osaamista, lisätä vauhtia, ja ennen kaikkea nousta vuoden aikana kolmosluokkaan. Luokkanousu toteutuikin vapun aikoihin. Tämän jälkeen oltiinkin vähän tyhjän päällä, kun muita tavoitteita ei oltu asetettu :D Tiivistetysti vuoden agility-"saavutukset" olivat
  • nousu 3-luokkaan
  • 73 starttia, joista 22 kakkosluokassa
  • 50 HYL:lyä, joista 17 kakkosluokassa
  • 17 nollaa, joista 4 kakkosluokassa (2xLUVA+SERT)
  • viisi 5-tulosta 
  • yksi muu tulos
  • näistä 2 nollaa, jotka hylättiin liian aikaisesta palkkaamisesta :)
  • tuplanolla, toinenkin olisi ilman liian aikaista palkkausta.
  • SM-tulosvaatimukset vuodelle 2012 kasassa

Eli 51 starttia kolmosluokassa, joista 33 hyllyä. Hyllyprosentti siis n. 64,5. Nollaprosentti taasen n. 25,5. Nämä siis äkkinäisiä laskelmia, voipi olla pikku virheitäkin mut suurin piirtein oikein :D

Toisin sanoen kolmosluokassa nollatuloksia on vain noin neljäsosa. Toisaalta muita tuloksia on noin 10 prosenttia, mikä tarkoittaa sitä, että meidän kisat menee aikalailla nolla tai ulos -linjalla. Lähes kaikki virheet mitä tulee, ovat siis hylkääviä eli yleensä väärä rata. Meidän tapauksessa hyvin usein putken valinta silloin kun ei pitäisi tai hypyn suorittaminen väärin päin. Joitain keppivirheitä on tullut. Rima on Väinöllä tippunut kisoissa kahdesti ja kontaktivirheen se on ottanut vain kerran. Lentokeinu samoin ehkä kerran, pari, eikä sitäkään aikoihin. Ihanneaikoihin päästään aina, ellei Väinö totaalisesti pelleile radalla. Nollan tehdessämme sijoitus on yleensä parhaan kymmenen sakissa, mutta harvoin parhaan viiden sakissa, kisaajien lukumäärän ollessa yleensä n. 30-60.

Vuodelle 2012 tavoitteena olisi Väinön kanssa lisätä vauhtia ja varmuutta. Monet esteet ovat jääneet ikään kuin puolitiehen, eli en ole hionut niitä loppuun asti. Etenkin keppeihin aion paneutua ensi vuonna paremmin, ja ruveta treenaamaan Väinöllekin ihan perus irtoamista ja helppoa vauhtitreeniä, sekä toki joitain teknisiä juttuja. Putki-kontakti -erottelu pitäisi vihdoin ottaa syyniin myös. Tiivistetysti Väinön tavoitteet voisivat olla:

  • vauhdin lisääminen
  • keppivarmuus
  • irtoaminen
  • putki-kontakti
  • teknisempien ohjausten kertaus
  • nolla-prosentin kasvatus, hylly-prosentin pienennys
  • 3. parhaan joukkoon sijoittuminen
  • SM-kisoissa puhtaan radan tekeminen
ja ehkä tärkeimpänä
  • KISATILANTEIDEN SIETO, tarkoittaen tasaista suorituskykyä ja pään kestämistä. Nythän suurin osa meidän hyllyistä johtuu siitä, että Väinö menee ylikierroksille tai haahuiluasteelle, jolloin keskittyminen on mahdotonta ja vauhti kärsii.
Lisäksi tavoitteena on hakea viimeinen CACIB ulkomailta, jolloin Väinöstä tulisi C.I.B. Ehkä käymme tavoittelemassa myös Baltian valioarvoa, mikä edellyttää käyntiä Latviassa. Myös kettulassa voisi käydä katsomassa, onko traumoista palauduttu, ja ehkä yrittää hakea se viimeinen A-tulos, jolloin Väinö saisi myös KVA-arvon. Vakaana aikomuksena on jatkaa keväällä myös mejä-treenejä, katsotaan josko syssymmällä pääsisimme kokeisiin asti. Jotenka katsotaan, olisiko Väinön nimi vuoden päästä C.I.B FI EE LT LV BALT MVA FI KVA-L Foo Fighters Fan Mail ;DD Siinä sitä tavoitetta.


No sitten Valo-boy. Aloitetaas muusta kuin agilitysta ensin. Valolle olen siis kaavaillut jonkin sortin näyttelyuraa, jahka tuosta kehittyy. Tarkoitus olisi myös aloitella tokoa, ehkä jopa ryhmässä(?), koska luonteensa puolesta Valo voisi hyvinkin olla lupaava tokokoira. Kettua käydään moikkaamassa ehkä jo alkuvuodesta, jossain vaiheessa. Myös Valon kanssa olisi tarkoituksena aloitella mejä-treenit keväällä. Tiivistettynä siis

  • näyttelyihin kesällä/syksyllä, jos ei ole vielä kovin kesken
  • tokossa vähintään alokasluokan liikkeet kuntoon
  • luolatreenejä, vähintään käydään katsomassa innostuuko vielä aiheesta
  • keväällä verijäljen aloitus
Sitten agilityyn. Tavoitteena tälle vuodelle on hakea Valolle intoa ja raivoa tekemiseen. Tekniikkaa katsellaan sitä mukaa, kun varmuutta ja vauhtia tulee. Väinöhän opetettiin ensin teknisesti taitavaksi, ja sitten ruvettiin miettimään vauhtia. Valon kanssa teen täysin päinvastoin. Eli varmaan kesään asti tarkoituksena tehdä lähinnä helppoja harjoituksia suurella palkkamäärällä, irtoamista, irtoamista, irtoamista, vauhdikasta menoa ja perustekniikkaa.Kesällä voitaisiin ruveta hiomaan enemmän tekniikkaa, mikäli meno muuten näyttää siltä. Listataampas vähän:

  • vauhdin haku
  • varmuuden ja itseluottamuksen haku
  • varmat kontaktit; ensin pysäytys, myöhemmin voidaan miettiä juoksukontakteja. Tavoitteena tulevaisuudessa siis opettaa mahdollisesti molemmat.
  • itsenäinen tekeminen, irtoaminen
  • keppien opettaminen (varmoiksi)
  • loppuvuodesta ehkä, tosin ei todennäköisesti, kisauran aloittaminen
Vuoden pääasiallinen tavoite Valon suhteen on siis saada alulle nopea agilitykoira :) Tarkoitus on edetä ihan rauhassa, kisaamaan meillä ei ole kiirettä. Aikataulu voi toki tästä muuttua ottaen huomioon edistymistahti, eli joudutaanko ehkä jarruttelemaan tai nopeuttamaan suunnitelmia :) Kesällä/alkusyksystä olisi tarkoitus löytää joku hyvä kouluttaja, jonka kanssa sitten voitaisiin jatkaa eteenpäin, kunhan hoidan ensin peruskoulutuksen itse. Vielä en halua Valoa mihinkään kovin edistyneeseen ryhmään. Valo jatkaakin SKPIN ry:n aloittavien treeneissä ensi viikosta alkaen kahdesti viikossa. Nämä treenit ovat olleet juuri oikeanlaisia Valolle :)


Väinö siis treenaa kevään Tuulia ja Timo Liuhdon ryhmässä ja lisäksi SKPIN-ryhmässä. Liuhtojen treenit alkaisivat huomenna, mutta olen sen verran kipeä että 2,5 tunnin treenit tuskin onnistuvat tässä kunnossa, joten jäänee aloitus ensi viikkoon :/ Lisäksi saan tänään avaimen uudelle Vuokkoset-areenalle tuohon muutaman kilometrin päähän, joten pääsemme vihdoin aloittamaan kunnolla myös omatoimisen treenaamisen!! :)


Tässäpä nämä äkkiseltään mietityt saavutukset ja tavoitteet. Vuoden päästä katsotaan, mihin on päästy/jouduttu. Toivotan kaikille mukavaa ja menestyksekästä harrastusvuotta 2012! :)