lauantai 27. tammikuuta 2018

Kohti uutta vuotta 2018

Pari kuukautta vierähtänyt pois blogin parista kuin varkain. Se johtuu enimmäkseen siitä, että mulla oli niin älyttömän kiireinen ja hektinen loppuvuosi koulun kanssa, etten ehtinyt treenaamaan kuin pari onnetonta kertaa. Kamalaa. Koirat on kieltämättä olleet vähän paitsiossa, kun oman tilan takia pitkät lenkit ja juokseminen ei toistaiseksi onnistu. Toisaalta nyt kun koulu ja työt sentään helpotti, olen VIIMEIN malttanut treenata Jallan kanssa säännöllisemmin esimerkiksi keppejä kun ei rataa voi tehdä, ja myös aa on otettu kuvioihin. Se onkin lähtenyt mukavasti ongelmitta sujumaan. Myös keinua on muisteltu nyt pari kertaa. 

Toki puomia on treenailta myös. Se on Jallalla sujunut jo aika kivasti, vaikka kaikki uuden lisääminen tuo aina hieman takapakkia. Toisinaan osumat jäävät aika ylös, mutta koska on epäreilua vaatia Jallan tämän hetken fysiikalta täysipainoista suoristusta, hyväksyn kyllä nekin. Pari viikkoa sitten hallille tuli uusi Galicanin puomi, vieläpä meidän kimpparyhmän kentälle, ja järkytyksekseni Jalla veteli ihan karsean näköistä settiä - hyppäsi pahimmillaan 30 senttiä ennen kontaktia alas. Ikinä ennen ei ole noin räikeitä virheitä tehnyt, vaikka suoritukset eri puomeilla vähän eriltä näyttävätkin. Meillä oli onneksi juuri aika varattu faskiamanipulaatioon Jallalle ja Väinölle, jossa Jallan rangasta löytyikin lukko ja muuta pientä fiksattavaa. Hoidon ja pikku levon jälkeen puomi lähti sujumaan hyvin, joten taisi kuitenkin olla vain jumista eikä niinkään uudesta puomista kyse. Eihän tuo ihmekään ole!

Jalla 2-v.
Kuopiossa käytiin syksyn aikana 4 kertaa, ja olivat ne kyllä kivoja treenejä. Toivottavasti päästään tulevaisuudessakin Sannan treeneissä käymään, nyt pidetään ainakin kesään asti niistä taukoa. Tämän vuoden tavoitteista sen verran, että toivon saavani itseni ja koirat kesäksi siihen kuntoon, että päästäisiin ennen syksyä kisaamaan, myös Jallan kanssa. Muuta tulostavoitetta en nyt laita, arvokisat todennäköisesti jää meiltä tänä vuonna väliin kun puolikuntoisena ja treenaamatta ei lähdetä sellaisiin rypistyksiin. Jallalla siis päätavoitteena saada ainakin kaikki esteet valmiiksi ja kisakuntoisiksi tämän vuoden puolella. 






Kaikki videot eivät ole näköjään päätyneet YouTubeen asti, mutta jokunen enemmän löytyy Jallan FB-sivulta

Koirat on voineet hyvin. Jallalla oli taas juoksut loppuvuonna (väli edellisiin 4,5 kk), ja pikku tyttönen täytti jo 2 vuotta 19.1.! Väinö ja Valo pääsivät hammashoitoon ja molempien suuta koristaa nyt kaunis lätkähymy. Hassusti molemmilla sattui katkeamaan edestä ylhäältä hammas, Väinöltä poistettiin lisäksi pari muuta legoa. Suosittelen kyllä lämpimästi Fiskarsin eläinlääkäriä hammasjuttuihin!

Onnellista alkanutta vuotta kaikille ja ihania hetkiä karvakamujen kanssa! Nautitaan yhteisestä ajasta!

"Onnistunut" yhteiskuva jouluna :D