Ihanan Jennan treenit alkoi viimein HSKH:n kimpparyhmissä. Eka treeneihin mulla olikin molemmille koirille paikka. Valo teki aika kivasti hommia. Yhdessä keppien leijeröintikohdassa oli kuulema ainoa, joka oli onnistunut siihen mennessä. Valolle myös hypyn umpikulmaan vienti toimi hyvin eurooppalaisittan vastakädellä. Niitä rupean kyllä treenaamaan, tuntuipa helpolta kun ei tarvinut värkätä mitään japanilaisia. Jonkin verran ongelmia tuli kepit/putki -erottelussa vauhdin kanssa. Yksittäisenä asiana sujui, mutta vauhdista näki, että putkikiltteys ei ole vielä ihan palannut.
Jallakin pääsi tekemään ratapätkää (6 estettä). Ajattelin, ettei se ihan osaa vielä tuollaisia, mutta mitä vielä. Putkesta putkeen leijeröinti meni kuin vettä vaan, putkesta kääntyi kuin vanha tekijä ja jopa backlap onnistui kerrasta. Jenna oli nähnyt Jallan pari kuukautta sitten, jolloin se ei osannut vielä yhtään mitään muuta kuin mennä putkeen. Tuli pieni hiljainen hetki ennen kuin Jenna totesi, että häntä on huijattu. Olin vissiin sanonut, että Jalla on sellainen kiltti mietiskelijä ja opetellut asiat hissukseen. Kieltämättä itsekin vähän hämmästyin siitä, millaista kyytiä tuo eläin taas kipitti kun pääsi tekemään rataa. No Jennan mukaan vauhti tulee riittämään mihin vain, mutta kontaktit ja erityisesti keinu tulee opettaa kunnolla. Saa nähdä mihin rahkeet tulevaisuudessa riittää, mutta kyllä mä tyytyväinen olen tuohon vireeseen ja esteosaamiseenhan tässä panostetaan parhaan mukaan.
Valo pääsi lauantaina kisoihin Arto Laitisen radoille. Ekalta radalta nolla. A:n jälkeen tuli meidän perisynti, aikasyöppö kaarros. Ei ehkä näytä videolla kovin pahalta, mutta kyllä se oli ja joutui korjaamaan linjaa seuraavalle hypylle. Jouduin jäämään jo kattelemaan, osuuko edes seuraavalle hypylle. Noita kaarroksia olen Valolta kellotellut, ja ne vievät paljon aikaa. Olisi varmaan sittenkin pitänyt tehdä jokin kommervenkki siihen, mutta kun en haluis.. Täytyy opetella ohjaamaan paremmin :D Toinen aikaa vienyt kohta tuli puomin jälkeen. Valo kääntyi mua kattelemaan ja vauhdi hidastui loppupätkälle tosi paljon. Sekään ei oikein hyvin videolta näy. En ollut kyllä itse ihan skarppina, huutelin mitä sattuu käskyjä mutta tässä tapauksessa onneksi Valo ei niitä niin kovasti kuuntele. Puolisen sekkaa kärjestä ja sijoitus 5./42.
Hypärillä persjättö muurilla oli mulla myöhässä, ja Valo kynti ikävästi nurmea. Jäin miettimään, kävikö mitään kun en ihan kunnolla nähnyt kuinka kaatui, ja siitä se alamäki sitten lähti. En ehtinyt kääntämään, ja Valo kääntyi hypyltä väärään suuntaan. Sain vielä jotenkin pelastettua sylkkärillä, mutta putken jälkeen en enää ehtinyt ohjaamaan. Ja jos Valo huomaa, että virhe tuli, se jää käteen kiinni kuten nytkin. Pari kieltoa siis mahtui mukaan, mutta loppuradalla kääntyi mukavasti putkijarrulla, hyvä.
Viimeisellä radalla nappasi keinun jälkeen väärän esteen mistä hylly. Tällä radalla hyvää oli se, että Valo kuunteli! Halusin tehdä putkiansakohtaan testiksi puolivalssin, joka sitten oli tietenkin myöhässä ja Valo oli jo täysiä painelemassa väärään putkenpäähän. Ihme kyllä kääntyi oikeaan päähän kun huusin, mikä oli suorastaan uskomatonta noin tyrkky kohdassa. Mulle tuli parikin tyyppiä sanomaan radan jälkeen, etteivät oo koskaan nähneet Valon kääntyvän putkelta noin kiltisti pois, hah. Toisessakin putken ohituksessa onnistuttiin, joten jospa ne putket alkais taas muistua mieleen! :) A:lta taisi muuten ottaa vitosen, ja jo eka radan A oli siinä hilkulla, joten niihin täytyy nyt vuorostaan paneutua. Kun puomi toimii, toinen este levii jne... Mutta puomeilta ei ollut kyllä ollenkaan juoksemassa läpi ja hyvä niin. Viimeiseltä radalta ei ole videota.
Kisojen jälkeen lähdinkin reissuun, seuraavat treenit on meillä keskiviikkona, joten tässä tuli Jallalle taas kahden viikon huilitauko ja Valollekin puolentoista. Treenitahti varmaan taas vähän hyytyy koulun jatkumisen takia, mutta onneksi nyt keväällä on sentään vähän löyhempi tahti kuin syksyllä oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti