perjantai 28. heinäkuuta 2017

Jallan treenikooste, puomia ja mittaus

Jallan kanssa palattiin treenimuutosten jälkeen kokonaisen mutta madalletun puomin pariin. Jalla siis jännitti hieman keskirampilla, ja madalletulla olen halunnut hakea sille rohkeutta edetä. Treenit on menneet kyllä todella hyvin. Itsevarmuutta on tullut, ja osumat ovat luokkaa 100%. Jalla kestää jo hyvin liikehäiriötä ja esim. sitä, että pidän lelua kädessä, ja vaikka käännöksiä on tehty vasta vähän, niissäkin työskentely näyttää oikein hyvältä. 




Kauheasti ei olla muuta treenattukaan. Kesäkuussa Jalla pääsi Jennan treeneihin, ja kyllähän se näkyy jo jotain osaavan. Väsähti kyllä lopuksi kuumuudessa, tuollainen treeni on Jallalle vielä hieman liikaa. Hienosti kuitenkin jaksoi keskittyä.


Muuten on tehty joitain pieniä tekniikkajuttuja, ja viimein aloitettiin myös keinu. Jalla on parilla treenillä oppinut hienosti hakeutumaan oikeaan kohtaan ja asentoon. Madalletulla siis on tehty nämä pari treeniä ja kriteerinä maahanmeno etujalat lankun päässä, ei yli. 




Jalla ja Valo kävivät päälle viikko sitten Virpi Turusella faskiamanipulaatio-hoidossa. Valolla oli hieman kireyksiä, mutta ei mitään suurempaa. Jalla sitten olikin enemmän mutkalla. Koska muut tarjotut ajat ei mulle sopineet, saimme seuraavan ajan vasta 12.8. Päätin olla siihen asti tekemättä ollenkaan agilitya Jallan kanssa, ettei varmasti tule takapakkia toipumiseen. Siitä lähdemmekin heti viikon reissuun, joten Jallalla tullee ainakin 5 viikon tauko. Mutta se aika onkin hyvä käyttää jumppaamiseen, lepoon ja kesästä nauttimiseen. :)

Nyt keskiviikkona käytin Jallan Sagin mittauksessa, ja minikoiran kanssahan sieltä lähdettiin, ei niin yllättäen. Jalla oli sen jotain päälle 33cm, niin kuin arvelinkin, todistukseen siis merkintä 33-34 cm. Valo saa vielä odotella mittausta. Se on rajatapaus, ja jäkittää pöydällä kovasti. Pitää vähän totuttaa sitä pöydällä oloon, ettei jäykistelisi niin mahdottomasti mikäli sillä jotain merkitystä on. Onneksi on vielä aikaa. :)

Virallisesti mini




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti