perjantai 28. kesäkuuta 2013

Parit kevään viimeiset Niinut ja HAU:n kisat

Toissa maanantaina Sanna jäi Valon siskon Villin kanssa Helsinkiin pariksi päiväksi treenailemaan. Mentiin yhdessä Niinulle, ja kivaa oli. Villi on kyllä nimensä veroinen, ai että siitä tulee vielä hieno menijä. Vauhtia ei ainakaan puutu :D

Huomioita Valon treeneistä:

*ei liiallista valssien ennakointia!
*jos rengas syöttää putkeen putki-puomi erottelussa, linjaa ennen renkaalle ponnistusta - renkaan jälkeen on enää vaikea korjata
*Valolle vekkaukset/kääntämiset tarkasti ja hyvissä ajoin ennen ponnistusta. Muurilta väärään putkenpäähän kääntö onnistui heti, kun kävin kunnolla kääntämässä muurilla.
*keppitreeniä!

Radalla oli hypyn takaakierto-persjättö -kohta, jossa Valo hyppäsi niin huonosti, että kaatoi koko siivekkeen. Avoin keppikulma oli myös täysin hukassa, haki koko ajan 3. väliin. Etäisyys oli pitkä, mutta silti. Lopulta läheltäkin laitettuna taipui ykkösestä suoraan kolmoseen, ja kun lopulta onnistui, näytti alku edelleen melko vaikealta. Sanna sanoi heti, että ei ole tyypillistä Valoa, ja että ei ole kaikki kohdillaan. Sanna sitten tutki Valon kotona, ja olihan tuolla aika tiukka lukko rintarangassa. Eipä ihme, ettei taipunut. Onneksi Sanna sai lukon lopulta auki, vaikka ensin näytti ettei lähde edes aukeamaan. Missä lie oli Valo itsensä juminut.

Seuraavana maanantaina oli myös kiva rata treenattavana. Hei, tein heti alkuradasta kuulema HIENON valssin, joka suuntautuikin IHAN oikein! Kerrankin. Keppien avokulman takana houkutteli putki, jonne sainkin Valon pari eka kertaa, kun seisoin sisäänmenon tiellä. Heti kun siirsin liikkeen 2. väliä kohti, Valo löysi kepit hienosti. Kepit olivat seinään päin, palkattiin pari kertaa, että pujotteli maltilla loppuun. Taas löytyi puomi kivasti putken vierestä :) 

Puomin jälkeen mutkaputki, josta olikin jännittävä vienti kepeille. Kepit olivat siis mutkaputken "keskellä", edessä, ja piti viedä kauempaan päähän umpikulmasta. Tämä onnistuikin yllättävän hyvin! Otin etumatkaa, mutta huoledin Valon oikeaan käteen, ja siitä sitten ikäänkuin pakkovalssilla kepeille. Sisäänmenossa piti muistaa törkätä kunnolla ykkösväliin, eikä hätiköidä. Keppien jälkeen meinasi taas vähän putki syödä, tarkasti piti kyllä kääntää itsensä valmiiksi, muttei liian aikaisin :) Lopussa sai taas vähän juosta pariin otteeseen, vastakäännös hypylle piti hylätä, että ehdin muutaman hypyn päähän takaakiertoon. Tosi kivat viimeiset treenit, ja Valo teki hienosti :)

Valo ja Villi, yhdessä auringonlaskuun :)

Käväistiin HAU:n iltakisoissa kahdella agiradalla. Ensimmäinen Anne Saviojan tuotantoa, kivan oloinen rata. Valo lähti yllättävän hyvin alun valssiin putkesta huolimatta, jostain syystä ajattelin, että se vähän houkuttelisi vaikka aika etäällä olikin :) Meinasin jäädä vähän jalkoihin. Kolmos-hypyn jälkeen Valo vähän kompuroi, tuo Purinan pohja ei oo mikään mun suosikki, vaikka on niitä huonompiakin. Putki vähän pitkäksi kun en tehnyt jarrua. Mietin ehkä eniten keppejä edeltävää persjättöä, mutta sainkin sen onnistumaan hyvin! Tosi kiva, että Valokin lähti siihen niin hienosti, kun en oikein tiennyt mitä odottaa ja pelkäsin olevani myöhässä ja blokkaavani kepit. 

Hyvä keppien haku, mutta kääntyi taas 3. väliin, plaah. No, Sannan kanssa tehtiinkin jo treenisuunnitelma tätä varten, joten se käyttöön nyt. Jätti myös kepit kesken, häkeltyi ehkä mun kehumisesta tai jotain, treeneissä tällaiset kyllä onnistuu... No sitten TAAS lentokeinu. Otin uudestaan, mistä HYL. En edes ajatellut sitä itse, mutta Sanna sitten tajusi sanoa, että nuo lentokeinut johtuu nyt siitä, kun opetan Valolle juoksupuomia. Totta kai, miten en sitä itse siihen yhdistänyt. Vissiin luotin liikaa Valon keinuun. Valo on ruvennut juoksemaan myös A:n, mikä ei sinänsä haittaa, mutta toki tahdon opettaa senkin oikein...Puomi ensin kuntoon, kuitenkin.

Tällä radalla olikin muuten hieno puomi! Se on siis oikeasti meillä ihan alulla, aloitin opettamisen viime viikolla :) Loppurata hyvä, vaikka kyllä tuo virheiden korjaaminen selkeästi Valon menoon vaikuttaa.


Toinen rata oli aika epätyypillistä Herralaa, minusta. Aika monta kohtaa, jotka mietityttivät. En ehtinyt yhtään katsoa rataa ennen rataantutustumista, ja jotenkin se jäikin sekavan oloiseksi. Meidän turmioksi koitui heti 4. este, jonka ohjasin miten sattuu, ja Valo haki ylimääräisen hypyn. Rytmi katkesi mulla tästä täysin, ja kun vielä heitin Valon 6. hypyltä pitkäksi ja jäin noukkimaan sitä seuraavalle hypylle, sekosin kokonaan radasta :D Löysin itseni siivekkeen vierestä, kun olisi pitänyt olla jo toisella puolella :) No muurin jälkeinen persjättö jäi sitten tekemättä, mutta hyvin Valo kyllä meni leikkauksellakin oikeaan putkenpäähän!

Taas hyvä puomi! Sitten pysähdyin törkkäisemään hypylle, ja eihän se Valo sellaisella survaisulla mihinkään irronnut. En tajua, miksen voinut mennä kunnolla työntämään, kun olisin ehtinyt. Toisaalta, hyvä näitäkin rajoja on välillä testata. Loppuun olin ajatellut ottaa Valon vastakäännöksellä hypyn yli, mutta en ehtinyt mihinkään kun tyrkkyputki jo pojan vei. Nauratti, taas. Kuitenkin kivat kisat, ja Valon kanssa on niin mukavaa mennä. Kulki ihan OK, mutta parannettavaa on. Luotan kuitenkin siihen, että kyllä tää meillä vielä natsahtaa kohdilleen, joskus! :)



sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Valon Juhannuskisat Tuorlassa

Tämä juhannus vietettiin pitkästä aikaa Tuorlassa TSAU:n juhannuskisoissa. Perjantai oli helteinen, mikäs siinä ulkona ollessa. Eka agilityrata oli tuomariharjoittelija Reetta Mäkelän ihan kiva, helpohko rata. Kepeille tuli alun suoralta kova vauhti, liekö syy siihen että Valo sekosi kolmannessa välissä, mistä virhe. Keppien jälkeen hyvä persjättö ja vastakäännös, mutta sen jälkeen lentokeinu! Ohhoh. Otin keinun uudestaan, mistä HYL. Puomikin oli hyvä, muurin jälkeen oli radan vaikein kohta, eikä se sitten onnistunutkaan. Yritin ottaa Valon hypylle sylkkärillä, mutta hutiloin. Toisin sanoen aika huono eka rata, ja Valokin oli melko holtiton :D

Kuva: Juulia Savolainen
Toinen rata oli meidän hirvein ikinä. Bob Griffin oli tehnyt vaikeahkon hypärin, jota ei kyllä päästy kunnolla edes suorittamaan kun Valo jäi NUUSKIMAAN maata! Pysähtyi nokka maahan putken eteen, enkä meinannut saada edes huutamalla pois! :o Aivan ihme meininkiä. Hetsasin tämän jälkeen ja jatkettiin hyvin muutama este, kunnes jätti kepit kesken ja jäi taas toiselle putkelle haistelemaan. Loppurataa oli enää mahdotonta ohjata, joten nappasin Valon syliin ja poistuttiin radalta. Ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen kerta kun tällaista tapahtuu, oon kyllä edelleen aika hämmentynyt. Illalla ja seuraavana päivänä katsoin, että Valo on ehkä vähän vinossa lantiostaan, mutta en tiedä onko se syy tähän käytökseen vai mistä oli kyse. Ehkä saattoi johtua täysin uudesta alustastakin (nurmi) tai jotain, en tiedä.

Illalla mentiin kaverille juhannuksen viettoon, 4 ihmistä ja 9 karvakamua :)

Mimmi ja pläskit!

Valon juhannuskukkula.
Kokkohan piti tottakai olla.

Juhannuskaveri <3
Lauantai oli taas melko lämmin päivä, mutta pilvisempi ja tuulisempi kun perjantai. Odotin jännityksellä Valon ratoja, kun en oikein tiennyt mistä edellispäivänä oli kyse... Aamu alkoi Bob Griffinin agiradalla. Vähän oudosti se taas meni, vaikkakin kyllä paremmin kuin edellispäivänä. Valo jätti heti eka hypyllä pakkovalssin välistä, mokoma silakka, siitä HYL. Takaakierrossa tiputti riman, hyppäsi tosi huonosti tuon hypyn. No mitäs sitten, tyyppi keksi pompata A:n kontaktin oikein komeasti. Haki kivasti kepit, tätä kohtaa jännitin ehkä eniten, kun puomi oli tyrkyllä ja Valo on hakeutunut sille joskus aika vahvasti. Keppien jälkeen kääntyi hypyltä väärään suuntaan, mutta sain sieltäkin noukittua jaakotukseen. 

Keinu oli tällä kertaa ihan hyvä. Myöhästyin kuitenkin hypyn takaakierrosta, jolloin Valo hyppäsi edestä. Otin uudestaan, ja hyvin tuli takaakierto-persjättöön. Loikkasi kuitenkin roikale myös puomin, eka kertaa ikinä senkin! En puuttunut noihin loikkiin siksi, kun aloitin viime viikolla opettamaan Valolle puomin juoksukontaktia, ja vastasikin jo eka treeniin aika hyvin. Tiedossa on, että alkuun voi tulla takapakkia ja loikkimisia, joten täytynee vain katsoa sormien välistä, kunnes päästään kunnolla asian ytimeen. Muuten kaiketi ihan hyvää menoa, ei näytä videolta ihan niin surkealta ja tahmealta kuin tuntui :P


Toinen rata oli tuomariharjoittelija Jari Helinin hypäri. Selväksi kävi heti, että mulla tulee olemaan kiire :D Riehutin Valoa lelulla juuri ennen radalle menoa, kun Valon kimppuun tuli irti oleva belgi. Ei se onneksi päälle käynyt, mutta tuli siihen hyppimään päälle ja riekkumaan, enkä saanut sitä omin avuin hätistettyä pois. Onneksi ei provosoitunut agressiivisesti Valon retuuttamisesta, olisi voinut tulla huonoa jälkeä. Ärsytti silti ihan tosi paljon, etenkin kun Valoa on purrut kaksi isoa koiraa, ja se vähän jännittää niitä välillä. Muutenkaan en halua tuon kokoista koiraa hyppimään päälle, nytkin oli Valon selkä siinä ikävästi tyrkyllä toisen alla, kun juuri vedin sen kanssa narulla. Ei mikään kiva tapahtuma varsinkaan juuri radalle mennessä. :/ Radalle lähdin siis jokseenkin "järkyttyneenä".

Alku oli ihan hyvä, mutta kepit olivat hitaat! Tiesin, että muurin jälkeen tulee kiire takaakiertoon, mutta enhän mä sinne sitten ehtinyt, mistä HYL. Nyt kääntyi Valo hyvin putkijarrulla, jopa niin hyvin, että olin myöhässä ohjaamassa hypylle :D Takaakierto-persjättö onnistui taas aika hyvin (hyvä minä!) ja sain jopa valssin väännettyä sen jälkeen. Loppusuora oli ihan surkea, eikä mun jalatkaan liikkuneet mihinkään. Nämä totisesti treeniin. Valo kyyläsi vain mua, enkä ehtinyt mitenkään sitä ohjaamaan. Eli taas kerran tällainen kiva neljän hyllyn viikonloppu! Eiköhän me palata ihan kunnolla sorvin ääreen, ja unohdeta mokomat höpötykset MM-karsinnoista tältä kaudelta. :D 


Niin, myöhästyin monien sattumien kautta (joista ei vähäisinpänä Dansken todella paska verkkopankki) valehtelematta n. 5 sekuntia JAU:n kisailmolomakkeen lähettämisestä, mutta eivät hyväksyneet ilmoa, vaikka laitoin mailia heti menemään :( Harmi kun en voinut ilmoittautua aiemmin. Näin jäävät nekin kisat välistä, joten kaukaiselta tuntuu 3 nollan tekeminen 8.7. mennessä, heh heh.

Väinö ja peikkometsän asukki.




keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Väinö joukkue-SM7!

Viikonloppuna oli siis agilityn SM-kisat Kirkkonummella. Kuten sanottu, Väinön kanssa edustettiin joukkueessa treeniseuraamme Min Pin Teamia, starttasimme ankkurina. Meillä oli kiva joukkue, kolme kääpin-poikaa ja Väinö. Milka ja Bardi taistelivat ensimmäisinä aamulla radalta kympin. Toinen lähtijä oli Miro Hannan ohjastama, ja tämä SM-ensikertalaisparivaljakko tekikin radalta hienon nollan! Kolmantena starttasivat Simo ja Tarja, ja niin vain väänsivät hekin nollan radalta. Joukkueemme starttasi ankkurikierrokselle sijalta 14. Nämä kaksi nollaahan tarkoittivat sitä, että hyvään sijoitukseen oli mahdollisuus, jos tekisimme Väinön kanssa nollan.

Allan Mattsson oli tehnyt aika lailla juuri sellaisen radan kuin pelkäsinkin, se sisälsi mm. kaksi putkiansaa, jotka ovat Väinölle olleet todella vaikeita. Väinö kävi tosi kierroksilla, karkasi lähdöstäkin mutta sain pelastettua. Otti hyvin juoksuna puomin kontaktin ja sain valssattua, ja napattua Väinön puolivalssilla oikeaan putkenpäähän kutosen jälkeen. Muurin jälkeinen pää jännitti ehkä vielä enemmän, mutta niin vain toimi puolivalssi siihenkin. Väinö oli ihan hirveä kiltti koko radan, lähtöä lukuunottamatta. Näin jälkeenpäin on pakko myöntää, että en kyllä olisi uskonut saavani Väinön oikeisiin putkenpäihin. :) Teille jotka huutelitte radan reunalta, että en voi ohjata noin ja puolivalssi ei tule onnistumaan: kylläpäs pystyin ja onnistuipas! :D

Joukkueradalla.  © Sonja Löfgren
Vähän nolottaa, kun joudun karjumaan Väinölle kontaktikäskyt niin kovaa. Hirveä naurunremakka kuului (myös) kaverien suusta A:n viereltä, kun mylvin "KOSKE" aika antaumuksella :D Käskyt on Väinölle lähinnä sitä varten, että malttaisi sen verran hidastaa, että osuu kontaktiin. Ja kuten on jo ehkä käynyt selväksi, tuohon kalloon ei mikään ihan pikku kuiskailu pureudu :D Tämä on ollut meille ihan toimiva systeemi, joten mitäpä sitä muista välittämään, hehe. En tosin ole itsekään kehdannut katsoa rataa vielä äänet päällä :D 

Joka tapauksessa, niinpä vain tultiin nollalla maaliin, ja näin sinetöitiin joukkueelle 7./62 sija! Eihän se mikään palkintopallisijoitus ole, mutta todellakin pakko olla sijoitukseen tyytyväinen, kuin myös siihen, että pystyin Väinön kanssa nollan tekemään ankkuripaikalta ja kahden nollan oltua alla. Eipä olisi enempää voinut vaatia saati odottaa, kaikki odotukset kyllä ylittyivät :) On tuo melkoinen ukkeli kyllä. Hirveän kiva päivä, ja joukkueen aito ilo tästä sijoituksesta oli käsin kosketeltava, kiitos vielä koko joukkueelle :) Kamalan iloinen, että ensikertalaisetkin saivat heti näin mukavan kokemuksen alle. Maxien joukkue-kultakin meni vielä omalle seuralleni ACE:lle, joten eipä pöllömpi päivä!

Joukkuerata. Kuva: Jukka Pätynen, Koirakuvat.
http://koirakuvat.kuvat.fi/kuvat/agility-sm-2013/20130615_4MG_1249.jpg

Minä&Väinö, Tarja&Simo, Hanna&Miro. Milka ja Bardi puuttuvat kuvasta.
Seuraavana päivänä oli vuorossa yksilörata, jonka tuomaroi Tuomo Pajari. Rata oli ihan kiva, juoksemista mutta myös mutkia. Onnistuin sitten kuitenkin hyvän alun jälkeen hyllyttämään esteelle 9. Tein kasille valssin, ja tarkoitus oli tehdä takaakierto-valssi ysille, mutta törkkäisy jäi tekemättä ja Väinö pääsi livahtamaan hypyn väärältä puolelta. Liekö sattumaa, että viime vuoden karsintaradan hyllytin täysin samanlaiseen kohtaan loppuradasta :D Loppurata virheetön, edes muurin jälkeen ei Väinö vilkaissutkaan putkeen. Luki tosin hypyn 14 viskinä, mutta sain vedettyä oikeaan putkenpäähän. Oli taas kamalan kuuliainen koko radan, eikä tällä kertaa karannut edes lähdöstä :P

Väinö kurkistaa :) Kuva: Erja Suni-Räsänen
Olin niin tyytyväinen jo edellispäivän suoritukseen, ettei juuri edes harmittanut. Väinö oli kyllä jo lunastanut kaikki odotukset, ja veti molemmat radat älyttömän hyvin, treenamatta ja kisaamatta aikoihin :D Kaikkinensa mukava viikonloppu. Harmittaa ainoastaan se, että todennäköisesti Väinö kisasi ainakin sunnuntain radan vähän kipeänä :( Hieroskelin sitä lauantai-iltana, ja huomasin takaosan olevan aika jäykkä, eikä V oikein tykännyt siihen koskemisesta. Saan normaalisti hyvin venytettyä Väinön takajalat, mutta nyt harasi kunnolla vastaan. Itse en sille kuitenkaan osannut sen kummempia tehdä, enkä huolestunut sen enempää. 

Huomasin sitten maanantaina, että Väinön ranka oli seistessä vino, ja Sannakin sanoi, että se tuppaa taittamaan itseään oikealle. Sanna otti Väinön syyniin, ja olihan sillä sitten toki lukkoja lannerangassa. Yksi napsahti auki samantien, ja muutenkin Sanna sai onneksi lukot auottua, ettei tarvitse viedä sitä taas jonnekin fyssarille... Olisihan tuo pitänyt arvata ja huomata jo aiemmin, mutta ompahan nyt sitten ainakin hoidettu ettei sen tarvitse mokomien kanssa elellä ensi fyssarikäyntiin saakka.

Karsintarata. Kuva: Jukka Pätynen, Koirakuvat.
http://koirakuvat.kuvat.fi/kuvat/agility-sm-2013/20130616_1MG_3779.jpg

torstai 13. kesäkuuta 2013

Näyttelyssä ja treeneissä

Viime lauantaina käväistiin pyörähtämässä Orivesi KR:ssä, jonne bordereita oli ilmottu 27 kipaletta. Olin ilmonnut Valon lähinnä tuomarin (Tino Pehar) takia, ja koska Noora pyysi :D Valo esiintyi kivasti, ja liikkui mielestäni hienosti, mutta tuomarin mielestä vähän löysästi kyynäristä. Valon saavutukseksi jäi KÄY ERI1 SA. Onneksi Lämä-sisko veti taas potin kotiin ollen VSP, ja Hotti-isi oli VSP-vet ja PU-4. Siinä on kyllä vetsku, joka esiintyy upeasti ja priimaliikkeillä! <3 Paluumatkalla pysähdyttiin perinteisellä järvikiskalle syömään jätskiä ja uittamaan koirat, ja seuraavana päivänä Valo pääsi eka kertaa ikinä kaikista karvoistaan - me keskitytään nyt vähän vauhdikkaampiin lajeihin ;D


Maanantaina oli Niinun treenit. Paitsi että Niinu oli häviksissä, ja kouluttajana toimi Leena. Kyllä täytyy taas sanoa, että jotenki natsaa Leenan koulutustapa tosi hyvin! Osaa upeasti puuttua liikkumiseen, vauhtiin ja rytmitykseen, just niihin juttuihin, joihin tarvinkin kipeästi koutsausta. Olen kyllä saanut Leenan opeista näillä kahdella kerralla paljon irti Valon kanssa, ja mitä nyt sivukorvalla kuuntelin mitä muillekin selosti, kuulosti fiksuja puhuvan (mm. siitä, mitä tehdä koiralle sillä välin, kun kouluttaja selostaa). 

Valohan meni hienosti. Vauhtia oli kivasti, ja haki kyllä todella hienosti esteitä, pystyin jättämään suorittamaan rataa itsekseen paikoissa, jossa tarvitsi itse olla jo kaukana edellä. Muuten, taas oli radalla kohta, jossa puomin alla mutkaputki niin, että molemmat suut aivan ylösmenon vieressä. Ja Valo haki puomin käskyllä <3 Kerran haksakti putkeen, mutta kaikki muut kerrat osui kohteeseen. Hitsi vie oon tyytyväinen, jos nyt pääsisi noin helpolla tuon erottelun suhteen.

Putken jälkeen tuli taas hyvää vinkkiä siitä, että Valo kannattaa hakea lähempää, eikä mennä valmiiksi valssaamaan hypylle - yksi mutka vähemmän. Hyvät takaakierrot, ja superhyvä keppien avokulmaan meno joka toistolla. Keppien jälkeen mentiin 90 astetta hypylle, jonka takana oli putki tyrkyllä. Hypyltä piti kuitenkin kääntyä taas 90 astetta keinulle. Olin vähän varautunut, että Valo menee putkeen mutta mitä vielä, kääntyi niin kiltisti matkaan. Tätä kuitenkin hiottiin, taas tuli hyviä vinkkejä siihen, miten kannatti lähteä yhtä aikaa kepeiltä (eikä irrota itse), kiihdyttää hypylle ja jarruttaa. Nämä kyllä näköjään toimivat Valolle todella hyvin! Kun vain osaisin itse paremmin. Noh, harjoitellaan.

Keinun jälkeen tuli kiire, kun hypyn takaakierrolta oli pitkä hyppysuora putkeen. Valo kääntyi ensin väärään putkeen, kun olin vain niin myöhässä, mutta kun lähetin Valon kauempaa takaakiertoon, ehdittiin mainiosti. Putken jälkeen piti taas miettiä omaa liikettä, että sain Valon heitettyä putkeen puomin ali. Tähän taas hyvä vinkki, että eka putken aikana ei tarvitse juosta, vaan hidastaa niin, että on hyvällä rytmillä tökkäämässä toiseen putkeen. Jep, nää on mulle vaikeita, kun ei mussa ole asennettuna kuin 1 vaihde :D Ihan hyvin ehdin kuitenkin vastaanottamaan puomin ylösmenon vieressä olevaan putkeen, ja loppu sujui hyvin. Tosi kivat treenit ja Valohan kulki :)

Edellisviikon treeneistä sen verran, että yksi tosi hyvä havainto tuli tehtyä. Valollehan ei ole vielä opetettu putkijarrua, tai siis olen kyllä opettanut pari kertaa, mutta huonoin tuloksin :D Nyt sitten olikin sellainen putkisokkelo, että ilman jarrua ei ollut mitään jakoa saada Valoa oikeisiin putkenpäihin. Niinun kanssa sitten testailtiin, ja huomattiin, että Valolle toimi liikkeen pysäytys ihan sairaan hyvin. Sihahduksella tai vedolla ei ollut mitään vaikutusta, mutta kun totaalisesti pysäytin oman liikkeen ennen kuin Valo oli putkessa, Valo kääntyi tiukasti mua kohti putken jälkeen :o 

Timon kanssahan me tehtiinkin jalkajarrua Valolle jo pentuna ja se toimi, mutta olin tyystin unohtanut koko jutun, tai ehkä hyljännyt sen turhan "työläänä". Nyt on kuitenkin selvää, ettei tuolle muu toimi, kun taas tämä toimi vallan erinomaisesti! Nyt täytyy vaan treenata sitä, että olen skarppina jatkamassa rataa oikein jarrun jälkeen. Jes, jospa tämä olisi vastaus putkisinkoiluihin :D Joka tapauksessa oli mahtavaa huomata, että tuo putkiaivo todellakin jätti nokan edessä olevat putket sikseen aivan älyttömän hyvin.

Viikonloppuna sitten SM-kisoihin. Valoltahan ne jäävät vielä tänä vuonna välistä, mutta Väinö sitten tolskaa sekä joukkueessa että yksilöissä... :D Toivotaan, ettei päälle kuukauden kisa- ja treenitauosta seuraa katastrofia. No, Väinön kanssa on yleensä mennyt sitä paremmin, mitä vähemmän on tehty, eli kunhan se suunnilleen pysyisi lähdössä, niin hyvä tulee (ehkä)! :D Ja jos ei tule, niin ei sekään haittaa, koitetaan pitää hauskaa. Valolle seuraavat kisat vuorossa Tuorlassa juhannuksena, 2+2 rataa. Alla muisto samaisista juhannuskisoista vuodelta 2011.

Väinöllä ilmavaraa riittää. Kuva: Juulia Savolainen

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Fyssarilla

Keskiviikkona käytiin taas Patricialla. Arvaus osui oikeaan Väinön suhteen, jumissa oli. Väinö heitti sunnuntain uintireissulla vähän volttia, ja rysähti mm. kyljelleen maahan. Illalla huomasin, että jäykkähän se oli, suorastaan kipeä. Väinö siis olikin kiero ja joka paikasta jumissa, SI-nivel samaten. Myöskään BC:n purema jänne ei ole parantunut, vaikkei pahentunutkaan :/ Todennäköisesti jää tuommoiseksi. Huoh. No, Patricia sai Väinön kuntoon kuitenkin :)

Valo oli hyvässä kunnossa muuten, mutta keskiselkä oli vähän jumissa. Lihaskireyttä siis vain. Muuten ei mitään hoidettavaa ja hyvä niin, kun Väinö vei melkein kaiken ajan :D Sain pojille ajan vielä ennen MM-karsintoja, kiva :) Ensi viikonloppuna on SM-kisat, ja sitten pitäis vielä yrittää saada Valolle ne 3 irtonollaa. Loppuun muutama kuva Väinöstä.




torstai 6. kesäkuuta 2013

Valosta FI & EE & LT MVA sekä EEV-13

Aika paljon on jäänyt nyt treenejä, kisoja ja asioita päivittämättä muiden kiireiden takia. Joihinkin palaan takautuvasti, mutta osa jääköön laittamatta muistiin. Kuten vaikka BAT:n kisat, joihin lähdin pirteänä kavereiden tupareiden jäljiltä... Yksi kuva kertokoon kaiken, mitä niistä kisoista on kerrottavaa:


Päivitellään nyt sitten viimeisin tapahtuma ensimmäisenä, eli viime lauantain Viron Voittaja 2013 Tallinnassa. Kalevi Staadionilla aurinko paistoi ja lämpöä riitti. Vähän jännitti ennen kehää, kun tuomari Jan Gajewski Puolasta tuntui jakavan melko avokätisesti EH:ta. Hyvin kävi kuitenkin, Valolle rapsahti PU1-sija, SERT ja CACIB, ja näin ollen Valosta tuli Suomen, Viron ja Liettua muotovalio sekä Viron Voittaja 2013! Lämä-sisko oli ROP, ja tästä kaunokaisesta tuli myös C.I.B heti ensi yrittämällä. Myös Zili-sisko vanhemmasta pentueesta tienasi SERTin ja vara-CACIBin, ja Zilistäkin tuli Suomen ja Viron muotovalio! Ei hassumpi reissu, siis! :) 

Lämä, Valo ja Zili.