perjantai 30. joulukuuta 2016

Joulutauolta käännösten pariin

Viikon joulutauon jälkeen Jalla pääsi treenaamaan, yllätys yllätys, käännöksiä. Halusin tällä kertaa tehdä myös vähän vauhdikkaampaa treeniä, joten yhdistin suoraviivaiseen kovavauhtiseen pätkään käännösten erottelua. Nämä suoran lähestymisen käännökset sujuu Jallalta jo varsin hyvin näköjään kovemmastakin vauhdista. Taisi myös olla muuten pisin pätkä, mitä Jalla on koskaan tehnyt.

Tehtiin myös käännöksiä taas uusilla tavoilla, lähinnä hyppykulma vinossa. Nämäkin sujuivat hyvin, pari virhettä mahtui mukaan. Väärän putkenpään valintaa eka kertaa melko vaikeasta kulmasta ja vauhdilla, ei mitään ongelmaa. En ikimaailmassa saisi Valoa kääntymään "väärään" päähän suullisesti ja noin pienellä ohjausavulla, joten joitain asioita neitokainen osaa jo paremmin kuin enonsa. Toivottavasti kuuntelukyky säilyy, kun vauhtia tulee lisää. 



Kehittyneenä asiana myös se, että oikeastaan eka kertaa pystyin kunnolla tekemään käännöksiä lelu ohjaavassa kädessä, aiemmin se on ollut Jallalle vielä aika iso häiriö. Enää ei välittänyt laisinkaan. Teimme myös useampaa (kahta) käännöstä samalle hypylle samassa pätkässä eka kertaa, tämäkin onnistui oikein kivasti.

Mietin, että Jalla on kyllä kehittynyt käännöksissä kovin. Kun eka kertaa kokeilin testiksi käännöksiä siivekkeillä pari kuukautta sitten, Jalla vielä käveli käännökset. Nyt ne ovat nopeutuneet ja tiukentuneet joka treenissä. Pientä hitautta uusissa jutuissa siellä vielä on, mutta se johtunee täysin siitä, ettei käännöskäskyt ole vielä automatisoituneet vaan Jalla joutuu niitä vielä miettimään. Olen kuitenkin oikein tyytyväinen tämän hetken tilanteeseen, ja kehitys on ollut nopeaa kun päästiin turhaumablokista ulos. Automatisoitumista odotellessa :)

Valo teki puomia namimaatilla ja parit putken ohitukset, hyvin meni. Puomi tulee nyt olemaan pääosassa treenejä jonkin aikaa.

Lopuksi vielä tämän päivän jumppailua, koitettiin vähän uusia juttuja, ja kuvia joululomalta.



Väinö





Jalla



maanantai 19. joulukuuta 2016

Jallan käännöksiä ja putkia

Tänään päästiin taas hallille ja tehtiin eka kertaa vähän vauhdikkaampaa kuviota käännöksillä. Lähetin putkesta hypylle ja takaisin putkeen, liike- ja ohjaushäiriötäkin vähän mukana. Hyvin meni, ensi kerralla ehkä voidaan jo tehdä useampi kierros kerralla. Jatkoin myös käskyä ja käsiohjausta kauemman putkenpään valintaan, tätä myös muiden esteiden kautta ja sekin sujui ongelmitta. Lisäksi eka kertaa käteen tuloa niin, että koiran piti juosta ihan putken suun ohitse. Ei yhtäkään virhettä, vau. Ilmeisesti putkikäsky ja käteen tulo ovat jo aika selkeitä vihjeitä Jallalle. Lopuksi naksuttelin vähän keinun paukutusta, hyvin hakeutuu Jalla 4on asentoon mun sijainnista riippumatta. Älyttömän mukava oli taas touhuta, kun tuntuu että tytteli toimii kuin ajatus. <3



perjantai 16. joulukuuta 2016

Hyllyjä ja käännöskäskyjä

En päässyt itsenäisyyspäivän kisoihin, koska olin flunssassa. Lauantaina kuitenkin lähdettiin aikalailla suoraan kahden viikon kotona makoilun jälkeen Lietoon kisoihin. Tällä kertaa ei mennyt "ihan" putkeen. Eka radalle tuli aika kiire kun lähdössä oli aamulla vähän mutkia matkassa. Pari löysäilykohtaa tuli, Valo ei tullut välistävetoon ja juoksi yhden hypyn ohi. Toinen rata alkoi tosi hyvin, ja sain ohitettua kohdan, jossa monet koirat ampuivat putkeen. Valo sitten kuitenkin bongasi putken toisen pään, ja ampui sinne keppien sijaan, vaikka kepit olivat 20 cm päässä nenästä ja hoin käskyä. Sylikyydillä ulos.

Kolmannella radalla otti ensin puomivitosen, ja sitten joku hyppy meni väärinpäin. Kuitenkin yksi hieno putken ohitus vaikeassa kohdassa. Viimeisellä radalla oli vaikeahko putken ohitus kohta, enkä halunnut alkaa siihen vääntämään mitään vastakäännöksiä, jossa olisin jäänyt jälkeen, vaan päätin luottaa aikaisin aloitettuun ohituskäskyyn. No ei toiminut, ampui putkeen, oli pakko ottaa Valo radalta pois.

Mua harmittaa antaa sille rankkua katkaisemalla suoritus, mutta tässä tapauksessa on vain pakko keskeyttää toiminta, muuten putkiin sinkoilu äityy Valolla ihan mahdottomaksi. Käsky on sille treeneissä aivan selkeä, nyt korvat täytyy muistuttaa mieleen vielä kisoissa ja se ei onnistu, jos koira pääsee aina huitelemaan omiaan karkailuista huolimatta. Puomi on myös nyt jostain syystä ihan kuraa, joten tehotreeniä myös siihen luvassa.

Menin kaverilleni Turkuun yöksi, ja Valo sekä mukana ollut Jalla pääsivät touhuamaan Loop-pennun kanssa. Seuraavana päivänä käytiin vielä lenkillä kauniissa auringonpaisteessa, ennen kuin ajelin kotiin.

Jalla. Kuva: Juulia Savolainen

Valo. Kuva: Juulia Savolainen

Valo. Kuva: Juulia Savolainen
Flunssan aikana oli hyvää aikaa puuhailla koirien kanssa kotona. Opetin Jallalle kaikenlaista uutta. Se on aika uskomaton tyttö kyllä. Opetin sille mm. hetkessä podin kippauksen ja sen päällä tasapainoilun (oli tarkoitus opettaa jotain ihan muuta), ja jalkojen venytyksen makuulla, mikä tapahtuu potkaisten takajalat voimalla taakse :D  Lisäksi Jalla opetteli tankotanssin alkeita...




Käännöskäskyt on myös ottaneet aimoharppauksen eteenpäin. Olen tehnyt nyt pari kertaa putken kautta, ja erottelu on onnistunut 100%. Eka videolla suoralla lähestymisellä putki takana häiriönä, toisella videolla lähestyminen sivulta. Eilen ajattelin myös aloitella käännösten liittämisen putkelle, mutta Jalla osasikin ne ensimmäisestä toistosta lähtien. No, aina parempi, päästään heti vaikeuttamaan. Kohta voin varmaan ottaa käännöksiin mukaan ohjaushäiriötä ja lisää esteitä. Ja sitten voidaankin alkaa pikku hiljaa tekeen aksaa! 



maanantai 5. joulukuuta 2016

Jalla jumppaa

Olen ollut viikonlopun kotona flunssassa, joten päätin tylsyyksissäni sheipata Jallalle vähän uusia juttuja. Päätin aloittaa etutassuilla seisonnan alkeista. Jalla on kyllä niin super hauska tyyppi. Sillä meni videon mukaan 2 minuuttia oppia tarjoamaan jalat tyynylle ja vielä jalkojen ojennukset siihen päälle. Tästä se lähtee.


Seuraavana päivänä päätin tehdä eka kertaa tasapainoilua neljällä tassupodilla. Tämäkin taisi Jallan mielestä olla turhan yksinkertaista, kun rupesi tarjoilemaan podien päällä seisomisen lisäksi edellispäivänä opittua takajalkojen venytystä pikku bonarina. Nappasin sitten venytyksen mukaan, ja tänään se jo venytteli takajalkoja vuoron perään. Ihana otus kerta kaikkiaan. Alla eka kerran video.


Tällä viikolla ei varmaan ehditä hallille, joten pitää taas tyytyä pikku puuhasteluun kotona.

10,5 kk









lauantai 3. joulukuuta 2016

Kralovan koulutus ja pari voittoa

Pienen päivityksen ehtinee taas tässä välissä kyhätä kasaan. Koulu- ja työkiireet ne jatkuu, on tullut haalittua vähän liikaa hommaa, mutta nyt viimein tuntuu, että ehditään jo vähän treenaamaankin. Naurattaa, kun tahti on ollut noin kerran kuussa + viikkotreenit, mutta minkäs teet. Valolle sain putket treeneissä siihen jamaan, että uskaltauduin jo kisaamaankin.

Käytiin jokunen viikko sitten JAU:lla espanjalais-MM-tuomarin radoilla. Sattuikin tosi hyvä tuuri, kun radat oli täynnä putkiansoja ja niitähän me juuri haluttiin treenata! Ja niistähän Valo suoriutui joka kerralla upeasti! Kisat meni kivasti, 5, 0 ja hyl aivan loppusuoralla. Valo oli niin älyttömän hyvin kuulolla, etten ihan osannut ohjata sitä. Nollaradalla jäi puomille napottamaan niin, että unohdin miten se sieltä vapautetaan kun olin itse jo seuraavaa estettä ohjaamassa :D Seisoskeli sitten siellä muutaman sekunnin, samoin viimeisellä radalla onnistuin sählimään parit esteelle irroitukset kun pidin aivan liikaa hanskassa, oli niin kilttinä. 

JAU:n halli on muuten musta aika kauhee. Tuntuu, että tukehdun sinne ja joku siellä menee ihan älyttömästi henkeen ja on vaikea hengittää. Epämiellyttävää kisata. Pohja ei tunnu myöskään sopivan Valolle, ei saa siellä kaikkeaan irti. Harmi, kun halli ja paikka sinänsä on kiva, mutta en mä sinne kyllä enää taida mennä ellei ole "pakko".


Seuraavat kisat oli oman seuran 20.11., ja ne menikin aika nappiin - Valolle tuplanollavoitto, ja kolmaskin nolla oli lähellä. Seuraaviin kisoihin mennään ensi tiistaina, toivottavasti flunssa hellittää siihen mennessä.


Jallan kanssa on taas hissuteltu. Oikeesti ehditty treenaamaan ehkä kerran kuussa Marjon vauvaryhmän lisäksi, ja lisäksi ollut viikkojen totaalitaukoja ja muuta härdelliä. Nyt viimeiset pari viikkoa on päästy tekemään pikkuharkkoja enemmänkin. Sain myös Jallalle paikan Tereza Králován koulutukseen, ja vaikka mietin kannattaako tuollaisen aloittelijan kans mennä, niin kyllä kannatti. Huomasin myös siellä, että kyllähän tuosta pikku muikulasta näyttäisi jotain vauhtiakin irtoavan. 

Tereza tykkäsi Jallasta kovasti, ja hän pyysi mua lähettämään Jallasta videoitakin jälkeenpäin. Vau, mukavaltahan se tuntuu saada kehuja pikkutirpasta. Tuntui myös kivalta huomata, että olen tehnyt Jallan kans asiat paljolti samoin kuin Tereza kertoi itse kouluttavansa. Kivoja uusiakin vinkkejä tuli! Jallan treenithän meni varsin mainiosti huomioiden, ettei se ollut juurikaan tehnyt takaakiertoja, ohjauksia tai edes useampaa estettä peräjälkeen aiemmin. 




Haluan saada Jallan käännökset itsenäisiksi ja mun sijainnista riippumattomaksi ennen kuin alan tekemään ohjauksia, jotteivat ne sotke oppimista. Käännökset on edistyneet hitaasti mutta varmasti. Kotona tötsillä kaikki vaikeatkin kulmat ja erottelu on onnistuneet 100% varmuudella, mutta nyt kun on päästy hypylle, joitain huteja vielä tulee. Mutta jo muutamassa treenissä on kyllä edistystä tapahtunut ja nyt pääsin jo hieman nostamaan virettä ja vauhtia ottamalla lähestymiset takaakiertojen kanssa (jotka oli näköjään oppinut itsestään :D ). Mitään ratajuttuja ei siis ole tehty, lähinnä jotain putkisekoilua ja hyppysuoraa ja sen sellaista pientä. Rimat edelleen matalimmassa korkeudessa, jos niitä käytetään.


Anne mittasi eilen Jallan säkämitalla, ja niin kuin arvelinkin, se on aikalailla 33 cm korkea, eli varsin kiva. Kaikki aina päivittelee kuinka pieni se on, mutta ei se nyt kovin paljon suurempi voisi ollakaan! Kiva oli saada vähän varmuutta tuohon korkeuteen, kun tytsy on sen mallinen että ollut kuitenkin vähän vaikea arvioida, tosin tiesinhän mä että mini se nyt ilman muuta on. Tällä kertaa ei siis tarvitse kuitenkaan olla sydän syrjällään korkeuden suhteen, huh!

Kehtasinkin herättää...

Juoksareidenkin treenaamista päästiin siis taas jatkamaan, ja nekin edistyy oikein kivasti. Edelleen tehdään siis tasaisella ilman puomia, mutta ajatus on Jallalle kyllä selkeästi näinkin vähillä treeneillä muodostunut ja kovaa se jo menee, vaikka ajatteleekin samalla. Jallan kans on aivan ihanaa treenata, ja tykkään siitä koko ajan enemmän ja enemmän. Mainio likka.

Väinö on voinut hyvin, ja eilen silläkin oli oikea onnenpäivä kun pääsi juoksemaan kenttää ympäri pallo suussa, ja pari putkeakin ukkeli teki. Oi autuutta!