sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Taas treenataan

Kun nyt vauhtiin päästiin, käytiin tänäänkin treenailemassa. Ajatuksena oli katsella vielä keppejä ja pari muuta juttua. Kepeille tein ensin avokulmaan lähetystä putken ja kolmen hypyn kautta. Valo teki aika hienosti. Loppupuolella vain jostain syystä rupesi kääntymään aloituksesta väärin jokusen kerran. Otin lähempää ja korjasi. Videolla ei näy toistoja joilla jäin putkelle, kun takki oli tippunut kameran päälle. Testasin myös muutaman kerran hypyltä avokulmaan backlapin tapaisella. Teki hienosti. Lisäksi leikkauksia ja puolenvaihtoja eri kulmista, eipä noissa ollut juurikaan ongelmaa. Pari kertaa haki toiseen väliin kun lähetin oikein jyrkästä kulmasta kaukaa. Tänään tein kaikki toistot ilman etupalkkaa ja malttoi hyvin. Pitäis vain aina muistaa laskea kaikki lähettyvillä olevat hypyt, tänään mentiin 60-senttinen ilman ongelmaa... :/

Seuraavaksi treenasin väärän putkenpään ohitusta leikaten ja vastakäännöksellä. Molemmat sujuivat (yllättävän) hyvin. Vain kerran sain Valon väärään putkenpäähän leikkauksella, kun lähestymiskulma oli tosi huono. Nyt luki kyllä hienosti nuo vastarit, sehän on selkeästi alkanut oppia jotain :) Sylkkärit hypyille sujuivat myös hyvin molemmin puolin kun jätin eilisestä poiketen Valon hypyn taa, arvelinkin että nämä sujuu vaikkei eilen hypyn päädystä meinannut onnistua. 

Taas pidettiin hengähdystauoko ja sen jälkeen vielä keppien avokulmaa eri suunnista niin että putki oli aivan sisäänmenon vieressä. Muutaman toiston jälkeen siirsin suun vielä niin lähelle kuin pystyin. Valo taisi valita putken vain ensimmäisellä toistolla, ja tuolloinkin kääntyi itse suulta pois :) Kylläpä meni erottelut yllättävän hyvin ottaen huomioon ettei olla niitä juurikaan tehty. On se pätevä jätkä kyllä. Lähetin tosin vain kepeille enkä putkeen välissä. Niin ja pysyi jokaisen keppitoiston kepeillä loppuun asti vaikka olin missä.

Lopuksi vielä piiiitkästä aikaa puomi-putki -erottelua. Veivasin hypyn kautta ja kerran lähetin Valon takana seisten pelkällä käskyllä. Ei tehnyt virhettä kertaakaan, näköjään jotain on niistä harvoista treenikerroista jäänyt päähän :) Onhan se hienoa miten hyvin Valo osaa kaikkia "erikois"juttujakin, vaikka meidän kikkailujen treenailu on ollut aika vähäistä tähän asti. Nyt kesällä voinee jo ruveta kikkailemaan enemmän jos näyttää että linjat ja ajoitukset sun muut perusjutut alkaa sujua :) Tosin puomia ja A:ta pitää työstää myös ja paljon. Tällä viikolla ja etenkin näissä treeneissä tuli treenattua liikaa mun makuun, joten voi olla että ennen karsintoja käydään vain keskiviikon treenit.


lauantai 21. kesäkuuta 2014

Ojangossa

Hyvää juhannusta! Yritettiin käydä vähän grillaileen Vuokissa aattona, ei mennyt aivan putkeen. Kertisgrilli oli ihan ahterista, oli melko kylmä ja lokkikin paskoi päälle :D Koirat kuitenkin tykkäs ulkona hengailusta, ja mikäs siinä ollessa kauniissa maisemissa kalliolla meren rannalla. 



Rasti seinään! Kävin tänään omatoimitreenaileen piiiiiitkästä aikaa! Päätarkoituksena tehdä keppejä. Laitoin suoran putken osoittamaan avokulmaan 1-2 väliin. Eka veto oli vähän outo, lähetin vain putkeen ja käskytin kaukaa, Valo pyöri kentällä ympäri että mitkä helevatan kepit? Ei vain jotenkin malttanut nähdä niitä... Kyllä ne siitä sitten löytyi kuitenkin. Aika hyvin haki avokulmaan molemmilta puolen lähetettynä ja itse kaukana pysytellessä, eipä tainnut kertaakaan kääntyä aloituksen jälkeen 3. väliin, mutta pari kertaa yritti lähteä ennen aikojaan etupalkalle. Tai siis enemmänkin sivupalkalle, lähti kun lelu oli keppien sivussa (heitin huonosti enkä jaksanut korjata). Tein siis kaikki toistot tänään etupalkalla. Umpikulmat haki hyvin.

Tein myös vippauksia kepeiltä, hypylle. Ensin teki hyvin mutta sitten lopetti hypyn hakemisen vaikkakin kääntyi vippauksesta oikein. Tehtiin sitten välissä palkalla jolloin ei ongelmaa. Lisäksi tiukkoja leikkauksia kepeille vai miksi niitä nyt sanotaankaan. Lähetin siis keppien puolivälistä ja juoksin takaa puolenvaihtoon. Ainakin etupalkan kanssa toimivat eri hyvin ja aloituksetkin menivät nappiin. Puolen vaihtoa myös 90-leikkauksilla, ei ongelmaa.

Rupesin ahnehtimaan ja päätin ottaa vielä aloituksia sylkkärillä, niin että koira tuli kohtisuoralle hypylle. Nämä ei oikein onnistuneet. Heti jos en tehnyt paikaltani vaan otin vähän vauhtia Valolle, Valo lähti hakemaan hypyn taaemman siivekeen kautta selän takaa. Outoa, pitää kuvata ja katsoa mitä teen väärin. Palkkailin ja rupesi onnistumaan. Tästä putkeen ja sen jälkeen sama kuvio kuin minien SM-karsintaradalla 2-4 hypyt. Jätin kakkosen takana siintävän putken ihan lähelle (1,5 m) tyrkylle, ja tein kuvion persjätöllä. Jösses ku toimi hyvin joka kerta! Kokeilin saman vielä kerran valssilla ja paukahti putkeen. Laitoin vielä putken suoraan tuon 3 hypyn taakse ja kokeilin sen ohitusta kolmoselle leikaten, ai ai kun toimi hyvin :) Kääntyi myös vastakäännöksellä pois putkelta, hyvä Valo! Lopuksi vielä pari putkijarrua I-hahin kisoista tutulla kuviolla (joka ei siellä onnistunut), kaksi suoraa putkea vierekkäin ja molemmat suoritettiin samasta päästä. No nyt ei ollut mitään ongelmaa, Valo oli hyvin kuulolla eikä vilahtanut väärään putkenpäähän vaikka jätin sen ihan tyrkylle. Hyvät treenit.

Väinökin pääsi tänään vähän hommiin :) En ole kuukausiin tehnyt sen kanssa aksaa. Tehtiin vähän putkia ja muutamaa hyppyä, keppejä ja puomia. Ihan rallattelua vain. Väinö nyt teki ongelmitta kaiken. Kovasti näytti nauttivan pallon kanssa ympäri kenttää rallattelusta :D Pitää ottaa se useamminkin ihan vain leikkimään ja juoksemaan pallonsa kanssa. Siitä se tykkää eniten. Karsintojen jälkeen jatketaan myös uintiharrastusta. Se on Väinön suosikkiaktiviteetteja ehdottomasti. 


torstai 19. kesäkuuta 2014

Flow jatkuu :)

Tänään Juhan treeneissä. Valo kiljui autosta otettaessa kuin pieni sika, samoin kun jätin sen pylvääseen rimojen laskun ajaksi. Se on ruvennut kiljumaan lähiaikoina radan reunalla ihan tosissaan. Ja hyvä niin, nostakoot kierroksia ennen suoritusta. Treenithän sitten meni niin hyvin, että tällä kertaa täytyy ihan laittaa ratapiirros selkeyttämään. Jo tutustumisessa tuntui että tämä on meidän rata. Kolmoselle tein persjätön ja nelkku takaakiertona ja leikaten putkeen. Ihmettelin itsekin miten äkäseen juoksin ohjaamaan 6-putkeen. Seiska finkillä ja ihan sairaan hieno puomin kontakti, juoksi täysillä päähän :o Leikaten 10-putkeen, ja eka kierros kosahti tän jälkeen väärään putkenpäähän - yritin ehtiä valssaamaan, en todellakaan ehtinyt. Vaihdettiin A:n ohjaus oikealta puolelta, ei mulkaissutkaan putkeen päin, ja leikaten kepeille. Nyt malttoi joka kerta kääntyä hyvin aloituksen jälkeen oikeaan väliin.

Kepeillä pysyi joka kerta erinomaisesti, juoksin valmiiksi pituuden taakse persjättöön. Pikku veto 17:lle, saksalainen seuraavalle hypylle (onnistui aina ihan järkky hyvin, sain hyvin etumatkaa), 21:lle niisto ja maaliin. Radan huonoin kohta oli meillä tuo 20 jälkeinen elämä, kun en rytmittänyt ensin kunnolla. Sitten kun rytmitin, tuli kommenttia että nyt säästyi monia kymmenyksiä. Toimi ihan sairaan hyvin. Vedettiin sitten pari kertaa rata nollana läpi. Tuosta vaan, ilman ongelmia. Eihän tuo mitään hirveän vaikeaa vääntöä ollutkaan, mutta joka tapauksessa kaikki vaan toimi hyvin ja tuntui helpolta. Kerrankin. Juuri kun sanoin Jennalle, että miten se aina joillain muilla näyttää niin helpolta se tekeminen, ja itellä tuntuu kuin tervassa tarpois. 

No Juhakin vaikutti vähän yllättyneeltä. Kuulema perkeleen hyvää menoa, hyvää rytmitystä, terävää ohjausta ja meidän parasta tekemistä ikinä. Niin joo ja myös että vaikka oli vauhdikasta menoa, niin maltoin hyvin odottaa niissä kohdissa missä piti. Sehän on mulle ollut vähän haasteellista sekin. Jösses, siinähän tulikin koko vuoden kehut kerralla. Harvinaista herkkua meille että meni näin putkeen, joten en alkanut väittää vastaan :D Joskus pitää osata olla itekin tyytyväinen. Näin hyvältä ei oo itestäkään tuntunut meno aikoihin jos koskaan. Toivottavasti sama meno jatkuu... Heh. Valo on kyllä huippu tyyppi, mukava saada pientä vihjausta että munkin on ehkä mahdollista päästä joskus kartalle.

Tämä kaikki tapahtui niin äkkiä ja vaivatta, että aikaa oli vielä hyvin jäljellä ja Juha sanoi että menkäähän vielä. Mietin siinä että pitäiskö jättää tähän, mutta en malttanut. Olis pitänyt, molemmat oltiin väsyneitä ja niitä virheitä alkoi tulla. Aloin ahnehtia 16-putkeen viennissä niin, että tein persjätön valmiiksi jo ennen pituutta jolloin Valo tuli pari kertaa pituuden ohi. Sain kuitenkin niin hyvin etumatkaa, että tämä oli helposti korjattu. Sitten alkoi valua tuo 20 jälkeinen käännös. Valo haki kerran jopa maalihypyn sen jälkeen. Ei vaan enää jaksettu ja lepsuilin. Juha vähän suutahti ja sanoi että ei ole hyväksyttyä alkaa lepsuilemaan noin pahasti tuollaisten vetojen jälkeen. Että valahdin löysäksi, aloin luottaa liikaa että homma hoituu itestään ja lopetin ohjaamisen. Totta, tosin oltiin sitä jo juostukin. Ei masenna kuitenkaan mua, suurin osa treeneistä meni niin hyvin että lopun väsähtämiset ei siinä paljon paina, kunto ei vain kummallakaan ihan riittänyt noin pitkälle :) Joka tapauksessa ihan huippufiiliksen treenit, joita voi sitten taas muistella seuraavan kriisin koittaessa.



Valon ekat SM-kisat ja treeniä

Viime viikolla valmistauduttiin tuleviin SM-kisoihin. Anne oli tehnyt Laamasen tyyppistä rataa. Mun ja Valon treenit meni huonosti. Siis todella huonosti. Ei vaan päästy yli yhdestä kohdasta, jossa piti tehdä miljoona persjättöä peräkkäin. No okei, onnistui se jokusen kerran mutta kyllä teki tiukkaa ja hermostutti. Valo varmaan otti vähän itseensä, ei irronnut lopussa millään yhdelle nenun eteen tulevalle hypylle, kyyläsi mua, juoksi ohi, juoksi jopa siivekettä päin. Jätti myös kerran kepit kesken mitä ei kyllä normaalisti tee, joten oli todella omituista menoa meillä. Ei hyvä, masensi :D

Seuraavana päivänä oli vielä Jennan viimeistelytreenit. Ensimmäiset 5 hyppyä sain ensin ohjata niinkuin ohjaisin kisoissa. Tein alkuun sylivekin, persjätön ja takaakierron jotka sujuivatkin superhyvin, seuraaville esteille niisto ja vekkaus sekä muurin takaakierto lyhempää kautta. Valo ei muuten kertaakaan edes vilkaissut tyrkyllä olleeseen putkeen. Sitten piti tehdä Jennan sanelemat muutokset, niiston tilalle takaakierto ja vekin tilalle lähetys kauemman siivekkeen kautta ja muuri pitempää reittiä. Eli kaikki pitempää reittiä. Ajasta lähti heti 1,3 sekuntia pois. Siis ensimmäisillä viidellä esteellä. Eikä Valo kaarrattanut kummallakaan vedolla, joten tämä ero pelkästään ohjausvalinnoilla. 

Niinpä, ei taida olla p*skapuhetta se että meidän perusradoista saa helposti sen 7 sekuntia pois xD Tai helposti ja helposti, mun on kamalan vaikeaa vielä hahmottaa, mitkä on juuri meille ne parhaat ohjaukset. Arvokisojen jälkeen alan tekemään samoihin kuvioihin eri ohjauksia ja kellottamaan niitä, jotta oppisin tuntemaan koiran ja meille sopivat jutut. Tuossakaan kuviossa en olis kisoissa edes harkinnut noita Jennan ohjauksia, vaikka ne sopivatkin Valolle todella hyvin.

Putken jälkeen muurin takaakierto ja pari persjättöä. Ei jessus että Valo haki takaakiertoon hyvin kun vain tönäisin sivulta ja juoksin jo valmiiksi persjättöön. Ja kertaakaan se ei tiputtanut muurin palikoita noissa takaakierroissakaan. Hienosti haki hypyn lähettämällä toisen persjätön jälkeen eikä aikomustakaan mennä takana olevaan putkeen. Saksalaisessa ei mitään ongelmaa, takaakierrot haki hienosti, samoin muurin takaakierron. Sain siihen jopa ihan hyvän valssin puserrettua. Kepeille mentiin 90 umpikulmaan. Ohjasin sekä leikkaamalla että puolta vaihtamalla. Pari kertaa taipui suoraan toiseen väliin. Valo on nyt tehnyt tuota enemmänkin, en tiedä miksi mutta se on selkeästi asia joka täytyy ottaa syyniin ennen karsintoja.

Keppien jälkeen oli mutkaputki jonka jälkeen pari hyppyä sivulla niin että niistä ensimmäinen ei ollut aivan linjassa. Ja kyllä, menin suoraan tähän Jennan tekemään källiin ja ohjasin Valon hypyn ohi :) Nämä mun täytyy ehdottomasti muistaa ohjata huolella, tosi tyhmä virheen paikka. Lopuksi kehitin pientä ongelmaa alun takaakierron jälkeiseen esteelle lähetykseen kun hapotti, jäin varmistelemaan ja pidin Valoa liian kauan käsissä. Korjaantui kuitenkin sukkelaan.

Ihan huiput treenit ja taas kerran monia oivalluksia. Jennan kanssa jo vähän suunniteltiin syksyä, mulla on silloin joka toinen viikko Jennalta 30 min yksäri. Jennalla kuulosti olevan jo varsin hyviä suunnitelmia meidän koutsaamiseksi. En malttais odottaa, mulla on tosi positiivinen fiilis tulevasta syksystä. 


Perjantaina sitten ajelin Tampesteriin ja kävin tsekkaamassa kisapaikan ja ilmoittautumassa. Emme osallistuneet iltakisoihin. Lauantaina startattiin Min Pin Team -joukkueen kolmantena koirakkona. Joukkueella oli alla nolla ja hylly. Alku meni hyvin, mutta en uskaltanut sivuirrota keinulta kepeille vaan päätin luottaa Valon keppienhakuun. No eihän se niitä malttanut hakea, juoksi jonnekin kakkosväliin. Keppien jälkeen lähti vähän hakemaan putkea, ja jäin jälkeen sitä noukkiessa. Oli tarkoitus vekata hypylle ennen putkea mutta tulin pari metriä jäljessä joten ei mitään mahiksia, koira meni väärään putkenpäähän mistä hyl. Lopussa vielä en saanut taipumaan takaakiertoon jolloin hyppäsi esteen väärinpäin. A sentään oli hieno, hyvä pysäri ja pysyi vapautukseen. Valo on lähiaikoina tehnyt kaikki A:n pysärit tosi hyvin.

Valon uusi bestis Ässä. Henkisesti lienevät samalla tasolla :D

Sunnuntaina karsintaradan tutustuminen oli klo 12. Mulla oli ihan hyvä fiilis radasta, se oli ihan tehtävissä. Kolmannen hypyn jälkeen tein valssin, Valo teki lähes sekunnin mutkan väärää putkea päin mutta tuli kuitenkin sitten hyvin mukaan. Putken jälkeiset 4 hyppyä vielä sujui, mutta keppien umpikulmasta kääntyi taas toiseen väliin. Mulla ei siis ollut mitään jakoa ehtiä viemään sitä enkä halunnutkaan, mutta ei vain malttanut taipua kovasta vauhdista. Näitä on nyt sattunut paljon. Ei silti hakenut takana olevaan putkeen, mikä on hienoa :) Mietin pitkään miten ohjaan pituuden jälkeisen elämän. Vaisto sanoi, että olisi pitänyt vain lähettää pituudelle ja vetää ja leikata putkeen, mutta päätin olla rohkea ja valssata. Juu ei olisi kannattanut, kävi kuten pelkäsin ja Valo kaarratti niin että haki väärän hypyn. Tämän jälkeen en saanut enää ohjauksesta kiinni. Kun linjat levii niin ne levii, mitään ei ollut enää tehtävissä ja loppurata meni ihan plörinäksi :D Mutta ei se mitään, en kauheasti muuta odottanutkaan joten pettymys ei todellakaan ollut suuren suuri :D


Näin on Valon ensimmäiset arvokisat lusittu. Vaikkei itselle tulosta tullut ja naamakin paloi, oli silti tosi kivaa. Erityistä ilonaihetta toi Paulan ja Elviksen minien yksilöiden viides sija! Upea pari, onnea vielä :) Hyvää seuraa, hienoja suorituksia, yöpyminen kaverin luona ja ajoittainen auringonpaiste loivat kivan viikonlopun. Ensi viikonloppuna käydään vielä tsekkaamassa karsinnat ja sitten päästään oikeasti treenaamaan! Jee! 

Valo ja yökaveri, ihana Etta. Huomaa hienosti tuunattu veräjä, ei muuten tuu enää Houdini läpi!
P.s. Eilen oli Annen treenit ja ne meni ihan törkeen hyvin. Valo osasi kaiken mitä keksin siltä pyytää. Pari kertaa taas tosin hutiloitiin samanlainen keppien umpikulma-aloitus ja alussa putki söi A:n sijaan, mutta nämä oli helposti korjattu. Muuten toimi kaikki: hirtto putkeen, A:n pysärit, puomikin oli harvinaisen nopea, putkijarru pussille loistava, jopa backlap (jota ei olla koskaan tehty) toimi kerrasta kuin vettä vaan. Ihan tosi hyvä fiilis jäi näistä treeneistä, vaikka tokikaan rata ei ollut mitään kauheaa vääntöä muutenkaan :) Silti Valo oli jotenkin ihan huipputuulella, sehän herrajestas huusi muutaman eka vedon ekat 8 estettä :o Se ei ole ikinä ennen pitänyt niin paljon ääntä kuin eilen! Katsoin ekan vedon myöhemmin videolta, ja se veti kepit niin lujaa ettei meinannut pysyä pystyssä, peräpää ei meinannut tulla mukana kun oli niin kiire edetä. Ei ihme jos aloitus vähän lipsuu. En tiedä mikä sen sai noin jäätävään vireeseen mutta hyvältä tuntui!

Lopuksi lisättiin radalle vielä pöytä MM-karsintoja ennakoiden niin että se oli radan alussa, keskellä ja lopussa. En edes tiedä milloin oltais tehty pöytää viimeksi, muutenkin ylipäänsä treenattu sitä ihan luvattoman vähän. Viime kerrasta on ainakin vuosi :D Ei haitannut Valoa, veti ihan sairaan hyvin. En tiennyt mitä odottaa, mutta Valo kyllä tiesi mistä on kyse. En tiedä miten toimii kisavireessä, mutta nyt ainakin toimi hienosti. Lisäksi ohjasin vielä keppejä niin että vaihdoin takaa puolta Valon pujotellessa, ja ekaa toistoa lukuunottamatta teki nämäkin loistavasti. Oho, ei nimittäin olla niitäkään tehty aikoihin eikä muutenkaan monesti. Kaikkinensa hirveän positiivinen treenipäivä. Paluuta maanpinnalle odotellessa :D

torstai 5. kesäkuuta 2014

Marjon treenit

Onkohan se ihan normaalia olla menossa arvokisoihin ilman että treenaa :D Yksiäkään omatoimitreenejä en siis ole käynyt aikoihin, enkä tiedä käynkö edes ennen SM-kisoja. Jos ei huvita, niin mitä sitä väkisin. Olen nyt panostanut enemmänkin oman kunnon huoltoon, jotta voi sitten ruveta panostamaan Valoon ja yhteiseen liikkumiseen ja tekemiseen enemmän. Oma habitus onkin alkanut vähän kohentumaan, hitaasti mutta varmasti.

Tänään kuitenkin oli taas Marjon treenit kun Anne oli sairastunut. Alussa kaksi hyppyä ja kolmas este mutkaputken väärä pää. Otin ensin 2. hypyn takaa varpaat menosuuntaan vastaan, ja eihän se Valo sillä mihinkään kääntynyt, suorilta puski väärään päähän :D Seuraavaksi valssiasennolla vastaanotto eli vastaisella kädellä. Kääntyi kyllä mutta hirveästä vauhdista liian myöhään, kävi ressu rähmällään maassa :( Ei näyttänyt kuitenkaan olevan moksiskaan. Tämä ohjaus saatiin kyllä sitten toimimaan kun käskytin jo toka hypyllä, mutta tauon jälkeen kokeilin tähän vielä merkkauksen ja valssin, molemmat toimi erinomaisesti. Tosin en tiedä mikä vaikutus oli sillä että rata oli jo tuttu, mutta eipähän se putkenpää kuitenkaan syönyt :)

Seuraavaan vääntökohtaan valitsin pitkästä aikaa leikkauksen. Leikkaukset tuntuu toimivan Valolle itseasiassa melkoisen hyvin, vaikka teen niitä tosi harvoin. Ensin ohjasin myös edellisviikolta tutun hyppy-putkikohdan, jossa siis hyppy syötti väärään putkenpäähän, päällejuoksulla mikä toimi ihan hyvin. Toisella vedolla tosin olin myöhässä ja Valo luikahti väärään päähän. Tällaiset ajoitukset on sille kyllä tarkkoja. Kokeilin saman kohdan kuitenkin myös viskileikkauksella ja voila, ei mitään ongelmaa, hienosti kääntyi oikeaan päähän. Näiden ajoitukset ja rohkea liikkuminen mun täytyy kuitenkin vielä opetella, etten hidasta koiraa omalla empimisellä. Saatiin jopa kehuja näistä alkupätkän linjoista ja kyllä ne kieltämättä itsestäkin tuntui aika hyvälle.

Pariin kohtaan tein tänään vekin linjatakseni paremmin esim. keinulle ja kepeille. Vekeissä on nyt vain vissiin se "ongelma", että ne tuntuvat kääntävän Valon erittäin tehokkaasti oikein tehtynä, ja kun ensin taas varmistelin, se kääntyi jopa hypyltä pois aivan sen edessä, ja toisella kerralla kääntyi niin tiukkaan että meinasi mennä jopa keinusta ohi o_o Jessus tuo koira on pohjimmiltaan kuuliainen ja lukee kroppaa upeasti, se kyllä pitäisi osata ottaa ohjauksessa paremmin huomioon ja oppia, kuinka paljon voi milloinkin kääntää ja ottaa haltuun. Kyllähän Valo tekee vaikka mitä, jos olen ajoissa. Tänään myös A:lla pysyttiin hienosti joka kerta. Myös kepeille Valo haki joka kerta hyvin sivusta leikkauksella, ja linjautui vekillä hyvin edeltävältä hypyltä. Puomitkin olivat aivan kelpoja tänään.

Samalta hypyltä kuin kepeille, mentiin myöhemmin myös keppien viereisellä putkelle. Tämän ohjasin vastakäännöksellä niin että sekä koira, kepit että putki jäivät mun oikealle puolelle. Halusin testata este-erottelua. Hyvin haki putkeen, ei yrittänytkään kepeille. Kerran olin vastakäännökseni kanssa liian ajoissa ja Valo kääntyi väärään suuntaan, oho. Luki kait jonain sylkkärinä. Samaan syssyyn rytmin levittyä tyrin hötkyillessäni putken umpikulmaan lähetyksen. Näissä täytyy muistaa pitää ohjaus päällä tarpeeksi pitkään... Kyseisen vastakäännöskohdan testasin tauon jälkeen myös valssilla, ja toimi sekin varsin hyvin ja Valo kääntyi aivan kivasti.

Ylipäänsä nämä treenit meni tällä kertaa oikein hyvin, ja jäi tosi hyvä fiilis :) Valo kulki ja jaksoi hyvin. Mulla on treeni-intoa kyllä ja paljon treenattavaa mielessä ja suunniteltuna, mutta jotenkin on myös sellainen tunne että menis nuo arvokisat nyt alta että päästäis asiaan :D Toisaalta varmaan ihan hyvä ettei paineita ole, vaikka olisi kai se ihan hyvä sentään vähän yrittää treenata meidän ongelmakohtia ennakkoon... Vaikka eipä tässä enää ihmeitä ehdi eikä kannatakaan ruveta kummempia vääntämään. Kunhan on kivaa!

Jäähyllä. "Ääää kuin noloa :P"