Maanantaina oltiin Niinun treeneissä. Alussa oli 90 asteen avokulma renkaan takaa kepeille niin, että olin keppien takana vastaanottamassa. Ei olla siis tehty tuollaista ennen. Yllätyinkin, kun onnistui oikein hyvin noinkin kovasta vauhdista. Niinu neuvoi ottamaan koiran kahdella kädellä vastaan, ja kääntämään siitä pujotteluun. Piti vain malttaa odottaa koira ihan kohdalle, muuten meinasi lähteä ennakoimaan. Valssissa keppien jälkeen ei ongelmaa, tuntuu jo aika hyvin kestävän kepeillä itsekseen.
Eilen sitten oltiin Anne Saviojan treeneissä. Muutamia huomioita niistä. Alun rinnakkaisille hypyille persjättö onnistui hyvin. Mähän oon tunnetusti persjättövammainen, mutta nyt ne on alkaneet jo sujua (tai olen uskaltanut niitä tehdä treeneissä). A:ssa ei ongelmaa, tällä kertaa pysähtyi oikein täpäkästi joka kerta. Jaakotuskin hyvä, ja kääntyi sillä tiukasti oikeaan putkensuuhun. Kepit kokeilin kahdella tavalla. Koira siis tuli kepeille 90 asteen avokulmasta, keppien jälkeen oli hyppy pituussuunnassa ja rata jatkui vastakkaiseen suuntaan.
Ensin ohjasin kepit avo-puolelta, vedätin ja tein persjätön keppien jälkeen. Hieno Valo, kesti persjätön oikein hyvin!! Toinen versio sama kuin Niinun treeneissä, eikä siinäkään ongelmaa. Tosiaan, keinukin näköjään sujuu jo radan osana! Jätin Valon puomille ja leijeröin hyppyjen takaa valmiiksi pakkovalssiin. Se ja seuraavan hypyn niisto menivät hienosti, samoin kuin takaaleikkaus/pyöritys tokavika hypylle. Lopuksi vielä tehtiin suoraviivainen rallatus, ja kyllähän tuon kanssa saa jo juostakin... Pöytää pitää muuten muistaa treeniä. Meni ihan hyvin, mutta saisi irrota sinne täpäkämmin.
Tiistaina sitten oltiin tokotreeneissä. Alkuun treenattiin noutoa. Pari kertaahan olen siis naksutellut kapulaa, mutta Valo ei tuolloin vielä hoksaillut juttua kovin hyvin. Nyt sitten Markon kehoituksesta hetsasin Valoa ensin kapulalla, ja nakkasin sen sitte kauemmas. Lähti hyvin kapulalle ja otti sen hienosti suuhun! Tajusi pian, mistä on kyse, ja lopulta toi kapulaa jo hienosti luokse :) Hyvä alku!
Lisäksi aloitettiin hypyn opettelu. Tämä onkin Valolle jo tietty tutumpi juttu aksan kautta. Laitoin heti perusasentoon ja annoin siitä hyppykäskyn lelulle, itse yhtään liikkumatta. Lähti tosi hyvin ja nopeasti yli. Etäisyyskin pystyttiin heti pitämään oikeana, ja korkeus. Loppuun vielä paikkamakuuta. Ei noussut ylös ja piti nätisti pään etujalkojen välissä. Onneksi moinen tyyli tulee siltä luonnostaan, voisin kuvitella helpottavan tulevaisuuden koitoksia :D