maanantai 31. lokakuuta 2011

Valon treenit

Tänään oli Juhan jatkokurssin viimeinen kerta. Valo oli oikeastaan ensimmäistä kertaa ikinä kunnon apinatuulella :D Intoa riitti mutta keskittyminen oli vähän hakusessa. Ensin tehtiin pätkää,  jossa oli 3 hyppyä melkein suorassa linjassa niin että koira lähetettiin kolmoshypylle, jonka jälkeen piti tehdä tiukka käännös, tulla pakkovalssiin neloshypylle, siitä päällejuoksu vitoshypylle ja valssi putkeen.

Valoon on nyt alkanut tulla vauhtia, mutta käännökset tuottivat tänään tuskaa. Ensin meni kolmoshypyn jälkimainingit melkoiseksi kaarteluksi. Siitä sitten palkattiin ensin siivekkeen taakse käännöksestä, sitten pakkovalssiin tulosta. Noottia tuli myös Valon ihanasta tavasta ottaa hatkat palkan kanssa :P 

Seuraavaksi tehtiin toinen pätkä, jossa tultiin pituuden jälkeen takaakierto-valssiin ja muutaman hypyn kautta valssilla putkeen. Apinalla oli vähän eri käsitys takaakiertovalssista tällä kertaa, kun sinnikkäästi päätti kiertää koko hypyn takaakiertoon lähetettäessä. Emmä tajua mitä sen päässä tänään liikkui :D Viimeisessä valssissa vähän potkaisinkin sitä, kun en vain ehtinyt mukaan ja kaveri juoksi jalkoihin. Eipä tuo tuntunut paljon välittävän :D Tänään siis välillä irrottiin todella hyvin ja välillä taas ei. Eihän tuo ihme ole, kun homma on vasta aluillaan :)

Toisaalta, vaikka muu ei niin hirveän hyvin tänään onnistunutkaan, positiivista oli se, että Valo oli todella innoissaan ja jopa vähän hullun piirteitäkin oli havaittavissa ;D Sitähän tässä haetaankin joten hyvä hyvä!

Mitattiin muuten Valo Kuopiossa, ja vielä se mineihin menisi. Peukut pystyyn, ettei korkeutta tule enää lisää :)

ACE:n kisat, SM-nollat ja treeniä treeniä treeniä!

Nyt on sen verran ehtinyt treenejä tässä mennä, että en niitä edes yritä sen kummemmin muistella. Aloitetaan nyt ensin ACE:n kisoista Kuopiossa viime viikonloppuna. Väinöllä oli siis vuorossa kaksi hyppyrataa ja kaksi agirataa Anders Virtasen (2xagi+hr) ja Anne Viitasen (hr) tuomaroimana. Pari päivää aiemmin olleissa Tuulian treeneissä tapahtuneen Väinön sikailun perusteella odotukset eivät olleet aivan huipussaan :D

Ensimmäinen agirata menikin aika hyvin ja mukavalla sykkeellä. V toimi kivasti, vauhtiakin löytyi ja poitsu jaksoi keskittyä. Valitettavasti puolivälissä rataa tippui rima :( Harmi, Väinö kun hyvin harvoin tiputtelee rimoja ja nyt se sitten tietenkin tippui muuten puhtaalla radalla. Tuloksena siis 5. Seuraavalle radalle lähdin tosi hyvillä mielin!

Toisella agiradalla sitten alkoi Väinöllä taas vähän pasmat levitä ja meno oli haahuilevaa. Vauhti hidastui ja sain tehdä töitä että V pysyi hanskassa. Sielläpä se pälyili ympäröiviä asioita jne jne...Sinänsä selvittiin yhdellä virheellä mutta se olikin sitte kohtalokas virhe: Väinö luki takaaleikkauksen liian aikaisin, jätti hypyn välistä ja sujahti suoraan takana odottavaan putkeen.

Kolmannella radalla sama meno jatkui. Jo alussa Väinö haahuli omiaan, ja eräässä kohdassa se mm. kävi putkeenmenon sijasta kiertämässä melko kaukana olleen renkaan, kun ei vain keskittymiskyky riittänyt :D Tämä rata taisteltiin kuitenkin virheettömänä loppuun, mutta kaikesta ylimääräisestä puuhailusta johtuen yliaikaa tuli 1,02 sekuntia.

Neljättä rataa varten kokeilin taas vähän erilaista lähtövalmistelua. Hetsasin Väinöä ensin ihan vähän, ja sitten possutin sitä starttiin asti. Pidin siis maassa käskyn alla. Tälle radalle se vähän petrasikin, vaikka puhti ei taas mennyt vauhtiin ja vähän oli haahua menoa muutenkin. Tämäkin rata kuitenkin virheettömänä läpi, tällä kertaa myös reilusti ihanneajan puitteissa joten tuloksena 0, mikä tarkoittaa myös sitä että SM-nollat ensi kesää varten ovat nyt kasassa! Jee :)

Tulipa sitten ekaa kertaa käytyä "koti"kisoissa, reissu oli oikein kiva vaikka päivä olikin pitkä muissa luokissa työskentelyineen. Mukava oli juosta lämpimässä hallissa ihan huippu alustalla!

Jäin vielä seuraavaksi päiväksi treenaamaan ensin Valon siskon Messin ja Lauran kanssa. Penskojen kanssa tehtiin pientä melko suoraviivaista radanpätkää, hienostihan nuo menivät kumpainenkin. Hassua, kun toinen on hiljainen pitkäjalkahonkkeli, ja toinen äänekäs minikääpiö :D Meno on silti molemmilla sutjakkaa. Kiitos Lauralla treeniseurasta, on meillä ihanat kersat! <3 

Illalla oli Väinön vuoro osallistua Hra Kasviksen ryhmään. Hallin sivulle oli tehty viiden (?) hypyn vauhtisuora, jossa mittattiin suoritusaika. Kokeilimme eri vaihtoehtoja nähdäksemme, mikä niistä on nopein. Ensin menin muutaman hypyn taakse päästämään Väinön matkaan. Aika taisi olla 3,36 s, mikä oli kuulema hyvä aika sekin. Sitten koitimme lähetystä etupalkalla sun muuta, ja lopuksi menin vielä viimeisen hypyn taakse vastaanottamaan Väinön vinkulelun kanssa :) Tämä tapa osoittautui nopeimmaksi ajalla 3,06 s. Sanna ja Harri sanoivat, että Väinöllä on hyvä ja tehokas hyppytekniikka, hienoa! :)

Sitten tehtiin rataa pätkittäin. Alkuun Väinöllä oli taas tosi kiva vire päällä ja rata sujuikin hyvin. Ensimmäinen kompastuskohta tuli (ylläri) putki-A -erottelusta, johon kylläkin mentiin vaikeasta kulmasta keinun jälkeen, jotta ehtisi poispäinkäännökseen putken jälkeen. Saatiinhan se sujumaan oikealla sijoittautumisella. 

Näissä treeneissä Väinökin joutui pitkästä aikaa tekemään rataa niin, että palkka odotti valmiina. Yllättäen se sujuikin ihan hyvin! Aiemminhan V ei ole tätä oikein kestänyt, jolloin sitten olenkin vähän luovuttanut... Tällaistä kun olisi osannut tehdä alusta alkaen, voisi Väinön menokin olla ihan toisenlaista...Nyt palkka odotti ensin keppien takana, ja kyllähän tuo sitten pujottelikin melkoista kyytiä! Hyvä V! :) Joissain kohdissa meinasi vähän herpaantua jos palkka näkyi takana, mutta hyvin meni silti. Treenit oli tosi kivat ja mukavaa vaihtelua, pitäis vissiin käydä Kuopiossa useamminkin ;) Kiitosta kasviksille ylläpidosta ja kivasta reissusta! Hyviä vinkkejä tuli myös molempien poikein jatkokoulutukseen... ;)

Muuten ollaan treenailtu sitä sun tätä. Tämän viikon pinseritreeneissä Valo teki hienosti pimeää putkikulmaa kolmen hypyn kautta. Pikku ratapätkällä myös käännökset olivat bueno <3 Ensi viikolla on luvassa ainakin Valon viimeinen treeni Oreniuksella toistaiseksi, pinseritreeniä molemmille ja Väinölle yksi agirata Purinalla. Testaillaan sitten, miten uusi lähtövalmistelu toimii tällä kertaa :)

maanantai 17. lokakuuta 2011

Juhan kurssi

Flunssa alkaa pikkuhiljaa olla lusittu, ja tänään päästiin pitkästä aikaa treeneihinkin. Vuorossa siis Valon treenit Agility Akatemiassa. Tehtiin 6 esteen pätkää, jossa pääosassa takaakierrot ja päällejuoksut. Muisteltiin ensin päällejuoksua pari estettä kerrallaan, kun Valo meinasi takaakiertoon lähettäessä aluksi kiertää koko esteen :D Hyvinhän se sitten pian menikin, ei sille monesti tarvitse näyttää miten tehdään, kun jo osaa. Valon kanssa saa jo laittaa jalkaa toisen eteen, jotta ehtii. Vähän meinasi kiirus tulla :)

Keskiviikkona on ainakin Valolla treenit, toivottavasti Väinölläkin. Joka tapauksessa molemmat pojat pääsevät vielä torstaina Tuulian huomaan ennen viikonlopun kisoja. Lähdemme siis visiitille kasvattajien luokse oman seuran kisoihin Kuopioon vetämään neljä rataa läpi :) Odotan, josko Väinö alkaisi pikkuhiljaa näyttämään treenitaitojaan kisoissakin ;D

tiistai 11. lokakuuta 2011

Pinseritreeniä ja Valo 8 kk

Viime viikon pinseritreeneistä ei nyt sen enempää, kuin että hyvin meni :) Väinöllä vauhtia riitti ja irtosi hyvin! Putken ohitukset tuottivat tuskaa, mutta onnistui lopulta kunhan vain ehdin kunnolla oikean putkenpään luokse, muutoin livahti kyllä matkalla oleviin. Piti siis saada koira u-putken kauimmaisesta pästä viereisen u-putken kauimmaiseen päähän. Kuljettamisella tai puolivälivastaanotolla mahdotonta, onnistui siis vain jos olin valmiina ulommaisen putkenpään kohdalla näyttämässä. Sinänsä ihan mahdollinen ohjaus, kun koiralla menee mutkaputkessa aikansa. Hypyn leijeröinti onnistui hyvin!

Lisäksi, VALSSIT VALMIIKSI! Taas ohjailin Väinöä persauksella väärille esteille XD  Muutoin onnistuneet treenit :)

Valon kanssa tehtiin kolmen suoran hypyn takaa mutkaputkeen pitkillä esteväleillä. Tosi hyvin jos otin vastaan ennen viimeistä hyppyä. Eka hypyn takaa lähtiessäni jäi katsomaan mua ennen putkea. Meni hyvin, kun palkattiin ennen putkea ja kun kävin ensin näyttämässä putken pään. Lisäksi rengasta ja pussia, ei ongelmaa :)

8 kk
Torstaina lähdin reissuun, ja tulin takaisin kipeänä lauantai-iltana. Sunnuntain kisat oli siis jätettävä välistä, nyyh :( Myös eiliset Juhan treenit jäivät väliin, ja tätä menoa myös huomiset treenit. Lohduttavaa sentään, että UPEAT Tuulia Liuhto ja Punssi voittivat Ranskassa AGILITYN MM-HOPEAA maksiluokassa!!! ONNEA! Eilen käytiin ottamassa mestarit kentällä vastaan asiaankuuluvin menoin ;) Tyypit olivat tehneet hienoa työtä vastaanoton eteen, peukut siitä kaikille! :)

Valo Valtsu Valdemar on nyt 8 kk ikäinen rimpula :) Kylppärivaa'alla punnittuna painoa on tasan 7 kiloa, korkeutta sen verran ettei sais kasvaa enää yhtään enempää jos meinaa miniksi jäädä :/ Ei mikään körmy tosiaankaan, tällä hetkellä helposti spännättävissä. Seuraavat näytelmät Valolle on suunniteltuna messariin, jossa pääsee debytoimaan junnuissa :) Sitä ennen jatketaan hiljakseen agilitytaitojen opettelua.








keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Oreniuksen treenit

Juhan treeneissä tehtiin maanantaina pientä radanpätkää. Vastaanottovalssi hypyn jälkeen kakkoshypylle, rinnakkaisen kolmoshypyn kautta valssi neloshypylle, jonka jälkeen hyppy ja puolivalssi putkeen. Pakko myöntää, että yllätyin itsekin miten hyvin Valo "radasta" suoriutui! Vauhti oli hyvä ja kaarrokset niin pieniä kuin olla voi, ja se irtosi tosi hyvin! Vau! Juhakin sanoi vain, että eipä tuossa mitään parannettavaa ollut :D Teimme kuitenkin saman vielä pari kertaa, yhtä hyvin nekin kerrat.

Tämän jälkeen Valo alkoi kuitenkin väsähtää, eikä hakenut esteitä enää yhtä hyvin. Lisäksi neloshypyn valssi tuotti ongelmia, Valo meinasi tulla väärälle puolella. Kuitenkin heti, kun otin vinkulelun käyttöön valsseissa, se tuli taas sukkana oikein. Lopuksi pääsimme vielä tekemään loppupätkääkin, eli suoran putken jälkeen valssi ja putkeen, hyppy, valssi ja mutkaputkeen. Hyvin meni, vaikka mulla meinasikin vähän kiire tulla :D

Nyt siis ohjelmassa valssitreeniä ja muutenkin ohjaavaan käteen tulemista. Lisäksi tietty ihan vain yksittäisten esteiden opettelua, lyhyissä pätkissä jotta motivaatio säilyy. Huomenna pinseritreeneihin, ja sitten lähdenkin opintomatkalle Tallinnaan ja sieltä pirteänä suoraan HAU:n kisoihin sunnuntaina :) Katsotaan josko saataisiin vähän parempaa jälkeä aikaiseksi kuin menneenä viikonloppuna ;D

maanantai 3. lokakuuta 2011

SKPIN-treeniä ja KAS:n kisat

Keskiviikkona oltiin pinseritreeneissä. Oi mikä fiilis, kun sain ilokseni huomata, että molempien poikien hieno treenivire jatkui vain! :) Valo on tosiaankin selvästi alkanut hakea esteitä, pystyin jo lähettämään sitä kauempaakin hypyille, ja putkeenhan se nyt irtoaa tosi hyvin. Tehtin siis pari pientä radanpätkää, joissa ei ongelmia! Tosin sain käskyn lopettaa varmistelun ja alkaa luottaa sen estehakuisuuteen, jee! :) Sieltä se tulee, pikkuhiljaa.

Kontaktitreeni jatkui asteen vaikeutettuna, nyt kierrätän valon puomille siivekkeen takaa niin, että joutuu jo juoksemaan alastuloa. Nyt se jää jo seisomaan, eikä tarjoa maahanmenoa :)

Väinö kieltämättä yllätti olemalla myöskin todella hyvässä vireessä, edelleen. Uskomatonta mutta valssit sujuivat taas, Väinö tuli niihin vaikka olisin ollut myöhässä, se irtosi ihan sairaan hyvin ja ohjaaminen tuntui taas todella helpolta!! Lisäksi Väinöä kehuttiin ensinnäkin hyvin irtoavaksi, mistä olin jo naama aurinkona, ja kun loppuun vielä sanottiin ettei siltä ainakaan vauhtia puutu, olin jo ratketa liitoksistani! Hahaa, aina joskus onnistuu :) Näistä treeneistä jäi kyllä todella hyvä fiilis!

Niin ne tilanteet kuitenkin muuttuvat...Tänään KAS:n kisat olivat meiltä taas totaalinen rimanalitus. Noin huonoa tunnetta ei ole kisoista jäänyt aikoihin. Ensimmäinen rata meni ihan pipariksi. Enhän mä etukäteen ajatellut ollenkaan, että kisojen järjestäminen maneesissa saattaisi aiheuttaa ongelmia. Eihän tuo mun city-koirani voinut vastustaa niitä ihania hevosen ja niiden p*skojen hajuja, ja rata meni ihan haahuiluksi. Väinö juoksenteli tyyliin jotain omaa ympyrää nokka ilmassa ja oli silminnähden sekaisin. Pitkästä aikaa otin ja kannoin sen radalta ulos.

Seuraavaa rataa varten taluttelin sitä maneesissa nuuskuttelemassa ja totuttelemassa. Eipä tuosta paljon tuntunut apua olevan...Rata sujui jo paremmin, mutta hyllyksihän se meni ja väinö oli aika tööt edelleen. 

Kolmas rata oli paras, mutta kun ei keskittyminen onnistu niin sitten se ei onnistu. Taas ihan naurettavia virheitä, mm. renkaan ohi juokseminen ja keppien kesken jättäminen. Pakko myöntää, että pisti vähän ärsyttämään. En ois uskonut, että ne hajut ja ympärillä lontustavat hevoset noin paljon vaikuttaa. Muutenkin kisafiilis oli itsellä aika huono, mitä ei yhtään parantanut pari tympeää tapahtumaa ratojen välissä :P

Näistä kisoista ei siis jäänyt mitään käteen, muuta kuin se, että en taida ihan heti uudestaan ilmoittaa Väinöä maneesikisoihin. Eipä niissä mitään arvokisoja koskaan onneksi järjestetä, joten liekö noihin hajuihin tottuminen on sitten edes tarpeellista, on kuitenkin mahdollista valita meille sopivampiakin kisapaikkoja :) Joten loppujen lopuksi, hippusen viisaampana taas! Oulussa oli kuitenkin kiva käydä ja koiratkin nautti ylimääräisestä huomiosta ja etenkin takapihan fasaaniperheen kyttäilystä. ;) Silti on kiva olla taas kotona, ja huomenna jatketaan Valon kanssa Oreniuksella.