Niin vain aika rientää, ja Jalla täytti 19. päivä jo vuoden. Synttäreiden kunniaksi Jalla pääsi Jennan treeneihin vähän humputtelemaan. Takaakierrot ja sivuttaiset hypyt sujuivat helposti. Jenna halusi, että treenaamme sylkkäriä, mikä onnistuikin parin esteen pätkässä hienosti, mutta kovemmasta vauhdista Jalla jäi helpommin pälyilemään mua. Aikani siinä kikkailin ohjauksen kimpussa, kunnes tajusin että hmm, meillähän on käännöskäskyt, ja homma ratkes sillä. Satu oli tuskaillut koko ajan radan reunalla ja yrittänyt huutaa, että käytä nyt dorka käskyä. Videolla hyvät hurraukset kun viimein tajusin... Vielä on hieman opeteltavaa käskyjen käytöstä radalla, mutta otetaan työn alle.
Näköjään Jalla pystyy jo tekemään vähän rataakin, täytyy nyt vahvistaa edelleen estehakuisuutta ja irtoamista niin, ettei Jalla jää jatkossakaan katselemaan jalkoja. No tästä asiasta en ole huolissani, eihän me ole tehty rataa vielä juuri yhtään. Myös Satun kanssa oli puhetta, että seuraavaksi käännöskäskyihin otetaan mukaan treeni, jossa Jallan pitää irrota kunnolla mun edelle myös hyppyjen takaa, koska nimeonomaan sellaisissa kohdissa käskyt tulevaisuudessa ovat hyödyksi.
Valollakin oli paikka treeneihin, ja Valo tekikin hienosti hommia. Heti kun saatiin Jennalta hyvät ohjeistukset, Valo tuli täydellisillä linjoilla japskeihin ja muihin ohjauksiin. Itselle muistiin kohta, jossa koira lähetettiin hypylle josta palattiin takaisin päin viereisen esteen välistävetoon. Jos menin mukana viemään hypylle, Valo luki kohdan leikkauksena puomille. Piti siis lähettää kaukaa, ja siitä samoilta sijoilta tönäistä viereiselle hypylle välistävedon jälkeen. Vitsi kun tajuaisin kisoissakin, että Valo oikeasti osaa tuollaiset jutut noin hienosti. Jenna sanoi, että hän jo niin hyvin tietää, mikä Valolle sopii. Vastasin, että kumpa mäkin tietäisin... :) No ehkä vielä joskus.
Eilen kävin testaamassa Jallan kanssa muutamia uusia juttuja. Putkella testasin putkeen lähtemistä pinkaisemalla itse jo vastakkaiseen suuntaan. Eka kertaa tehtiin myös varsinaista valssitreeniä, sivuetäisyydellä. Eka kertaa myös testasin käännöskäskyjä hypyn toiselta puolen, molempiin suuntiin. Lisäksi tehtiin haastavampi treeni vastakäden ja käskyn käytöstä putken loogisen pään ohituksesta (ei videolla). Sama käsky on tarkoitus ottaa käyttöön myös hypyllä, ja toistaiseksi ainakin Jalla on osannut käskyn ja ohjauksen hienosti. Kaikkia näitä treenejä voidaan seuraavalla kerralla vaikeuttaa, niissä ei ongelmia tullut.
Ilmoitin Jallan nyt ihan varsinaiselle juoksarikurssillekin Satun huomaan, jotta saatais juoksaritreenejä tehtyä säännöllisesti ja apukäsiä treeneihin. Kevät menee siis myös niissä merkeissä, kivaa!
Onnea 1-vuotiaalle! Toi teidän meno näyttää kyllä niin huikean hyvältä! Ja sit vielä pääsette huippujen oppiin. :) Cool!
VastaaPoistaKiitos <3 Puitteet on kyllä kohdillaan, saa olla tyytyväinen!
Poista