torstai 31. lokakuuta 2013

Janne Toivolan treenit ja pohdintaa periksiantamisesta

Tänään Juhaa tuurasi Toivolan Janne. Vallan kivat treenit, vaikka taas kerran rataprofiili vähän huoletti :) Ongelmakohdat olivatkin muualla kuin odotin. Tein tokahypylle vastakäännöksen, koska hypyn takana oli tyrkkyputki. Valo kääntyi ensin turhankin tiukkaan, mutta eipähän mennyt putkeen :) Hienoja keppisuorituksia Valolla tänään, haki hyvin joka kerta, ei mennyt vieressä olevaan putkeen ja pysyi kepeillä vaikka myöhemmin leijeröin putken, sivuirtosin ja liikekin pysähtyi. 

Se eka ongelmapaikka sitten, mikä oli muuten teemana muissakin illan ongelmissa: kääntyminen. Hypyllä tiukka valssilla kääntyminen ei meinannut onnistua hyppyjen välistä, vaan Valo haki aina viereisenkin hypyn. Tätä työstettiin eniten. Jos liikuin eteen putkelle päin, Valo haki viereisen hypyn, joten piti malttaa odottaa paikallaan - yllättävän vaikeaa. Käytiin läpi tämän tyylisten käännösten treenaamista.

Yllättäen ei mitään ongelmaa saada Valo putken viereiselle hypylle, tuli hyvin vastakäteen ja liikkeen mukaan. Tässä valssissa kääntyi hyvin. Sitten taas samantyylinen kohta kuin aiemmin, yritin kääntää hyppyjen kapeasta välistä, ei onnistunut. Lopulta vaihdettiin tämä muutenkin persjättöön toiselta puolelta, taas vähän yllättäen Valo ei hakenut väliin jäävää hyppyä vaan tuli kivasti laitimmaiselle. Yritin sylkkäriä, luki taas väärään suuntaan. Just kun pääsin sanomasta, että rupean opettamaan näitä, sanoi Jannekin että Valo vaikuttaisi siltä että sille sopisi sylkkärit hyvin :) Niin kerta! Pitääpä ottaa asiaksi hioa ne kuntoon. Itseasiassa yksi sylkkäri/vippaus -treeni on jo takanapäin.

Pyörittämälläkin muuten kiersi ensin väärän siivekkeen ympäri. Muilla pyörityksillä kääntyi oikeaan suuntaan, mutta vähän huonosti. Mietin, että olisko lukonpoikasta kun näytti niin vaikealta oikealle kääntyminen. En ehtinyt vielä käydä kummemmin läpi, mutta venytyksillä kyllä taipui ihan hyvin.

Lopussa piti putkesta osua kahden hypyn välistä pituudelle. Tämä tuotti vähän hikoamista. Sain kyllä ensin valssilla pituudelle, mutta en oikein ehtinyt jatkoon. Pidemmällä vastaanottaessa taas haki putken jälkeen pilkistävän hypyn. Piti sitten valita lähempää putkelta valssilla haku, ja vahvistin lopun irtoamista etupalkalla. Varsin kivat treenit, vaikkei yhteistä säveltä taas niin hyvin löytynytkään ja kääntymisissä oli hiukan ongelmia :D

Heräsin aamulla puoliksi sängyn ulkopuolella. Onko ihme, kysyn vaan?
Sitten siihen pohdintaan. Kohtalaisen syvällisen, tuskallisen ja monipuolisen pohdinnan seurauksena tulin siihen tulokseen, että juoksupuomin opettaminen saa nyt jäädä :( En ole luovuttaja-tyyppiä, joten vähän tämä päätös kirpaisee. Pakko oli kuitenkin katsoa tosiasioita silmästä silmään. Tulosta ei tullut tarpeeksi riittävän nopeasti. Kävin läpi ihan meidän alkupään videoita, ja huomasin että vahinko on tapahtunut osittain jo siellä. En siis osannut vielä katsoa liikettä, rytmiä ja jalkojen erottelua kunnolla, ja olen palkannut paljon vääränlaisista toistoista. Silloin en sitä huomannut, mutta nyt harjaantuneemmalla silmällä huomaan. Vaikka nyt osaan katsoa paremmin, en silti saanut Valoa muuttamaan käytöstä tarpeeksi haluamaani suuntaan. 

Valo teki jo ihan ok toistojakin, mutta se ei riitä mulle. 7/10 ei vain ole tarpeeksi, varsinkaan kun suoritukselle asettamani kriteerit eivät täyty täysin. Vaikuttaa, että lihasmuisti tai vastaava puskee liian vahvasti läpi, tai en ole muuten osannut ja malttanut kouluttaa tarpeeksi hyvin. Jämähdin myös vähän liikaa paikoilleni, ja kun vaikeusaste nousi, osaamisen taso taas romahti. Suurin syy tähän päätökseen oli kuitenkin se, että meillä ei ollut enää kivaa. Uskomattoman stressaavaa tajuta, ettei edistystä tule vaikka suunnittelet, analysoit ja suunnittelet lisää. Kurjaa lähteä treeneistä pahantuulisena, ja tuli jo huono omatunto koiraa kohtaan. 

Niinpä sitten, vaikka niin kovin mielelläni olisin onnistunut napsimaan ne kymmenykset ajoista pois ja antaa koiran edetä, tulin kuitenkin siihen tulokseen, että mieluummin sitten puhtaita ratoja kuin riskisuorituksia. Perus riskin toki kestäisin, huteja nyt tulee, mutta kuten sanottu, vaikutti siltä ettei suoritus tule olemaan sellainen kuin haluan, ei sitten millään. Toisekseen, haluan jo kisaamaan. Huomasin, että puomi ei tule joka tapauksessa olemaan kisakuntoinen pitkään aikaan, vaikka joku läpimurto olisikin piakkoin tapahtunut, ja kaipaan Valon kanssa kisaamista. Kolmanneksi, en halua treenata mitään, mikä saa aikaan pettymystä ja huonon mielen, ja mihin mulla ei ole edes keinoja vähän enemmän treenamalla vaikuttaa, niin kuin alkoi käydä selväksi... Lisäksi meillä olisi niin paljon muutakin treenattavaa, johon tarvitsisi aikaa löytyä. Joten siksi näin.

:)

Ei mua kuitenkaan harmita se, että olen käyttänyt tähän paljon aikaa ja vaivaa. Mitään ei saa, jos ei edes kokeile :) Loppujen lopuksi kokeilulla oli myös hyviä puolia, kuten se, että ei ole tullut kuormitettua honkkelia hirveällä treeni -ja kisamäärällä. Ja tulipahan kokeiltua! Jos pysäri alkaa taas jossain vaiheessa ahdistaa, mikäpä estää kokeilemasta uudestaan uusin voimin ja aiemmasta viisastuneena ;) Tiedä vaikka intoutuisin vielä kokeilemaan joitain muita metodeja, joihin ei nyt halu enää riittänyt. Niin, ja seuraavan koiran puomin opetukseen mulla on nyt ainakin aika hyvä pohja ja suunnitelma olemassa :D Eli tuleva koira on teoriassa jo koulutettu, käytännön toteutus vain uupuu :D

Nyt siis yritän panostaa mahdollisimman nopeaan puomin suoritukseen, vaikkakin sitten pysärillä. Pari kertaa on jo treenattukin ihan mukavin tuloksin :) Valo muisti heti mistä on kyse, ja eka treeneissä jo tehtiin puomia radan osana. A mulla on vielä vähän auki, mutta kyllä olen kallistumassa siihen suuntaan, että yritän ottaa sen juoksuna ja puomin pysärinä. Jotain haastetta sentään pidetään yllä xD Tänään itseasiassa tehtiin muutama A ja kaksi kertaa puomi radan osana - A:t sujuvasti pysähtymättä, puomilla suorastaan mainiot 2on2offit :) Nyt on sitten aikaa opettaa jo kunnolla A:takin, kun päästiin murheenkryyni puomista eroon, jeejee.

Alla muutama toisto 2. ja 3. puomitreenistä. Puomi radan osana, itse koko ajan liikkuen. Jospa se vauhtikin sieltä tulisi :) Nyt sitten tarvitaan vain itsekuria, etten anna tehdä kisoissa miten sattuu.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti