maanantai 7. lokakuuta 2013

Niinun treeniä

Eilen Niinulla yksi keväältä jäänyt korvauskerta Valon kanssa. Vaikeaa oli taas. Jotenkin ajoitukset on mulla nyt ihan hakusessa. Valon kanssa on tosi tarkkaa, ja liikkeet saa tehdä ajoissa... muttei liian ajoissa :P Lähtee vetoihinkin hyvin mukaan, jos joskus onnistun ajoittamaan ne nappiin, mutta pienikin myöhästyminen aiheuttaa sen, että perskarvat vaan heilahtaa kun Valo meni jo. Tuli taas todettua parissa kohdassa.

Kepeillä ei malttanut hakea kunnolla 90-asteen leikkauksella avokulmaan kovasta vauhdista. Juoksi ekasta välistä läpi. Tämän jälkeen sama vanha probleema palasi, eli kääntyi ensimmäisestä suoraan kolmanteen väliin. Näitä pitää nyt kyllä treenata, kovasta vauhdista kepeille menoja vaikeammista kulmista siis. Lisäksi pitänee naksutella taas aloituksia. 

Päästiin kokonaiset 15 estettä, muutaman esteen pätkissä. Että sitä rytmityksen ja ajoituksen kohdilleen loksahtamista odotellessa :D Valo on kuitenkin huippu, ja tekee hienosti töitä. Ilmoitin Valon yhdelle hypärille ensi viikonlopulle, Väinölle 3 rataa. Tänään menen itse asiassa eka kertaa koskaan ihan oikeasti kouluttamaan paria ryhmää, kivaa. Illalla yritän jaksaa vielä Valon kanssa hallille kontaktitreeniä tekemään. Vuodenaikaan sopivasti alla pari vanhaa, syksyistä kuvaa Väinöstä <3

Pomponrahkassa ehkä v. 2010.
Turun suunnalla 2009? Kuva: Juulia Savolainen



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti