keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Ojangossa

Sain pitkästä aikaa raahattua itseni ja pojat Vuokkosille aamutreeneihin. Väinö aloitti, tehtiin ihan vain helppoa irtoamistreeniä suoralla ja ympyrällä. Mukavasti kulki etupalkalla ;) Tein myös parit toistot välistävetoja ja sylkkäriä. Sylkkärit sujui hyvin! Välistävedoissa oli taas alkujäykkyyttä, eli V ei malttanut katsella mihin pitäisi tulla. Otin nämä sitten tosi tiukasti, ja lopuksi lelun kanssa, ja osasihan tuo sitten taas yllättäen... Vähän myös pimeää putkikulmaa, ja loppuun taas suorien hyppyjen humputtelua, siinäpä se. 

Valon kanssa tein pari toistoa puomia, teki kontaktit todella hyvin. Noin kolmannella toistolla sydän pysähtyi hetkeksi, kun Valo tippui kovasta vauhdista puomin päältä suoraan selälleen maahan. Treenailut jäi siihen. En huomannut yhtään, että muutenkin huonon puomin ylösmeno oli ihan päin helvettiä, se oli joka suuntaan vinossa ja liitoskohdastaankin n. 45-asteen kulmassa. Ei ihme, että Valo tippui. En tajua, miten en huomannut tuota puomin asentoa sivusta :/

Valo ei vinkaissut ja nousi kyllä heti innokkaana ylös, enkä huomannut mitään poikkeavaa sen ravissa. Meillä on fyssariaika vasta tammikuulle, mutta onneksi sain huomiselle ajan toiseen paikkaan. Tippuminen oli todellakin pahan näköinen, ajattelin jo että nyt siltä kyllä katkesi jotain. Pakkohan se on käydä tsekkaamassa, ettei sinne vain jää mitään, mikä kostautuu sitten myöhemmin. Odotellaan siis huomiseen :/ Tämmöiset treenit siis tällä kertaa.

Valolle on nyt varattu viralliset silmä-, sydän-, polvi-, lonkka-, selkä- ja kyynärtutkimukset tammi-helmikuulle. Silloin sitten katsotaan Valon "uran" tulevaisuudennäkymät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti