Väinölle vähän keppitreeniä, lähinnä siis aloituksia etupalkalla. Myös vähän hypyille irtoamista, ja sitten vain leikkiä. Piti edelleen varmistaa keppien aloitus melko huolellisesti.
Valon kanssa oli ajatuksena tehdä pääosin kontakteja. Naksuttelin edellis-iltana nenäkosketusta kotona. Valo teki melkoisen hyvin hallissa :) Paikka oli hyvin hallussa, ja pysähtyi hyvin. Tein myös isolla etäisyydellä, ei häiriintynyt! Lähti myös hakemaan puomia melkoisen kaukaa lähetettynä, hyvä Valo! A:lla taisi lähteä kerran tai kaksi "jes"-sanasta, joten A:ta katseltiin tarkemmin. Tein inhottavaa häiriötreeniä vingulla ja liikkeellä, ja pysyi kontaktilla hyvin.
Lisäksi keppien avokulmaa kovemmasta vauhdista putken kautta. Valo haki aloituksen todella hyvin, ei juuri tarvinut edes tökätä. Avokulmaa myös jyrkästä linjasta, ensin hyppyjen kautta tehtynä meinasi mennä eka välistä suoraan kolmanteen, mutta ensin helpotettuna ja sitten uudelleen tehtynä onnistui hyvin.
Loppuun vielä käännöksiä yhdellä hypyllä, merkaten ja jenkkityyliin. Huomenna sitten pinseri-treenit ja sunnuntaina Väinölle 3 starttia Ojangossa :) Tässäpä vielä pieni kooste Valon treenistä.
Joulurauhaa <3 |
"Lämppä"-lenkki a la Valo :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti