No kisoissa ei ollut vikaa, mutta meidän menossa oli. Tuomarina Kari Jalonen. Eka radalla oli putkenpää tyrkyllä suoraan hypyn jälkeen, ja hypyltä siis kuului kääntyä tulosuuntaan pituudelle. Varmistellessani suoritusta karjaisin Valolle ennen hyppyä niin lujaa, että säikähdin itsekin, ja unohdin radan ihan vain hetkeksi, ja sehän riitti ohjaamaan Valon väärälle hypylle. Eikä olisi edes tarvinut varmistella, se kyllä pysähtyi kuin seinään. Eikä sille saa karjua :( Loppuradalla ei irronnut valssihypyille, vaikka ohjasin vierestä. Ihan kädessä kiinni.
Toisella radalla ei irronnut muurille, juoksi hypyn ohi ja jätti kepit kesken. Niin ja ennen näitä valitsi puomin jälkeen taustalla siintävän putken pituuden sijaan.
Hypärillä varmistelin heti toka hyppyä, kun sielläkin oli putki tyrkyllä. No siinä ei ongelmaa, toisin kuin putken jälkeisessä keppien avokulmassa. Tuli niin lujaa, enkä ollut varmistamassa joten siitä 5. Pussin jälkeen ei irronnut nenän edessä olevalle hypylle. Putken jälkeen ei irronnut nenän edessä olevalle muurille. Tuloksella 15 heltisi vielä 3. sija, teki mieli kirkua kun ärsytti niin :D Niin että nämä kisat menikin sitten ihan älyttömän hyvin. Eipä noustu kolmosiin ja tuli kipeä paluu maanpinnalle :D
Ei ole näin huonoa fiilistä jäänyt kisoista ihan hetkeen. Valo on ollut niin tasainen tekijä, ja irronnut aina ihan hyvin. Mietin jo, olisiko sillä joku jumi kun kielsi noita hyppyjä, mutta toisaalta liikkui kuitenkin ihan hyvin. Meillä on kuitenkin fyssari keskiviikkona. Olen katsellut noita videoita, ja jotenkin ohjausrytmi ei osunut ollenkaan kohdilleen. Valo on ihan sen näköinen, ettei ymmärrä mitä sen pitäisi tehdä.
Voipa siis olla, että peiliin tässä joutuu katsomaan. Lisäksi Väinöllä oli joku ongelma yöllä, läähätti ja vinkui kunnes rauhoittui aamulla vasta klo 6 aamulla. Eli nukuin n. 2 tuntia. Olin myös ilmoittaessa kuvitellut, että kisat olisivat Masalan kuplassa, ja kylmyys, hiekka sekä hallin hämärä ankeutti entisestään, saatika tuttujen puute. Olisin kerrankin tarvinut vähän tsemppausta, vaikka yleensä pärjään kyllä yksinäni. Tuntui ettei mikään ole hyvin, uudet kengätkään eivät millään meinanneet asettua jalkaan :D Toivottavasti surkea menestys sitten johtui vain näistä mun omista tyhmistä ongelmista, eikä tuo kädessä roikkuminen tule jatkumaan. KISAlaisille kiitos kuvaamisesta! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti