sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Voihan tokavika este

Eilen kisattiin BAT:n kisoissa, Herralan kaksi mukavaa agirataa ja Hilpi Yli-Jaskarin myös tosi kiva hypäri. Eka rata lähti mukavasti rullaamaan, mutta puomin jälkeen Valo humpsahti putken väärään päähän. Olin suunnitellut kohdan puolivalssilla, mutta koska se tuntui ratiksen jälkeenkin vielä hankalalta, päätin kokeilla miten Valo vastaa vetoon. No eipä paljon vastaillut, huusi moi mennessään. A:lla pysähtyi vasta maassa parikyt senttiä kontaktin jälkeen.

Toisella radalla oli pari kohtaa, joita mietin enemmän ja ratiksen jälkeen en vielä edes tiennyt, miten ne ohjaan. Toka hypyn ohjauksen päätin vasta radalle mennessä. Kerrankin voin itsekin sanoa, että rata oli aika hyvä veto meiltä. :) Puomin jälkeen tuli vähän kaarrosta hypyllä mutta tuli sille kuitenkin hyvin mukaan eikä mulkoillut putkea. Mutta A, noh, kuten näkee, en malttanut pysäytellä... Poispäinkäännös toimi Valolle putken jälkeen mielestäni hyvin, en uskaltanut juosta toiselta puolelta etten jyrää koiraa. Viime viikonlopun keinu kun meni miten meni, en oikein tiennyt mitä odottaa. Tällä kertaa en sentään huutanut, varsinkaan vääriä käskyjä. Hyvän keinun Valo teki, mutta sen varmistelu taisi maksaa meille hyvän nollan. Jäin vähän jälkeen, ja jotenkin Valo luki toiseksi viimeisen hypyn takaakiertona ja siitäpä hyl. Ajalla olisi kyllä sijoituttu melkoisen hyvin joten vähän harmittaa. 



Viimeinen ratakin oli mukava, juostava rata. Videolta puuttuu 4 ensimmäistä estettä. Paras terä oli ehkä Valosta hiipunut, ja aikaa paloi keppien jälkeiseen mutkaputkeen jonka heitti vähän pitkäksi, ja kun jäin noukkimaan, en saanut käännettyä muurille joten siihen hirveä kaarros. Jämähdin vähän paikoilleni ja seuraavat esteet olivat hukassa, toisen valssin (joka sekin valahti) jälkeen ehdin miettiä että mihin tästä piti jatkaa ja bongasin oikean numerolapun sivusilmällä, sinne päin sitten huidottiin. :D 

Tältä radalta nolla, mutta kärki jäi 2 sekunnin päähän ja sijoitus 4. Ihan hyvä rata kuitenkin, harmittaa vaan että se onnistunut rata piti hyllyttää viime metreillä ja kaarrosradalta taas nolla. Nuo kaarrokset pitäisi nyt saada kyllä pois, Valo kun pääsee kaarrattamaan, se vie aina paljon aikaa - Valo kaasuttaa pitkälle eikä kovin vikkelästi kiihdytä takaisinpäin. :P Kärkikoirakoilla ei yleensä paljon ylimääräisiä tule, ja siihen pitäisi nyt itsekin pyrkiä. Kyllä on taas paljon koulutusajatuksia herännyt, seuraavan koiran varalle varsinkin... 



Kokoinaisuutena kuitenkin olen hirmu tyytyväinen. Radat toki olivat Valolle aika sopivat profiililtaan, mutta silti tuntui että koira oli hyvin kuulolla, eteni kivasti, istui käteen ja olin tosi hyvällä fiiliksellä kaikki radat! Ja huikea edistys viime viikonlopun ratoihin sentään, ei lähtenyt Valo lepattamaan eikä puuhaillut omiaan. Jospa se rytmi alkaisi tästä taas löytymään. Toivottavasti sama hyvän fiiliksen meno jatkuu ensi viikonloppuna ja siihen toki pyritään! :) 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti