Perjantaina kisattiin Valon kanssa HAU:lla kolme Markku Kaukisen rataa. Ensimmäisellä agiradalla näki selvästi, että Valolla oli vaikeuksia pohjan kanssa. Jo toiselle hypylle könysi miten sattuu, mutta kumimies kun on, onnistui jotenkin pitämään riman ylhäällä. Kepeille sitten väärin sisään helposta sisäänmenosta, sitä siinä vähän kummastelin. Muuten rata meni varsin kivasti, keinu oli hyvä mutta lopussa Valo ei pysähtynyt aalle vaikkaikin osui kyllä kontaktiin, joten otettiin se uudestaan mistä hyl.
Toisella radalla Valolla meni lähdössä jotain silmiin ja hinkkasi naamaansa. Mietin jo että pitääkö mun mennä puhdistamaan sen pärstä, mutta Valo päättikin lähteä matkaan samantien kun lopetti hinkkailun. Annoin tulla, oli vähän spesiaalikeissi. Tästä syystä eka kaarros vähän valui, mutta sain hommasta kiinni ja jatkettiin matkaa. Valo lähti hienosti pimeään melko jyrkkään putkikulmaan jossa oli monilla ongelmia. Muutenkin olen tyytyväinen Valon työnskentelyyn ja jopa kaarroksiin, oli aika kivasti mukana :) Mutta sitten. Lähes suora lähestyminen kepeille, ja jo toinen samanlainen keppivirhe. Keppien korjaamiseen meni karkeasti 5 sekuntia, ja aika olisi ollut kyllä varsin hyvä. Taas kerran vähän harmitti :D Tältä radalta siis 5.
Kolmannella radalla oli kepit kolmas este, ja lähestyminen helppo umpikulma. Joku varmaan voikin jo arvata mitä tapahtui... Jepsis, Valo oli tältäkin radalta samanlaisen keppivirheen. Piti jo tuomariakin katsoa epäuskoisena, että näitkö saman :D Heti alkoi mietityttämään kaikki koiran kunnosta lähtien, ja radalla tulikin pari mokaa, huonosti linjattu hyppy väärinpäin ja yks sivuttainen hyppy jäi ohjaamatta. Puomi mentiin kahdesti, eka oli huono vaikkakin osui ja toinen otettiin sitten huolellisemmin. Tällä radalla pysähtyi sitten aallekin.
Ei mua muuten nuo keppimokat niin ihmetyttäis, mutta nyt puhutaan kuitenkin tämän koiran tähän asti varmimmasta esteestä. Valo ottaa hyvin harvoin keppivirheitä, eikä varsinkaan noin helpoista lähestymisistä kuin näillä radoilla. Oli vähän vaikea päästä noista mokista yli, kun yritin vain miettiä mistä ne johtuivat. Oma tunnelma oli se, että tällä kertaa Valo ei vain osannut rytmittää noille kepeille tuolla alustalla pitkän keinonurmikauden jälkeen. Omituista, että ongelma tuli noin vahvasti esiin eikä korjaantunut ratojen aikana. Sunnuntaina ATT:llä ongelmaa ei kuitenkaan ollut ja Valo löysi kaikki kepit hyvin, mikä tukisi teoriaa että homma johtui varmaan pääosin Purinan pohjasta.
Kokosin videolle vielä muutamia kohtia, lähinnä parit käännökset, kepit ja kontaktit hidastettuna kun oli tarve syynätä, mitä siellä oikeastaan tapahtui :)
Lauantaina suunnattiin sitten Turkkuseen. Käytiin katsomassa vähän vanhoja huudeja, kävin kaverin kanssa metsälenkillä ja käytiinpä hetki TSAU:lla kisaturistinakin. Valon kanssa kisattiin kuitenkin vasta seuraavana päivänä ATT:llä. Eka radalla en ollut ihan hereillä. Tuli pari isompaa kaarrosta, mutta Valo oli kuitenkin hyvin mukana ja tältä radalta tehtiinkin nolla ja aikakin riitti lopulta toiseen sijaan.
Toisella agiradalla Valo liukastui vähän eka putkesta tullessa, mutta tämän radan omituisuus oli keinu. Valo, kuten tosi moni muukin koira, hyppäsi alas kesken keinun. Valolle outoa käytöstä, ja tuota keinua siellä laajemminkin ihmeteltiin, liekö oli vaikutusta kun keinu oli yleisöön päin, en tiedä. Aa ei ollut ihan mun makuun. Valo otti kontaktin, mutta tuli kyllä turhan hulakkaa. Pysähdyin miettimään, kannanko pois, siitä tuo Valon ympyrä ja viive tuolla A:n jälkeen :D Hetki katsottiin toisiamme ja ajattelin että ihan sama, jatketaan. Puomin jälkeen Valo kiersi hypyn väärältä puolen kun ohjaus oli myöhässä, eikä rata muutenkaan ollut mikään ihannesuoritus :D Keppien jälkeen moni ohjasi koiran hypyn väärälle puolen, itse onnistuin varmistamaan turhankin hyvin tuon käännöksen japanilaisen tapaisella, mutta sain kuitenkin oikein hypylle. Radalta 5, tosin tuomarinsihteerin mielestä vissiin 10... Mistä lie se toinen vitska ilmaantunut.
Hypäriin olin kyllä varsin tyytyväinen. Esteet 3-4 Valoksi ihan hyvillä käännöksillä, ja meille on paljon että sain esteen 6 ohjattua niin ettei Valo vilkaissutkaan väärään putkensuuhun päin! Tuo kohta koitui monien kohtaloksi. Putken jälkeen pääsi vähän kaahottamaan. Keppien jälkeen Valosta pääsi jopa kolme pientä haukahdusta, Sannaakin videolla naurattaa. Pituudelle ehdin sitten loppujen lopuksi melkein turhankin hyvin, ajauduin vähän väärään kohtaan ja tönäisin Valon hypylle vähän pitkäksi, mutta kokonaisuutena pitää olla hirveän tyytyväinen. Jo kahden nollan teko kisoissa on hieno juttu meille :) Tältä radalta siis 0/3. Valolla oli käsiaika, joten toivottavasti oli käsikellolla tarkat sormet. :D
Vaikkakin muutamat seuraavat kisat pitää käyttää kontaktien palautukseen, pääsiäisen kisoista jäi kuitenkin päällimmäiseksi se fiilis, että nyt eka kertaa tuntui että paketti alkaa olla kasassa ja Valo pysyä hyppysissä. Ja oli kiva kisata mukavassa tsemppausilmapiirissä kivoilla radoilla! Toivottavasti suuntaus jatkuu ja päästään hiomaan juttua eteenpäin. Vielä pitää löytää keino, jolla kaivetaan Valosta se paras terä esiin. Aloitetaan nyt kunnonkohotuksella ja vähän erilaisilla treenijutuilla ja katsotaan sitten taas eteenpäin. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti