perjantai 4. tammikuuta 2013

Vuoden ekoja treenejä

Keskiviikkona Valo pääsi tekemään pientä ratapätkää, johon kuului myös A. Pimeät putkikulmat sujuivat hyvin, kuin myös takaakierrot, mutta oli niitä ongelmiakin. Valo oli alkuun jotenkin holtittomalla tuulella :D Liekkö vaikutusta sillä, että sisko Lämä oli mukana. Juoksi useamman kerran A:n kontaktin läpi. Teki aina välillä hyvin, mutta sitten taas hetsatessa läpi. Loppuun kuitenkin vain onnistuneita toistoja, onneksi.

Toinen ongelma (jonka olen tiedostanut mutta päässyt jo unohtamaan) oli mutkaputkeen ohjaus sivusta. Siis niin, että Valon tuli mennä kauimmaiseen päähän toiselta sivulta. Jos olin päiden välissä ohjaamassa, Valo meni ensimmäiseen päähän selän takaa. Käteen tulemista täytyy siis vahvistaa!! Tätä tehtiin sitten lelu kädessä, jolloin kyllä sujui. Loppuun vielä keinua, siltäkin meinasi eka livahtaa ennen aikojansa. Hyvät toistot saatiin sitten myös tähän.

Noora kävi kylässä, ja taas niin avuliaasti siisti Valon, ja vielä seisottikin kun napsaistiin pari kuvaa! Kiitos :)

Valo 23 kk.

Tänään menin pitkästä aikaa hallille aamu-kuudelta. Olipa mukavaa treenata ja lämpätä hiljaisuudessa :) Väinö sai jäädä kotiin nukkumaan, sillä on illalla treenit. Valolla on huomenna kisat, joten tahdoin treenata nyt aamulla, illalla otan ehkä sen kanssa vain kontaktit, jos niitäkään. 

Kontakteista aloitettiin. Puomilla tai A:lla ei kummallakaan ollut mitään ongelmia. Pysähtyi nätisti oikeaan paikkaan joka toistolla, vedättäessä ja hetsatessa. Kiva! Yritän malttaa tehdä hyvät pysäytykset huomenna kisoissa... :) Sitten putken kautta hypyllä käännöksiä, merkaten, molemmin puolin. Suhahdus on Valolle aivan liian vahva, pysähtyy sillä kuin seinään. Kropan käännöllä teki itseasiassa jo kovinkin nätit käännökset! Aloitin myös vahvistamaan hypyille irtoamista. Palkkausta siis ihan vain yksittäishypyllä. Lisäksi pari toistoa suoran putken jälkeistä pitkittäissuunnassa olevaa hyppyä, hyvin irtosi.

Muistin myös keskiviikon ongelmat mutkaputkella. Kokeilin ensin tökätä päiden välistä, selän takaahan se meni. Sitten ohjasin ottamalla vastaan ennen ensimmäistä putkensuuta. Noin sain sen jopa menemään kauimmaiseen päähän. Sitten vielä lelu kädessä, ja loppuun kerran kunnolla kättä "heristäen", tuli se siihen ilman leluakin. Tätä pitää ehdottomasti muistaa treenata, ja myös muutenkin palkata Valoa enemmän käteen!

Lopuksi muutama toisto keppejä. Yllätyin, miten hyvin Valo haki umpikulman, vaikka takana oli putkikin melko tyrkyllä, ja pujotteli hienosti päähän asti, vaikka kepit olivat seinää päin. Avokulmaan irtosi ensin hyvin kauempaakin, mutta lopuksi meinasi mennä 2. väliin. Helpotin ja otin lähempää. Tästäpä tein aamun ratoksi pikku videonkin :) Huomenna sitten kisaraporttia, toivottavasti luokkanoususta ;D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti