Valo treenaili perjantaina Vuokkosilla pinseritreeneissä. Tehtiin muutama lyhyt pätkä. Ensin pätkä, jossa mutkaputki, muuri ja pituus. Valo teki ensimmäistä kertaa normaalikorkuista muuria, hyvin meni. Pituus kahdella palikallakin meni hyvin. Etupalkka taas käytössä ja eteni ihan ripsakasti.
Seuraavaksi oli tarkoitus tehdä pätkää, jossa oli A ja kaksi mutkaputkea. Valohan on tehnyt A:ta nyt kahdesti, viimeksi keskiviikkona Hakkilassa. Nyt se ei suostunutkaan menemään harjan yli, vaan kääntyi tarjoamaan nenäkosketusta ylösmenokontaktilta. Valo ei millään lähtenyt ylittämään A:ta, joten otimme remmin avuksi. Remmin tuella saimme sen menemään A:n, ja kohta ei enää remmiäkään tarvittu, kun Valo taas kipitti A:n reippaasti alusta loppuun. Tein tätä sitten siis vain pari kertaa yksittäisenä esteenä.
Kolmas pätkä oli hyppy, putki ja pussi. Pussi ei ollut ihan suorassa linjassa putken ulostulolta, mutta hyvin Valo senkin haki. Olisiko kerran mennyt pussinsuun ohi, kun en ottanut haltuun.
Kolmenneksi vielä lähetin putkeen ja kahden hypyn yli. Videosta näkee, että menin turhan paljon varmistelemaan, mutta hyvinhän tämäkin sujui. Lisäksi tehtiin pari kertaa keinua niin, että avustaja laski keinua. Valo ei aristele keinua yhtään.
Väinön kanssa käytiin tosiaan lauantaina Lohjalla "juoksemassa" kolme Anne Viitasen rataa. Ensimmäisesta agiradasta en jaksa selostaa juuri muuta kuin että Väinö oli hirviö. Se karkasi lähdöstä, ei irronnut, sitten kun irtosi irtosi vääriin paikkoihin, lönkytteli ja ohitti suorassa linjassa olevia esteitä. Että silleen.
Ennen toista agirataa otin Väinön tiukempaan kuriin, mikä auttoikin. Radassa oli tosi vaikea kohta, missä piti ehtiä juosta ohjaamaan koira oikeaan putkeen, mutta se oli pakko tehdä esteiden vasemmalta puolelta, ellei halunnut koiran kääntyvän poikittaisesta putkesta väärään suuntaan. No empä ehtinyt, joten Väinö hyppäsi putken vieressä olevan muurin ja tästä hylly. Agiratojen kontaktit menivät hyvin, siitä plussaa.
Kolmas rata oli hyppäri, jolta sitten teimme nollan. Olin ihan tyytyväinen yhteen putken jälkeiseen persjättöön (noita kun en usein tee) ja kepeille vientiin, kun taisin olla tyyliin ainoa, joka ohjasi kepit tuolta puolelta...Olen silti ihan masiksessa noista(kin) kisoista, koska Väinö oli hidas! En tajua, mikä sitä vaivaa, se ei todellakaan pistä nyt parastaan kisoissa eikä treeneissä. Mietin jo totaalista taukoa, mutta katsotaan nyt ensin olisiko vauhtitreeneistä mitään apua. Jotenkin todella turhauttavaa, kun tiedän että se pystyy menemään paaaaaljon lujempaa :( Sekunteja toki paloi esim. pimeään putkikulmaan menossa, kun väinöä ei ois vissiin oikein huvittanut ja jouduin törkkäämään sen tosi läheltä. Silti.
Ärsytystä ei vähentänyt se, ettei agiradoilla olisi tarvinut kuin tyyliin tehdä nolla, ja sertit olisivat heltineet. Katsoin nimittäin, että ainakin toiselta radalta taisi tulla vain yksi nolla eikä toiseltakaan vissiin kummemmin. Hyppyradalta nollia sitten tuli enemmän, eikä meidän vauhdilla ollut mitään asiaa pokaaleille (oltiin kuudensia). Sunnuntaina mennään BAT:in kisoihin, pitää katsoa mitä siellä tapahtuu ja suunnitella tulevaisuutta sen jälkeen tarkemmin.
Tässäpä tätä tyylikästä menoa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti