Eilen käytiin korkkaamassa Vuokkoset-areena kisojen merkeissä. Olipas kivaa kun muutakin ässätiimiä oli paikalla :) Pääsin myös näkemään ensimmäistä kertaa livenä Valon tädin, siis Roiston siskon Hulin, joka olikin ihana vauhtipakkaus!
Ensimmäiset Anne Viitasen radan aiheuttamat panikkoinnit kuulin heti sisään halliin astuessani. Kaikki tuntuivat olevan sitä mieltä, että rata oli hirveä, kauhea ja vaikeimmasta päästä mitä on nähty. Joka paikassa kuhistiin. Mielestäni se ei nyt niin paha ollut, mutta vaati koiralta itsenäiset kontaktit. Tai ainakin ne helpottivat kovasti hypyn ja suoran putken kautta takaakiertoon ehtimistä :D Lisäksi oli jotain takaakiertohässäkkää, mihin tuntui monien radat karahtavan.
Noh Väinö oli vähän hökelö tuulella tuon radan. Sehän paukautti komean kontaktivirheen puomilta, jonka jälkeen ei paljon kiinnostanut ohjata. Ärsyttää, että se on ruvennut hyppimään kontaktit. Tämä on huomenna ykköstreenauskohde! Takaakiertoon ehdittiin, mutta Väinö lähti hakemaan seuraavan hypyn väärältä puolen joten annoin sen vain hypätä kaikki takaakiertohypyt miten huvitti. Sitten se otti vielä keppivirheen (!) vaikka meni sisäänmenoon oikein, ja puomilta takaisintullessa veti vielä yhden ylimääräisen hypyn. Tämä rata oli siis meiltä karsea. No, makseissa yli 60:stä koirakosta 3 onnistui tekemään puhtaan nollan, eikä muissakaan luokissa juuri paremmaksi laitettu :D
Seuraava Annen hyppyrata tuntui jo paremmalta. Mukavia kommervenkkejä oli siinäkin :) Yhden persjätön kusautin, ja tulokseksi tulikin 0,07 s yliaikaa. Jes.
Kolmas rata oli Kari Jalosen tuomaroima. Siinä otin puomin varmanpäälle, ja hyvin otti kontaktin. Yhdessä kohdassa meinasi vähän rata kadota, ja hätkyilin hieman loppuradan. Rata oli kuitenkin kohtalaisen sujuva vaikkakin aika hidas ja teimme nollan, sijoitus 7./41. Pitäisi päästä tuosta omastakin tepsuttelusta eroon ja alkaa juosta! :D
Väinö oli vähän vaisu, mutta tosi hyvin hanskassa ja kuulolla joten olen ihan tyytyväinen. Huomasin, että sillä oli taas maha ihan sekaisin, toivottavasti ei ole taas/edelleen kipeä :(
Jalosen rata:
Valo pääsi tänään ensimmäistä kertaa kuukausiin omatoimitreeneihin, korkkasimme siis Vuokkoset siinäkin suhteessa! :) Teimme vain vähän irtoamista, vauhtiympyrää, pari takaakiertoa ja aloittelimme keppejä. Hienosti meni ja intoa riitti :) Pari pätkää treeneistä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti