tiistai 15. toukokuuta 2012

Niinulla ja Ojangossa+muutama kuva Valosta

Eilen oli siis ne Niinun eka treenit. Hmmm. Mitä tuohon nyt sanois. Vaikkapa että minä olin ihan jäässä ja luultavasti sen seurauksena myös Valo. Ei oikein mikään onnistunut totuttuun malliin, siis Valoa ajatellen. Oli siellä kivojakin pätkiä, mutta ihan ihme kuubailua meiltä molemmilta. Niinukin melkein jo hermostui kun olin niin epäselvä ohjauksessani :D Oletin vain kaikkea enkä oikeasti tehnyt oikein mitään. Voi huoh. 

Olen kyllä huomannut itsestäni, että oon aina melko jäässä, kun on uusi kouluttaja. Eiköhän se jo ensi viikolla ole helpompaa. Olihan paikkakin toki Valolle uusi, samoin kuin pohja ja niin edespäin. Kuitenkin nuori koira kyseessä, ei voi liikoja vaatia. Puomikin pitää muuten opettaa uusiksi, Valo himmaa vähän alastulolla ja jää liian ylös. Että semmoiset treenit! Niinu kyllä oli ihana ja huomautti heti mun heikoista kohdista, meni kyllä ihan nappiin, valitettavasti!

Tänään sitten suuntasin Ojankoon kauniin sään kunniaksi. Ensin tein Väinölle 5 minuutin kontaktitreenin etupalkalla, lähinnä lämmönsietotreeninä. Olihan se aika puuh jo tuosta, mutta hyvin jaksoi sentään keskittyä, ja kontakteissa ei mitään moitittavaa.

Valo teki kahta pientä ratapätkää. Ekassa mm. kääntö A:lta putkeen ja pari takaakiertoa, ei ongelmia ja putkestakin kääntyi oikeaan suuntaan. Toisesta laitankin videon. Tarkoituksena oli lähinnä tutkailla, miten lähtisin palkkailemaan sitä nyt, kun olen ajatellut ruveta tekemään enemmän rataa. Nyt tein ensimmäisen kerran rataa palkka koko ajan kädessä. Kai se ihan ok-vauhdilla meni, tai ainakin olisi voinut mennä huonomminkin. Tulipa muuten tehtyä eka kertaa myös ihmisnuolen tapaista, hienosti kääntyi Valo ahtaaseen väliin! Alkua ei kokonaan näy, siinä oli 2-3 hyppyä ja rengas, ei ihan suorassa linjassa. Hyvin haki kaikki esteet.

Lopuksi aloitin vielä puomin opettamisen taaksepäin palaten. Laitoin namialustan maahan ja nostin Valon puomin päältä juoksemaan alas. Todella hyvin ja ihan reippaasti juoksi ihan oikeaan kohtaan, ja odotti vielä kauniisti vapautuskäskyäkin joka kerta :) Eiköhän se puomi sieltä palaudu siis!


Valo Aurinkolahdessa

Valo 15 kk

Kuikelokaula 15 kk


maanantai 14. toukokuuta 2012

Tokoilua ja kuvia Rockysta

Hulluksi kai sitä on tullut, mutta eilen taas tokoiltiin :) Samoja juttuja jatkettiin kuin ekalla kerralla. Maahanmeno oli taas kehittynyt. Ajoittain meni jo oikein kivasti. Perusasentokin vaatii enää pienehkön käsiavun, asento sinällään on hyvä! Tätä treenattiin myös ahtaasti seinän vieressä, Valo kun ei tuollaisista paineistu.

Harjoiteltiin myös maasta iltualteen nousua. Vaatii vielä treeniä, makupalankin kanssa nousee vähän hiljakseen :) Lisäksi jatkoin noutukapulan naksuttelua. Otti jo jopa kahdesti hampailla kiinni, jihuu :D Tällaisissa asioissa Valo on erilainen kuin Väinö, joka olisi jo nakellut kapulan seinään ja lutkutellut sitä suussaan varmaan monet kerrat. Väinöllähän on siis hyvä nouto, ja muistaakseni se oppi kapulan naksuttelemalla hyvin nopeasti. Valo on toistaiseksi lähinnä pyöritellyt sitä nokallaan :) Mutta edistystä, edistystä, tämä oli vasta toinen kerta.

Tänään Valolla on ensimmäiset Niina-Liina Linnan treenit. Ne olisivat alkaneet jo viime viikolla, mutta minä onneton olin niin sekaisin kaikista työ -ja kouluhommista, että tyystin unohdin koko asian :(( Kyllä on harmittanut koko viikon! Sinne kuitenkin lähdetään tänään katselemaan, mitä Niinu on kersasta mieltä :)

Sain Väinön pojasta Rockysta aivan ihania kuvia, jotka on ottanut Alina Stakhorska.




2xCACIB Golden Gates & Ukraine 2012, Kiev, Ukraine

perjantai 11. toukokuuta 2012

Valon ekoja tokoiluja

Valohan tosiaan pääsi HSKH:n aloittelevien tokoryhmään, joka starttailee parin viikon päästä. Tänään sitten aloitin tokon treenailun kotipihalla. Tähän asti agility on vienyt harrastusajan, mutta koska lumet on sulaneet, nyt on hyvä aloittaa myös tokoilu! Pakkohan se oli Valon kanssa sitäkin päästä yrittämään, on se vain luonteeltaan siihen niin sopivan oloinen.

Aloitin ihan vain istumisen vahvistamisella ja perusasennolla. Perusasentoon olenkin sitä aina välillä ottanut, joten siitä Valo onkin jo ihan hyvin jyvällä. Olen myös laiminlyönyt niinkin yksinkertaisen liikkeen kuin maahanmenon opetuksen :D Tähän asti Valo on mennyt maahan käsiavulla. Maahanmenoa rupesin siis vahvistamaan ja opettamaan suulliseksi. Nopeasti alkoi Valo hoksata jutun, ja maahanmenosta tuli jo melko vauhdikas. Vaati tosin vielä useimmilla kerroilla tuplakäskyn, mutta huomattava edistys entiseen.

Harjoiteltiin paikkallamakuuta. Valo odotti hievahtamatta pää alhaalla, todella kärsivällisesti. Pidensin heti aikaa ehkä 45 sekuntiin, välimatka n. 15 m. Tuon kärsivällisyyden takia Valon kanssa on niin huippua tehdä! Seuraavaksi luoksetuloa, jonka teki vauhdilla ja innolla. Odotti nätisti istuen, vähän kurotti kaulaa parilla kerralla. Perusasentoon tulossa tietty vähän hakemista, mutta tulee hyvin melko pienellä käsiavulla.

Harjoiteltiin myös seuraamista. Uskomatonta, miten Valolla voikin olla heti ihan täydellinen seuraamisasento. Se ei myöskään edistänyt tai jätättänyt yhtään! Tehtiin heti käännöksiä joka suuntaan, myös täyskäännöksiä, ei mitään ongelmaa. Huh, melko poika.

Lopuksi vielä naksuttelin sille kapulaa. Hoksasi kyllä, että namia tulee kun kapulaan koskee, mutta suuhun ottamista ei tarjonnut vielä lainkaan :) Hyvä alku, silti. Kyllä se nyt vaan vaikuttaa siltä, että Valon tokoura jatkuu. Sanokaa mun sanoneen, jossain vaiheessa elämää takuulla leivon siitä TVA:n! ;D Saa tulla potkimaan persiille, jos meitä ei näy kisoissa syksyllä. Katri has spoken, ugh.

tiistai 8. toukokuuta 2012

Elossa ollaan! Timon treenit+Alueellinen valmennus alkoi.

Tiedetään, tiedetään - en ole päivittänyt blogia aikoihin. Hirveä koulurumba alkaa olla takanapäin hetkeksi, ja aikaa ehkä liikenee taas muuhunkin. Mitäköhän kaikkea tässä onkaan tapahtunut...Kerrataan mieleenpainuvimmat jutut.

Valo oli viime torstaina viimeisissä Liuhtojen (Timon) treeneissä. Näistä muodoistuikin ihan huiput treenit. Valo oli yhtäkkiä keksinyt olevansa ihka oikea agilitykoiran alku, ja teki ihan sairaan hienoa työtä! Timokin sanoi, että Valo on kehittynyt ihan huikeasti kahdessa viikossa. Pakko myöntää, että saihan se minutkin yllätettyä.

Ensimmäinen 5 esteen pätkä sisälsi 2 "päällekäin" olevaa mutkaputkea, siis niin että ne olivat samassa asennossa toinen toisen takana. Ensin otin Valon vastaan eka putken takaa oikeaan päähän, ja nappasin siitä mukaan toisen putken vasempaan päähän. Tämän jälkeen takana oleva pituus, josta umpikulmaan kepeille. Tässä ei ollut yhtään mitään ongelmaa, ja Valo tuli ihan täysiä. Kepitkin sujuivat, tosin ensin kääntyi toiseen väliin.

Toisessa pätkässä lähetettiin mutkaputken pimeään kulmaan, josta valssilla suoraan putkeen ja siitä suoraan takaisinpäin 2 hyppyä, joiden väliin tein 2 perättäistä persjättöä. Ja hei, me onnistuttiin!! Valo luki persjätöt todella hyvin, ja onnistuin vielä tekemäänkin ne hyvin! Timon kommentti oli, ettei se olisi niitä voinut enää nopeampaa ja paremmin tehdä :) Näiden jälkeen lähetys hypylle, saksalainen ja mutkaputkeen josta napattiin mukaan kepeille. Saksalainenkin sujui Valolta hienosti.

Keppien jälkeen lähetys suoraan putkeen, jonka jälkeen tehtiin putkijarru, jotta koira saatiin käännettyä 90 astetta hypylle. Ja kääntyihän se Valo. Timo veikkaili, että putkijarrusta voi tulla Valolle aika vahva, kun teki sen nyt jo eka kerralla noin hienosti. Tämän jälkeen vekkaus hypylle, ennakoiva valssi muurille, ja mutkaputken kauimmaiseen päähän. 

Tämä oli oikeastaan ensimmäinen kohta, joka tuotti vähän päänvaivaa :D Valo nimittäin haki muurin jälkeen toistuvasti edempänä olevan mutkaputken pimeän pään. Timo kyllä sanoi, ettei tuota irtoamista saa missään nimessä tuhota, kun se on sillä niin hyvä :) Onnistui tämäkin sitten, kun sain valssini tarpeeksi ajoissa kääntymään. Sain jopa kommentin, että tein täydellisen valssin! Se on jo mulle harvinaista herkkua :D Tämän jälkeen pakkovalssi etummaiseen mutkaputkeen ja hyppy, siinäpä se. Pätkissä saatiin kaikki 20 estettä tehtyä :)

Täytyy vielä sanoa, että olin helkkarin ylpeä Valosta. Se teki hienosti hommia, ja vire pysyi hyvänä koko 15 minuuttia! Onhan se myös ihanaa saada positiivista palautetta :)

Ennen tätä sunnuntaina Sanna ja Harri olivat BAT:illa kouluttamassa. Valo osallistui Harrin ryhmään ja Väinö Sannan. Valo meni hienosti. Opeteltiin yksi uusi ohjauskin, uusi tyyli välistävetoihin. Se tosin vaatii vielä paaaljon harjoittelua :D Tosi mukavat treenit.

No Väinö sitten oli vuorostaan ulkokentällä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, ja niin vain Väinö väsähti lähes välittömästi. Sen kanssa oli ihan naurettavaa mennä, kun se lönkytti radalla ihan voimattomana. En saanut treenistä kuin pahan mielen, vaikka Sannan tekemä rata oli oikein kiva. No okei, oli kiva huomata, että pystyin jättämään Väinön yksin pujottelemaan ja mennä tekemään persjätön melko kauaksi edelle! :) Silti uskomattoman vaikea yrittää oppia mitään, kun koira ei kulje ja oma rytmi sen seurauksena katoaa täysin. Eihän Väinöä tietenkään voi syyttää, mutta nyt ei oltu vielä edes kesälämmöissä, joten lämpöherkkyys on tainnut vain pahentua :/ Mennään kuitenkin testaamaan keskiviikkona iltakisailua Orimattilaan.

No sitten päästäänkin sunnuntaisiin alueellisen valmennuksen treeneihin, jotka siis järjestettiin meille nyt eka kertaa. Liukan Ville oli kutsunut kaikki ryhmänsä (3xTT3 ja Training to Win) Purina-areenalle aamu-kymmeneksi. Pikku keskustelun jälkeen aloitettiin käytännön hommilla. Jaoimme ensin ryhmät mineihin, medeihin ja makseihin, jotta harjoitteet sujuisivat joutuisasti. Tällä ensimmäisellä kerralla mitattiin vain koirien suoritusaikoja kontaktiesteillä, kepeillä ja suoralla. 

Jäin sellaiseen käsitykseen, että Valo taisi vetää aika hyvät ajat joka osiosta. Tällä hetkellä ainakin nopeimmat mineistä. Valon ajat olivat siis: A 1,50 s / keinu 1,69 s / kepit 2,91 s / puomi 2,38 s / 30 metrin suora viidellä hypyllä 3,37 s. Suoralla ei saatu Valon ensimmäistä aikaa mitattua, kun ajanottolaite teki tenän :/ Kontaktit on mitattu pysäytyksen kanssa, ajanotto siis loppui kun koira poistui kontaktilta. Keinuhan meillä on aivan kesken, mutta tehtiin se kuitenkin kerran. Kepitkin ovat olleet nopeammat (mittasin pari viikkoa sitten, 2.6 s), mutta hiekkapohjakin varmaan vaikutti :)

Sittenpä siirryttiin ohjaajiin. Luvassa oli siis sukkulajuoksu, myös piip-testiksi kutsuttu. Muistin jotenkuten omilta Nuori Suomi 1-edustusjoukkueajoilta...Juostaan siis viivalta viivalle, ja perillä pitää olla ennen piippiä, muuten tippuu pelistä pois. Eipä ollut kunto enää ihan samaa luokkaa kuin uimari-aikoina! :D Juoksin vain 4,5 minuuttia ennen kuin kuukahdin. Tosin en mä vähiten juossut kuitenkaan, mut veti jotkut paljon pidempäänkin. Seuraavat 2 tuntia yskinkin sitten allergian kourissa, jotenkin tuo juoksu pahensi oireita ja otti keuhkoihin :D Kuntokuurille siis mars!

Lopuksi jaettiin vielä ryhmät uusiksi. Kaikki ryhmät sotkettiin, myös Win-ryhmä TT-ryhmien sekaan. Valo laitettiin "nopeiden koirien ryhmään", näin ymmärsin. Tosin maksit olivat vielä erikseen kun sitä toivoivat, lisäksi ne joille haasteena on vauhti, ja mikähän se neljäs ryhmä sitten olikaan...Oma ryhmäni vaikutti oikein kivalta. Jatkossa siis treenaillaan lähinnä tämän ryhmän kesken. Seuraavat treenit ovat tämän kuun lopussa, niitä odotellessa! Huh kun tulikin pitkä päivitys, lyhempi tauko ensi kerralla niin juttukin lyhenee :)


tiistai 24. huhtikuuta 2012

Timon treenit ja kisat Vantaalla

Otinkin torstain treeneihin mukaan Valon Väinön sijasta. Ajattelin tehdä seuraavana päivänä Väinölle mukavaa, helppoa treeniä. Poimintoja Valon treeneistä:

  • Putki-A -erottelusta Valolla ei (yllätys yllätys) ole mitään hajua. Tätä pilkottiin osiin ja sujui niin :)
  • pakkovalssi-jaakotus meni hyvin!
  • kepit haki hyvin putkesta
  • kääntyi pimeästä putkikulmasta mutkaputkesta väärään suuntaan, näitä pitää treenata
  • vire pysyi ihan hyvänä
Perjantain treeneissä Valo teki hienosti ratapätkän jossa kepit, päällejuoksu, pari takaakiertoa, pituus ja puomi. Puomillekin pysähtyi oikeaan kohtaan hyvällä vauhdilla :) Myös leijeröin keppejä puomin takaa, mikä meni helposta kulmasta lähettäen hyvin :)


Väinö pääsi perjantai-aamuna pitkästä aikaa treenailemaan "oikeasti". Tehtiin kaikkea kivaa, tosi lyhyttä ja helppoa pätkää runsaalla palkalla sekä vähän keppejä ja kontakteja. Kaikki sujui hyvin, ja täytyy sanoa että pitkästä aikaa oli tosi kiva treenata Väinön kanssa!! Se teki mukisematta kaiken mitä pyysin, ja selvästi nautti siitä :)

Sunnuntaina sitten mentiin HSKH:n kisoihin tavoitteena saada aikaan hyvänmielen-kisat. Kisakirja jäi kotiin, mutta onneksi se ei muodostunut ongelmaksi mukavien työntekijöiden ansiosta. Ukkohan sen kirjan oli heittänyt paperinkeräykseen :D Onneksi osasin asiaa epäillä...Aurinko paistoi heti aamusta ja fiilis oli hyvä.

Ennen ensimmäistä rataa tein saman mitä olen parissa viime kisassa tehnyt - Väinölle paikallaolotreeniä muutamia kertoja ennen rataa. Tämä on auttanut ihan tajuttoman hyvin lähdössä pysymiseen! Laitan Väinön siis maahan, menen remminmitan päähän, nyin vähän remmistä, kierrän koiraa jne, ja jos pysyy paikallaan palkkaan iloisesti. Tuntuu, että se auttaa Väinöä myös rauhoittumaan ja keskittymään.

Eka rata oli Johanna Nybergin mukavan oloinen hyppäri. Mulle tuli ihan yllätyksenä, että Väinö eteni tosi hyvällä vauhdilla ja irtosi tosi hyvin! Ohjasin neloshypyn varman päälle, mutta koska Väinö olikin niin irtoavalla tuulella, se sujahti hypyltä suoraan pituudelle (kun olisi siis pitänyt kääntyä valssilla hypylle). Jatkettiin rataa, joka sujuikin kivasti loppuvaiheille asti, ja Väinö teki monta hyvää kohtaa. Kolmanneksi viimeisellä hypyllä mun leikkaus oli hiukan myöhässä, ja Väinö kävi nappaamassa yhden ylimääräisen hypyn. Ei haitannut yhtään, olin tajuttoman tyytyväinen Väinöön!! :)

Toisella radalla pakka pysyi hyvin kasassa. Väinö oli edelleen hyvin kuulolla ja liikkui ihan pirtsakasti. Meno tuntui tosi hyvältä, ja saatiinkin aikaiseksi 0 sijalla 7./49. Kolmannella, Henri Luoman radalla Väinö meinasi jo vähän herpaantua, ja virekin laski melkoisesti. Huomasin tämän jo eka putkessa, kun Väinöllä kesti ikuisuus tulla ulos. Hirtto ennen toista putkea sai Väinön tekemään aikamoisen sekunteja syöneen mutkan, mutta menihän se sinne putkeenkin lopulta. Kepitkin olivat melko hitaat, mutta sinnikkäästi jatkettiin rata virheettä loppuun. Tuloksena siis 0, eli näistä kisoista tuplanolla :)

Kaikkinensa olen tosi tyytyväinen näihin tauon jälkeisiin kisoihin, Väinö oli ainakin kaksi eka rataa tosi hyvin kuulolla ja virekin oli niillä ok! Kisoista jäi siis tosi hyvä mieli. Tästä sitten taas jatketaan!

torstai 19. huhtikuuta 2012

Kuulumisia videoina ja kuvina

Penska pääsi viime torstaina Tuulian treeneihin. Meitä oli vain 3 koirakkoa 2,5 tunnin treeneissä, joten olikin todelliset tehotreenit. Valon ensimmäistä osiota ei valitettavasti tullut kuvattua, mutta toisesta tein pikku koosteen. Siitä käykin hyvin selville se, miksi Tuulia sanoi että muutama rata voipi tulevaisuudessa kosahtaa putkiin :D Pitää aloittaa Valolle nyt putkisiedätystreenit :D 

Muuten treenit menivät yllättävän hyvin! Valo tuli hienosti ohjauksiin, joita ei ole tehty koskaan, kuten niisto-persjättöön. Melko hyvin jaksoi myös näin pitkät treenit. Lähiaikoina olen joutunut aloittamaan myös Valon hidastamisen radalla. Putkijarrut ja pussijarrut samoin kun "suhina" käännöksiin on pitänyt ottaa käyttöön :) Tämän totesi nyt Tuuliakin.


Keppiprojekti on jatkunut. Aloitin Valolle nyt etupalkan häivyttämisen ja vedättämisen kepeillä. Hienosti meni jo ensimmäisellä kerralla. Pikkuhiljaa ollaan tehty keppejä myös muiden esteiden kautta.


Tällä viikolla on treenailtu myös kontakteja. Nyt on Valo löytänyt hyvin paikan myös puomilla, jolla on aiemmin saattanut jäädä turhan ylös, jos etupalkka ei ole ollut käytössä. Menee myös mielestäni puomin ja A:n melko rivakasti, ja puomillakin jo kiihdyttää loppuun kuten kuuluukin.



Eilen oltiin Hakkilassa treeneissä. Jatkoryhmässä oli tarkoitus treenailla valsseja, mutta Valon kanssa jouduin pian vaihtamaan valssit leikkauksiin :D Ne menivätkin melko hyvin, ottaen huomioon ettei olla niitä monesti tehty, ja vaikka oma ohjaukseni laahasi vähän perässä :)


Valon ensimmäiset Target Team 3 -treenit tulevat olemaan 6.5. Joutunen siis jättämään suunnittelemani reissun kasviksille ja ACE:n kisoissa kisaamisen väliin :( Kiva silti päästä vihdoin hommiin tuollakin saralla!

Väinö on treenannut vain keskiviikkoisin radan läpi kerran tai pari, niin myös eilen. Tuli muuten hyvin valsseihin, vaikka niistä jokainen olikin myöhässä! :D Muutoinkin meni oikein mukavasti. Tänään taidan ottaa Väinön mukaan Timon treeneihin, katsotaan miten se nyt keskittyy. Sunnuntaina kisataukomme loppuu, ja menemme Vuokkosille juoksemaan kolme starttia.

Sain pari oikein kivaa videota Venäjältä :) Tässä Väinön tyttö Katya esiintymässä valioluokassa toisena syntymäpäivänään Eurasia 2012 -näyttelyssä. Katyan näyttelyura on ollut jo tähän asti oikein mallikas! Ilolla odotan, mitä tämä tyttö vielä saavuttaakaan.

Olen saanut nyt myös paljon kuulumisia Väinön ukrainalaisesta pojasta. Tässäpä muutama kuva myös ihanasta Rockysta :)



Rockyn kuvat: Elena Pyatetskaya