lauantai 11. tammikuuta 2014

Silmätarkissa

Viime silmätarkista vierähti jo vuosi, joten tänään käytiin näyttäytymässä Sari Jalomäen mikroskoopin alla Apexissa. Valolla oli vuosi sitten puhtaat silmät, mutta tutkitutin sen nyt kuitenkin uudestaan samalla kun Väinön. Valon silmät olivat edelleen täysin priimat :) Saatiin oikein tuplatarkki, kun silmätarkkia oli harjoittelemassa toinenkin lekuri. Suosittelen muuten Jalomäkeä ainakin kaikille PK-seudulla asuville. Minusta kannattaa ehdottomasti viedä koira tutkittavaksi tämän sortin asiantuntijalle, kun se kerran on mahdollista! Valitettavan paljon käytetään silmälääkäreitä, joiden kanssa ei kehtaa samassa lauseessa puhua ammattitaidosta, ja joille kuulee koiria vietävän hakemaan puhtaat paperit. Ja mulla on ihan faktaa tämän avautumiseni taustalla, ei pelkkää kuulopuhetta vaikka sitäkin riittää :D

Oon itsekin huomannut valoa vasten Väinön silmissä muutoksia. Vasemmassa silmässä kaihilöydökset olivat ennallaan niin, etteivät olleet lisääntyneet, mutta olivat hieman paksuuntuneet. Nyt myös oikeassa silmässä oli yksi kaihi"sauva", eli on vähän levinnyt. Lisäksi Väinöllä oli molemmissa silmissä sarveiskalvoilla muutama arpi, etenkin vasemmassa. Vasemmassa yhdessä arvessa näkyi lisäksi jokin piste, luultavasti kepinpalanen tai vastaava. Väinö ei ole kuitenkaan oireillut noita mitenkään, ja jos ei oireile nyt jatkossakaan niin niille ei tarvitse mitään tehdäkään. Täytyy muutama päivä seurata siltä varalta, että arvet olisivat tulleen ihan tässä lähiaikoina, vaikka lienevät olleet jo pidempään. Muutokset ovat kuitenkin onneksi edelleen lieviä. :)

Kysyin kuitenkin, että voisiko tuo kaihi vaikuttaa käytökseen, kun Väinö on nyt vuoden aikana ollut vähän ärtyisämpi ulkona ja saattaa haukkua jopa ihmisille etenkin pimeällä. Sari sanoi, että ei pitäisi merkittävästi vaikuttaa näkökykyyn eikä olla kipeä, mutta joillain sellaisilla koirilla jotka kiinnittävät koko ajan huomiota ympäristöön, voi joskus häiritäkin. Kun kääntelevät koko ajan päätä ja silmät pyörivät suunnilleen ympyrää, tällöin olo voi olla välillä vähän kuin katselisi likaisten silmälasien läpi. No, Väinöhän jos joku on tuollainen koira, lähes pakkomielteisesti kiinnittää huomion ulkona kaikkeen ympärillä tapahtuvaan, joten on mahdollista, että vaikka muutokset ovat onneksi ihan linssin reunoilla, ne voivat vähän ärsyttää. Tiedä sitten. Pääasia, että koiran pitäisi vielä nähdä ihan hyvin eikä se ole kipeä, ja kaihi vaikuttaisi olevan hitaasti etenevä. Vuoden päästä sitten uudestaan, Valoa ei tarvitse viedä vielä pariin vuoteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti