Eilen siis taas treenailtiin Ville Liukan opissa alueellisissa treeneissä Koiviksen kentällä Vantaalla. Aloitettiin viiden hypyn suoralla, jossa tehtiin valssiharjoituksia. Suoraa siis sahattiin edes takas. Valo oli ihan karsea. Se ei irronnut yhtään, ja nyhjäsi kädessä kiinni. Aivan ihme meininkiä. Tarkoitus oli lähettää sitä hypyille vähän kauempaa niin, että oma rintamasuunta on jo menosuuntaan kääntyneenä, mutta miten lähetät kun koira ei toimi. Palkkailtiin sitten siivekkeiden taakse menosta. Mä olen jostain repinyt käyttöön kahden käden valssin, käyttelen sitä siis silloin tällöin. Mietin eilen, että käytän sitä ehkä tilanteissa, joissa yritän varmistella. Tästä tuli vähän sanomista eikä varmasti aiheetta :D
Meinasi tosiaan ruveta jo harmittamaan tuon ekan harjoituksen jälkeen, mutta onneksi jäljellä oli vielä toinen harjoitus. Siinä kolme rinnakkaista hyppyä, ja päissä mutkaputket. Tarkoituksena oli harjoitella serpentiiniä, taaksetyöntöjä ja välistävetoja. Meinasi ensin stopata jo ekalle esteelle, kun sattuuneesta syystä jäin varmistelemaan Valon hypylle osumista. Ville kuitenkin neuvoi etenemään rohkeasti suoraa linjaa, ja tulihan se Valo sitten sieltä. Hyvin haki hypyt ja vauhtikin oli jo normaalimpaa :) Kehuttiin jopa estehakuiseksi.
Taaksetyönnöissäkään ei ollut ongelmia, pitää vaan muistaa se vastainen käsi. Välistävetoihin en ole vielä edes miettinyt loppuun kunnollista ohjausta, mutta tein nyt samoin kuin ohjaan yleensä Väinöä, eli juoksen eteenpäin ja nappaan koiran mukaan vastaisella kädellä. Yllytyshullu kun olen, aikeissa on kuitenkin varmaan opetella Harrin neuvoma ohjaus ja katsoa, olisiko se vielä parempi.
Onneksi Valo meni lopulta ihan kivasti. Meinasin jo vaipua epätoivoon, kun se oli niin outo aluksi :D Täytyy kuitenkin muistaa, että Valo on nuori koira, paikka ja tilanne olivat uusia samoin kuin nurmikentällä olo. Aurinkokin porotti täydeltä terältä. Anjan kanssa jutskattiin, että ehkä se Valon pieni pehmeys ilmenee tuolla tavalla, hienoisena epävarmuutena uuteen tilanteeseen. Samoin tiedän ja huomasin taas itsestäni, että mun ohjaus, varmuus ja rytmi katoaa täysin, kun koira ei toimi odotetusti. No, siksi me treenataan! Treenit oli kuitenkin tosi kivat, mukava päivä kauniissa ilmassa ja hyvässä seurassa.
Ai niin, hassumpi ei ollut viikonloppu Valon muullakaan perheellä. Äiti-Roistosta tuli Suomen hyppyvalio, täti-Huli laittoi AVA-kellonsa tikittämään nollavoitolla, Lämä-sisko tienasi ensimmäisen CACIB:insa Liettuassa ja isompi sisko Zili sai samaten ensimmäisen CACIB:insa Joensuussa. Valon vanhemmat veljetkin ovat loistaneet tahoillaan: Keijo nousi kuninkuusluokkaan komealla nollavoitolla, ja Taisto sai jo toisen AGI-sertinsä! On ne hienoja <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti