Kun edelliset treenit oli huiput, niin seuraavat olikin sitten ihan päinvastaiset. Viime maanantaina siis alkoi Väinöllä Noora Keskievarin ratakurssi. Ilma oli mitä mainion ja fiilis oli tosi hyvä treeneihin lähtiessä. Noora oli tehnyt kivan radan, jossa oli useita kohtia joita kutkutti päästä kokeilemaan. Ennen treenejä keskusteltiin myös vähän syksyn tavoitteista ja keskittymisestä, mikä ei tekisi mulle ollenkaan pahaa ;)
Menin ensin toisen hypyn taakse kurkottamaan Väinön mukaan käännökseen kohti kolmoshyppyä, johon piti vekata ja jatkaa vasemalle puomille. Kolmos-hypyn takana oli mutkaputken suu vastassa. Voi huoh, miten raivostuttavaksi tämä kuvio osoittautuikaan...
En yksinkertaisesti saanut Väinöä kääntymään vekillä! En sitten millään! Se vain paukki kerta toisensa perään putkeen ja varmaan ihmetteli, miksei jatketa. Vaihtoehtoisesti rata tyssäsi jo kakkoshypyn jälkeen siihen, että Väinö valui mun väärälle puolelle. Aina ei oikein lähde, ja normaalisti ottaisinkin tuollaiset naureskellen ja korkeintaan vähän turhautuen, mutta nyt olikin fiilis vähän toinen. Vikahan ei siis ollut koirassa, vaan minussa. Loppujen lopuksikin saatiin hurjat 6 estettä tehtyä treenien aikana...
Mä taidan alkaa olla aika stressissä tuosta lukemisesta, ja maanantaina olin muutenkin "vähän" väsynyt. En edes muista, milloin olisin viimeksi hermostunut noin pahasti noin pienestä asiasta. Mun pää ei yksinkertaisesti kestänyt yhtään epäonnistumisia tuona päivänä, ja hyvä etten itkua vääntänyt treenin jälkeen :D Noorakin jo kyseli, että mikä nyt noin sai tolaltaan, mutta siinä hetkessä en voinut oikein ajatella mitään.
Tiedän kyllä itestäni sen, että mun hermot on todella tiukalla silloin kun olen oikeasti väsynyt, ja jo kilpatennisaikoinani tuli samanlaisia päiviä joskus vastaan, mutta rajansa kaikella :D Noh, yksi asia ainakin lisää, jota ruveta kehittämään. Iltainen tekstarienvaihto Nooran kanssa yhdistettynä kylpyyn ja olueen helpottivat kummasti ;)
Tiistaina sitten jatkettiin Nooran kanssa, tällä kertaa Valon pentukurssin luennon muodossa. Sinänsä olen joutunut nuo asiat Väinön kanssa käymään useaan kertaan läpi, mutta kertaus teki hyvää! Muutamia uusiakin vinkkejä tuli, ja luento oli kaikin puolin kattava ja varmasti hyödyllinen! On se Noora aika tiukka täti!
Eilen tajusin, että mulla on aika tylsä viikonloppu tulossa, kun ukkelikin lähti reissuun, joten ilmoitin äkkiä väinön ATT:lle Sonja Paavolan koulutukseen. Oli kiva puolituntinen! Väinö oli kuuliainen ja meni hienosti, mutta kyllä se niin on, että sekä Väinö että emäntä tarvitsevat kunnonkohotusta. Väinökin hyytyy aika nopeasti, etenkin nyt kesän tullessa... Viretilan kasvattamisen treenaamiseen saatiin Sonjalta hyviä vinkkejä, ja muutenkin hän osasi ottaa Väinön tyylin hyvin huomioon ohjauskuvioneuvoissaan.
Pitää tosiaan muistaa valita ohjauskuviot, jotka sopivat edestä vietävälle koiralle. Meinaan myös vähän turhaan jarrutella Väinöä tietyissä kohdissa, esim. putkiin pitää muistaa patistella ja käskyttää sitä hyvissä ajoin, eikä odotella sitä käteen ja hokea turhia "tässä"-käskyjä :P Muuten saatiin kyllä kehuja, Sonja sanoi ettei uskois, että Väinö on mun eka agilitykoira ja ollaan harrastettu vasta pari kolme vuotta :) Hihhih, pitäähän sitä vähän hehkuttaa kun kerrankin kehuja saa! Voin sitten lueskella niitä täältä, kun seuraava kriisi iskee :D Toivottavasti sitä ei ole taas hetkeen tulossa... Kuntokuurikin on luvassa sekä mulle että Väinölle heti lukemisten loputtua! ;)
Pari kuvaa 13-viikkoisesta Valosta torstailta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti