tiistai 1. maaliskuuta 2011

Kuulumisia Venäjältä ja Tiinan treeniä

Eilen sain ihanan viestin Venäjältä: Väinön tyttö Katya (Queen Katerina) oli näyttänyt muille mallia, ja ollut borderterriereiden erikoisnäyttelyn ROP-juniori! Tyttö oli hurmannut tuomari Wim Wellensin Hollannista niin ulkonäöllään kuin luonteellaankin, ja saanut oikein viettää laatuaikaa tuomarin sylissä! :) Mukava oli myös kuulla Katyan omistajalta, että tytsy on kiltti ja reipas pikku otus, ja säkäkin on ihanteelliset n. 32 cm :)



Katya junnuluokan voittajana

Katya (Queen Katerina) omistajansa/kasvattajansa Elenan sylissä.

Wim Wellensin nosteltavana :)

Tänään sitten oli vuorossa Tiina Kuusiston treenit. Otettiin rataa jossa pääosassa olivat poispäinkäännös ja sylkkäri. Tuli (taas) huomattua, että tietylle päälle sattuessaan Väinö ei mua paljon vilkuile, ennen kuin meni jo! Yhdessä kohdassa sain tosissaan tehdä töitä, että sain mokoman jääräpään käännettyä sylkkäriin mua kohti ennen viereistä estettä, eikä viereisen esteen kautta :D Toisissa kohdissa se taas kääntyi todella hyvin. 

Poispäinkäännökset ovat Väinölle olleet helppoja, mutta sylkkäreitä täytyy muistaa harjoitellakin välillä, ne kun tuppaavat olemaan meille vähän hidas vaihtoehto. Niin ja täytynee ruveta pitämään Väinö kiinni sillä välin, kun juttelen kouluttajan kanssa; nyt se tosiaan harhailee putkiin ja A:lle jatkuvasti.

Tiina hoksautti mua myös siitä, että vapautan Väinön usein aika vahvasti liikkeellä kontakteilta. Niinhän se on, hitsi kun vielä tajuaisin sen aina ennen vapautuskäskyn antamista :P Tämäkin treenin alle, siis. Toisaalta taas yhdessä kohdassa sekosin, ja yritin vapauttaa Väinön A:lta pelkällä "putkeen"-käskyllä. Olipa kyllä kuuliainen poika, kun katteli ihan tyhmänä että emmä tästä mihinkään putkeen lähde ennen kuin sanot oikeen käskyn :) Hassu poika!

Ensi lauantaina meillä on kisat Lempäälässä, pitää yrittää saada omaa pääkoppaa asennettua rennommalle vaihteelle ennen sitä, ja asennoitua niin että siellä vedetään täysillä ja annan Väinön vaan mennä ilman nihkeetä kontrollointia! ;D Kattoopa mitä tapahtuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti