perjantai 13. tammikuuta 2012

SKPIN -ja Tuulian treenit

Keskiviikon treenit Valon kanssa aloitettiin vauhtiympyrällä, johon kuului mutkaputki, neljä hyppyä vinottain, suora putki ja takaisin mutkaputkeen. Jätin taas palkan valmiiksi, mikä tuotti aluksi hitusen keskittymisvaikeuksia. En kuitenkaan antanut periksi, ja saimmekin pätkän toimimaan moitteettomasti. Ensimmäistä kertaa pystyn itsekin sanomaan ääneen, että Valo meni lujaa ja irtosi upeasti päätyhypylle ja putkiin :)

Toiseen radanpätkään sisältyi pussi, päällejuoksu, takaakierto, muuri ja kaksi valssia peräkkäin hypyille. päällejuoksun jälkeen oli myös toinen hyppy takana tyrkyllä. Valo ei sitä kyllä vilkaissutkaan :) Tämänkin harjoituksen tein väkipakolla lelu maassa odottaen :D Haastavaahan tuo taas aluksi oli, mutta onnistuipa lopulta. Kaikki muu meni oikeastaan melkoisen hyvin, mutta käännös muurilta meni hitusen pitkäksi. Tarkoittaa siis vain sitä, ettei Valo vielä kääntynyt kunnolla muurin päällä. Oikein hyvin meni silti ja keskittyi hienosti!

Rataan kuului myös rengas, mutta tein sitä vain erikseen kun se ei selvästi ole Valolla vielä täysin hanskassa. Lisäksi tein vähän A:n kontaktia. Kyllä mä sitten vain tykkään tuosta Valosta niin paljon! <3

Väinö teki samat ratapätkät ja hienosti ja nopeasti tekikin. Kisaaville oli kolmantena harjoituksena myös täyspitkä rata. Alkupäässä oli muurilta U-käännös kepeille. Muurin takana oli putkensuu tyrkyllä. Valssilla kepeille vienti sai Väinön hyppäämään muurin vähän pitkäksi. Päätinkin kokeilla kepeille lähetystä leikaten, eli lähettämällä Väinön edeltä pujottelemaan ja koukkaamalla itse sitten keppien toiselle puolelle. Ei tulisi moista ihan heti kisoissa kokeiltua, kun en sitä ole harjoitellutkaan, mutta Väinöhän handlasi sen hyvin. Niistot, leikkaukset, pimeisiin kulmiin lähetykset sun muut onnistuivat hyvin.

Nyt varmistuin siitä, että yksi ongelma on päässyt kehittymään, ihme kyllä putkien kanssa. Huomasin tämän eka kertaa Jaakon koulutuksessa Purina Centerissä. Jokunen aika sitten Hyvinkään kisoissakin Väinö kielsi suoran putken, ja treeneissä olen toisinaan huomannut, että Väinö ei aina irtoa putkiin hyvin. Nytkin se jo lukitsi putken, mutta kääntyi siltä kuitenkin pois minun lähtiessä sivulle. Väinön vauhti putkiin irrotessa on nyt ihan onnetonta, ja näyttää kuin se välttelisi putkiin menoa jotenkin. Ei siis irtoa kohdissa, joissa sen todellakin pitäisi pystyä irtoamaan putkiin. Ei aina, mutta toisinaa. Tämä täytyy ottaa tehosyyniin ensi viikolla, eiköhän tuo putkien vahvistamisella tokene.

Eilen oli sitten Tuulian treenit Sporttikoirahallissa. Viime viikollahan en päässyt paikalle, kun olin kipeä.  Tuulia oli tehnyt kivan 19 esteen radan, jossa pääsin kokeilemaan ohjauksia, jotka ovat taas jääneet vähemmälle. Ensin tutustuimme rataan melko perusteellisesti, ja kävimme jokaisen suunnitelmat läpi. Oli kiva huomata, että olin suunnitellut radan niin, ettei suunnitelmiin tarvinut tehdä muutoksia :) 

Heti 2-3 hypyillä päästiin testaamaan kivoja ohjauksia. Kakkosesteelle siis pakkovalssi-jaakotus, kolmosesteelle saksalainen ja siitä pituudelle. Nämä sujuivatkin heti hienosti! Alussa olin hiukan myöhässä, ja pituuden jälkeiselle takaakierrolle tuli kiire. Toistettuna Väinö meni hienosti takaakierrolle, josta kaksi valssia hypyille ja kepeille avokulmaan lähetys. Kepeille lähetettäessä piti muistaa viedä lähetys loppuun asti rintamasuunta kakkoskepille, jottei koira mene väärään väliin.

Hypyille 2-3 testattiin myös kahta pakkovalssia. Tämä oli mulle ensin jotenkin vähän vaikeaa, ja Väinö pääsi hiukan hukkumaan tai sitten toinen pakkovalssi oli huonohko. Saatiin kuitenkin lopulta sujumaan ihan ok, mutta kellotuksella todettiin saksalainen nopeimmaksi vaihtoehdoksi.

Tämän jälkeen takaakierto-päällejuoksu, mutkaputkeen ja puolivalssilla toiseen putkeen. Tähän Tuulia kouli mua tekemään twistin, koska ohjasin takaakierron tosi tönkösti ja Väinö tuli aikalailla jaloille. Olen aina inhonnut twistiä ja yleensäkin kaikkia ohjauksia, joissa joudun liikkumaan takaperin, mutta nyt se onnistui hyvin ja tuntui helpolta! Jee! Sain hyvin etumatkaa kauemmalle putkensuulle lähetykseen.

Putken jälkeen tuli siis hyppy, putki ja toinen putki josta muurille. Ensimmäisen putken väärä suu oli tyrkyllä hypyn jälkeen. Tämäkin kohta kellotettiin niin, että tein ensin hypyn jälkeen puolivalssin. Olin aika varma, että väärä putkensuu houkuttelisi Väinö hyvin paljon, mutta olinkin väärässä. Se ei mennyt väärään päähän kertaakaan millään ohjauksella! 

Seyraavaksi sama kohta kellotettiin niin, että vekkasin hypylle. Toimi Väinölle niinkin. Kolmanneksi tein vielä valssin hypyn jälkeen. Kellotus kertoi, että vekki oli hitain ja valssi nopein vaihtoehto, useammalla kymmenyksellä. Niimpä niin :) 

Muurin jälkeen U-muodossa hyppy ja A, sitten niisto/sylivekki hypylle, putkeen ja takaakiertoon josta päällejuoksu viimeiselle hypylle. Ohjasin putken jälkeisen takaakierron ensin pyörittämällä vasemman siivekkeen ympäri (rata jatkui vasemmalle). Toimi kyllä, mutta kellotimme vielä oikealta puolelta lähettämisenkin. Matka sieltä oli sinänsä pidempi, mutta hyppylinjat sen verran suoraviivaisempia, että tämä oli Väinölle hieman nopeampi vaihtoehto.

Väinö oli tosi hyvin kuulolla eikä pelleillyt yhtään. Alussa se oli ihan super, ja tosi hyvässä vireessä. Kuitenkin taas hyytyi aika pian, mikä tosiaan näkyy selvästi vauhdissa. En tiedä mistä se johtuu, mutta hittolainen kun V olisi muutoin ihan taitava koira! Vielä kun tuon vauhdin saisi kohdilleen...! Testataan nyt ensimmäiseksi kuntokuuria ja hlppoa perustreeniä. Tottahan se, etten ole vielä oikein löytänyt kivoja metsiä täältäpäin, eli metsälenkeillä ei ole kunnolla käyty aikoihin, ja ehkä peruslenkkeilykin on ollut kevyehköä. Kunnonkohotusta siis luvassa sekä emännälle että koiralle! :)

Tuulian treeneissä on kyllä aina niin kivaa. Tykkään hirveästi tuosta kellotuksesta, kukaan muu ei ratojamme ole aiemmin kellottanutkaan, mutta on se kyllä hyödyllistä. Suosittelen! Ensi viikolla sitten Timon opissa, eka kertaa.

Tänään saamme kivoja vieraita, kun kasvikset tulevat kyläilemään Top Team -leirin ajaksi. Sehän tarkoittaa sitä, että Valokin pääsee näkemään äitinsä, siskonsa ja tätinsä :) Tänään on myös Valolla treenit, ensimmäistä kertaa Ojangon hallissa. Huomenna menen myös Hyvinkäälle katsomaan Valon veljen Keijon kisaamista ykkösissä, missä tiedossa todennäköisesti vauhtia ja vaarallisia tilanteita ;D Sunnuntaina suunnataan sitten Sannan kanssa itse kisailemaan Hyvinkäälle. Katsotaas, meneekö yhtä "hyvin" kuin viimeksi vai jopa paremmin ;D huonommin ei ainakaan juuri voi mennä.






perjantai 6. tammikuuta 2012

Valo kohta 11 kk

Tajusin eilen (kauhukseni) että herranen aika, valohan on pian vuoden ikäinen! Mun silmissä se vain on niin pikku pentu vieläkin, mutta sehän täyttää 8. päivä 11 kuukautta :) Aika on mennyt kyllä todella nopeasti...Tämä huomio lienee ansainnut pari päivityskuvaa Valosta! :D
Valo 11 kk
Riukula 11 kk :)

Kynitty Valo 11 kk.

torstai 5. tammikuuta 2012

Valon treenit Hakkilassa

Eilen palauduttiin joulutauolta treenauksen maailmaan. Vuorossa oli SKPIN-treenit. Tällä kertaa otin mukaan vain Valon, koska olen melkoisessa flunssassa enkä olisi jaksanut juosta Valon tunnin perään vielä Väinönkin kanssa. Valon kanssa treenaus on kuitenkin vielä vähän kevyempää :)

Aloiteltiin pikku radan pätkällä, joka itseasiassa olikin teknisimpiä, mitä olemme tehneet. Yritin ensin jättää lelun valmiiksi radan loppuun, mutta Valo ei kestä vielä tuollaista pyöritystä, jos lelu on odottamassa. Otin siis lelun taskuun ja palkkasin vasta pätkän jälkeen. Aika kivasti se menikin, ottaen huomioon ettei tuollaisia käännöksiä olla vielä juuri tehty.

Seuraavaksi tehtiin A-estettä. Ensin kontaktia, ja lopuksi ensimmäistä kertaa koko A. Valoa ei kyllä mietityttänyt yhtään, se meni hienosti :) Lopulta sitä piti jo vähän himmatakin, kun meinasi loikata harjan yli. Heti kun vähän suhahdin, meni hyvin.

Perään tehtiin myös puomia. Sekin menee jo oikein kivasti. Toiselta puolen ohjatessa Valo hyppäsi ensin alussa pois, kunnes tajusin että lähdin sivuirtoamaan puomin alla olevan putken vuoksi. Ei siis tietty vielä kestä sivuirtoamista. Heti kun lähdin suorassa linjassa, Valo meni taas hyvin.

Kolmanneksi tehtiin kolmen esteen pätkä, jossa lähetettiin verkkokepeille, pimeään putkikulmaan ja hypyn takaakiertoon. Ensin Valo kääntyi putkesta väärään suuntaan, mutta tuli hyvin sitten kunhan kutsuin tarpeeksi ajoissa. Myös tässä harjoituksessa lelun jättö meinasi tehdä vähän tiukkaa ;D 

Lisäksi tein itsekseni ihan vain suoraa pätkää, pari takaakiertoa ja kepeille lähetystä eri kulmista. Valon kanssa on kyllä ihan huippua tehdä. Se on niin kuuliainen pikku höhläke. Kerrankin tuli kuvautettua videoita, joten laitan muutaman pätkän tähän :) 

Sain eilen avaimen uuteen halliin, joten pääsemme viimein treenaamaan itseksemme kunhan tästä tervehdyn!







keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Vuosi 2011 pakettiin ja uusi vuosi 2012 tilalle!


Viime vuoden tavoitteeni Väinön osalle olivat melko lailla agilitypainotteisia. Näyttelyissä käytiin kerran, tammikuussa. Agilityssa tavoitteena oli tietenkin kartuttaa osaamista, lisätä vauhtia, ja ennen kaikkea nousta vuoden aikana kolmosluokkaan. Luokkanousu toteutuikin vapun aikoihin. Tämän jälkeen oltiinkin vähän tyhjän päällä, kun muita tavoitteita ei oltu asetettu :D Tiivistetysti vuoden agility-"saavutukset" olivat
  • nousu 3-luokkaan
  • 73 starttia, joista 22 kakkosluokassa
  • 50 HYL:lyä, joista 17 kakkosluokassa
  • 17 nollaa, joista 4 kakkosluokassa (2xLUVA+SERT)
  • viisi 5-tulosta 
  • yksi muu tulos
  • näistä 2 nollaa, jotka hylättiin liian aikaisesta palkkaamisesta :)
  • tuplanolla, toinenkin olisi ilman liian aikaista palkkausta.
  • SM-tulosvaatimukset vuodelle 2012 kasassa

Eli 51 starttia kolmosluokassa, joista 33 hyllyä. Hyllyprosentti siis n. 64,5. Nollaprosentti taasen n. 25,5. Nämä siis äkkinäisiä laskelmia, voipi olla pikku virheitäkin mut suurin piirtein oikein :D

Toisin sanoen kolmosluokassa nollatuloksia on vain noin neljäsosa. Toisaalta muita tuloksia on noin 10 prosenttia, mikä tarkoittaa sitä, että meidän kisat menee aikalailla nolla tai ulos -linjalla. Lähes kaikki virheet mitä tulee, ovat siis hylkääviä eli yleensä väärä rata. Meidän tapauksessa hyvin usein putken valinta silloin kun ei pitäisi tai hypyn suorittaminen väärin päin. Joitain keppivirheitä on tullut. Rima on Väinöllä tippunut kisoissa kahdesti ja kontaktivirheen se on ottanut vain kerran. Lentokeinu samoin ehkä kerran, pari, eikä sitäkään aikoihin. Ihanneaikoihin päästään aina, ellei Väinö totaalisesti pelleile radalla. Nollan tehdessämme sijoitus on yleensä parhaan kymmenen sakissa, mutta harvoin parhaan viiden sakissa, kisaajien lukumäärän ollessa yleensä n. 30-60.

Vuodelle 2012 tavoitteena olisi Väinön kanssa lisätä vauhtia ja varmuutta. Monet esteet ovat jääneet ikään kuin puolitiehen, eli en ole hionut niitä loppuun asti. Etenkin keppeihin aion paneutua ensi vuonna paremmin, ja ruveta treenaamaan Väinöllekin ihan perus irtoamista ja helppoa vauhtitreeniä, sekä toki joitain teknisiä juttuja. Putki-kontakti -erottelu pitäisi vihdoin ottaa syyniin myös. Tiivistetysti Väinön tavoitteet voisivat olla:

  • vauhdin lisääminen
  • keppivarmuus
  • irtoaminen
  • putki-kontakti
  • teknisempien ohjausten kertaus
  • nolla-prosentin kasvatus, hylly-prosentin pienennys
  • 3. parhaan joukkoon sijoittuminen
  • SM-kisoissa puhtaan radan tekeminen
ja ehkä tärkeimpänä
  • KISATILANTEIDEN SIETO, tarkoittaen tasaista suorituskykyä ja pään kestämistä. Nythän suurin osa meidän hyllyistä johtuu siitä, että Väinö menee ylikierroksille tai haahuiluasteelle, jolloin keskittyminen on mahdotonta ja vauhti kärsii.
Lisäksi tavoitteena on hakea viimeinen CACIB ulkomailta, jolloin Väinöstä tulisi C.I.B. Ehkä käymme tavoittelemassa myös Baltian valioarvoa, mikä edellyttää käyntiä Latviassa. Myös kettulassa voisi käydä katsomassa, onko traumoista palauduttu, ja ehkä yrittää hakea se viimeinen A-tulos, jolloin Väinö saisi myös KVA-arvon. Vakaana aikomuksena on jatkaa keväällä myös mejä-treenejä, katsotaan josko syssymmällä pääsisimme kokeisiin asti. Jotenka katsotaan, olisiko Väinön nimi vuoden päästä C.I.B FI EE LT LV BALT MVA FI KVA-L Foo Fighters Fan Mail ;DD Siinä sitä tavoitetta.


No sitten Valo-boy. Aloitetaas muusta kuin agilitysta ensin. Valolle olen siis kaavaillut jonkin sortin näyttelyuraa, jahka tuosta kehittyy. Tarkoitus olisi myös aloitella tokoa, ehkä jopa ryhmässä(?), koska luonteensa puolesta Valo voisi hyvinkin olla lupaava tokokoira. Kettua käydään moikkaamassa ehkä jo alkuvuodesta, jossain vaiheessa. Myös Valon kanssa olisi tarkoituksena aloitella mejä-treenit keväällä. Tiivistettynä siis

  • näyttelyihin kesällä/syksyllä, jos ei ole vielä kovin kesken
  • tokossa vähintään alokasluokan liikkeet kuntoon
  • luolatreenejä, vähintään käydään katsomassa innostuuko vielä aiheesta
  • keväällä verijäljen aloitus
Sitten agilityyn. Tavoitteena tälle vuodelle on hakea Valolle intoa ja raivoa tekemiseen. Tekniikkaa katsellaan sitä mukaa, kun varmuutta ja vauhtia tulee. Väinöhän opetettiin ensin teknisesti taitavaksi, ja sitten ruvettiin miettimään vauhtia. Valon kanssa teen täysin päinvastoin. Eli varmaan kesään asti tarkoituksena tehdä lähinnä helppoja harjoituksia suurella palkkamäärällä, irtoamista, irtoamista, irtoamista, vauhdikasta menoa ja perustekniikkaa.Kesällä voitaisiin ruveta hiomaan enemmän tekniikkaa, mikäli meno muuten näyttää siltä. Listataampas vähän:

  • vauhdin haku
  • varmuuden ja itseluottamuksen haku
  • varmat kontaktit; ensin pysäytys, myöhemmin voidaan miettiä juoksukontakteja. Tavoitteena tulevaisuudessa siis opettaa mahdollisesti molemmat.
  • itsenäinen tekeminen, irtoaminen
  • keppien opettaminen (varmoiksi)
  • loppuvuodesta ehkä, tosin ei todennäköisesti, kisauran aloittaminen
Vuoden pääasiallinen tavoite Valon suhteen on siis saada alulle nopea agilitykoira :) Tarkoitus on edetä ihan rauhassa, kisaamaan meillä ei ole kiirettä. Aikataulu voi toki tästä muuttua ottaen huomioon edistymistahti, eli joudutaanko ehkä jarruttelemaan tai nopeuttamaan suunnitelmia :) Kesällä/alkusyksystä olisi tarkoitus löytää joku hyvä kouluttaja, jonka kanssa sitten voitaisiin jatkaa eteenpäin, kunhan hoidan ensin peruskoulutuksen itse. Vielä en halua Valoa mihinkään kovin edistyneeseen ryhmään. Valo jatkaakin SKPIN ry:n aloittavien treeneissä ensi viikosta alkaen kahdesti viikossa. Nämä treenit ovat olleet juuri oikeanlaisia Valolle :)


Väinö siis treenaa kevään Tuulia ja Timo Liuhdon ryhmässä ja lisäksi SKPIN-ryhmässä. Liuhtojen treenit alkaisivat huomenna, mutta olen sen verran kipeä että 2,5 tunnin treenit tuskin onnistuvat tässä kunnossa, joten jäänee aloitus ensi viikkoon :/ Lisäksi saan tänään avaimen uudelle Vuokkoset-areenalle tuohon muutaman kilometrin päähän, joten pääsemme vihdoin aloittamaan kunnolla myös omatoimisen treenaamisen!! :)


Tässäpä nämä äkkiseltään mietityt saavutukset ja tavoitteet. Vuoden päästä katsotaan, mihin on päästy/jouduttu. Toivotan kaikille mukavaa ja menestyksekästä harrastusvuotta 2012! :)











keskiviikko 28. joulukuuta 2011

SBPKY:n kisat

Nyt on jäänyt päivittely muutamaksi viikoksi hoitamatta. Taisin niin kyrpiintyä meidän kisa"menestyksestämme" belggareiden kisoissa Hyvinkäällä 11.12 :D Harri Huittisen radoilla tarjottiin Väinön kanssa sirkushuveja koko kansalle.

Elikkäs, kisat alkoi sillä, että eka radan rataantutustuminen oli n. 20 min ajoissa. Emme Nooran kanssa kuulleet kuulutusta ollenkaan, jos sellainen tuli, ja yhtäkkiä hoksasin, että ihmisiä kävelee rataa ympäri. Ajattelin, että alkaako maksien vimppa rata tosiaan vasta nyt, mutta minithän siellä olivat tutustumassa. Lisäksi kolmessa ensimmäisessä esteessä ei ollut numeroita ollenkaan, mutta onneksi Esa riensi hätiin kehän laidalta. 

Suunnitelmat oli lopulta tehty ja lähdin radalle itsevarmalla asenteella, meniväthän viime kisat samaisessa paikassa aika kivasti. Itsevarmuus loppui siihen, kun jo toisella esteellä liukastuin/kompastuin pakkovalssissa ja lennähdin persiilleni :D En ehtinyt edes tajuta mitään, ennen kuin istuin maassa ja Väinö antoi mulle kiihkeitä kielareita. Jatkoin alkujärkytyksen jälkeen kuitenkin rataa, mutta Väinö meni minne sattui, kääntyi vääriin suuntiin, meni väärille esteille ja niin pois päin, joten katsoin parhaimmaksi poistua vähin äänin radalta :D Tuomarillakin oli naurussa pidättelemistä.

Toinen rata ei juuri sen paremmin mennyt. En edes muista tähän hätään mitä siellä tapahtui, mutta Väinö oli aivan holtiton, suorastaan hirveä. Lähdin kuitenkin kolmannellekin radalle, kun yritin pitää Väinöä kurissa ennen sitä. Eipä olisi kannattanut. Tehtiin varmaan tuhat virhettä, ja annoin sen hyllyttää toka vika esteelle. Pituuden jälkeen oli mielestäni ikävä käännös esteen välistä, ja Väinö oli muutenkin liukastellut niin paljon edellisillä radoilla, että annoin sen hypätä ylimääräisen hypyn sen kummemmin yrittämättä ohjata oikein. 

Tiivistelmänä näistä kisoista voisi sanoa, että hävettää ihan hirveesti :D Kaatua nyt tuolla tavalla...Väinö oli  kauheimmasta päästä koskaan, kulki todella huonosti, ei keskittynyt, mä ohjasin huonosti ja olin myös ihan kankeena, ja lopulta melko huonolla fiiliksellä. Nooran Hotti rupes eka radan jälkeen ontumaan ja paluumatkalla lunta tuli kuin esterin *sieltä*, joten suoraan sanottuna kisat oli ihan persiistä! :D Siitä olikin hyvä jäädä pikku kisatauolle...Huoh.

Treeneistä en viitsi nyt päivittää sen kummemmin. Viime viikolla oli vuoden viimeiset treenit pinsereiden kanssa. Valo oli aika apina, eikä Väinökään ymmärtänyt, miksi pitäis juosta yhtäaikaa jonkun muun kanssa HÄNEN kentällään :D Meillä oli siis knockout-kisat ;) Ensi vuonna sitten uudet kujeet. Väinö aloittaa Tuulia ja Timo Liuhdon ryhmässä, ja Valolle tulee yksi pinseritreeni lisää viikkoon. Toivotaan että saadaan vapaatreenikortti Vuokkoset-areenalle, muuten tulee olemaan vaikeuksia tuon treenauksen suhteen :/ Loppuun yksi kännykkäkuva pojista täällä Pohojosessa, jossa ollaan oltu joulua viettelemässä. Pojat on onnessaan, kun joku tuntuu niille jatkuvasti tiputtelevan "vahingossa" kinkkua lattioille... :)

HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2012!

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Treenit Hakkilassa

Tänään siis taas SKPIN-treenit keskiviikkoiseen tapaan. Valo aloitti helpohkolla radanpätkällä, jossa mentiin pussi, hyppy, lähetys takaisinpäin suoraan putkeen, takaaleikkaus hypylle ja hyppy sivulle. Valon vaikeus tällä radalla oli se, että rupean nyt jättämään sille lelun valmiiksi palkaksi myös pidemmillä pätkillä (mikä olisi pitänyt tehdä aikaa sitten).

Ensin jätin lelun putken jälkeisen hypyn taakse, ja siinä ei mitään ongelmaa ollutkaan. Kun jätin lelun viimeisen hypyn taakse, oli jo Valon istumaan saaminen haasteellista :) Se on niin hulluna vihreään vinkuvaan sammakkoonsa, että lelun jättö valmiiksi tekee tosi tiukkaa :D Olin tosi yllättynyt, kun se menikin ensimmäisen kierroksen leikkauksineen ihan sairaan nätisti ja hirveellä vauhdilla! Ei mitään ongelmaa!

Parilla seuraavalla kerralla Valo meinasi kuitenkin oikaista putken jälkeen suoraan viimeiselle hypylle. Onneksi se kuuntelee niin hyvin, että uskoo heti kun sille sanoo että lelulle ei mennä ennen kuin tehdään, mitä pitää. Lopulta malttoi taas ihan hyvin. Välissä tehtiin puomia, ensin kontaktia ja sitten jo kokonaistakin. Kyllä se on hoksannut tuon kontaktille pysähtymisen. Hyvin jäi jo paikalleen, vaikka itse jatkoin matkaa. Ensimmäiset puomilla juoksut vaan menivät vähän horjuen vaikkakin vauhdilla, loput jo hyvin :)

Seuraavaksi tehtiin pätkä, jossa oli kaksi vinottaista hyppyä, kaksi lisää ympyrämuodossa, pussi, hyppy ja putki. Taas oli vähän ongelmia lelun jätön vuoksi. Alkuun Valo meinasi pussin jälkeen vähän karata lelulle, mutta meni lopulta ihan hyvin. Laitan tästä videon, kun sellainen tuli kerrankin kuvautettua :D Loppuun tein vielä Valon kanssa vähän eteenlähetystä, pari kertaa rengasta ja pari kertaa keinua. Kivat treenit taas.

Väinö pääsi tekemään 20 esteen rataa, jossa Väinön haasteina olivat ansaesteet ja muutama yksittäinen kohta, jotka johtuivat ihan mun huonosta ohjaamisestani :) A:n jälkeen Väinö piti ottaa aika tiukasti haltuun ikään kuin puolivalssilla, muuten se oli auttamattomasti putkessa. Tätä ennen tosin tuli todettua, että V oli aika liukkaalla tuulella tänään: se irtoili esteille, joita en ollut edes ajatellut :D Hyvä tietenkin että irtosi niin hyvin, mutta ei meinannut aluksi oikein pysyä handussa :)

Seuraava kohta oli pussin jälkeisellä hypyllä. Ei siinä muuta ongelmaa ollut, kuin mun kökköohjaus. Vähän jäyhästi meni, ja kerran onnistuin liialla varmistelulla jopa pyöräyttämään Väinön esteen väärältä puolelta putkeen :D (Tästä on videotodisteita). Seuraava ongelma ilmeni puomia edeltävällä hypyllä, jonka siis olin ajatellut leijeröidä. Nojoo, ehkä kannattaa opettaa ne leijeröinnit kuntoon ennen kuin harkitsee tuollaisia :D Hyppäsi siis yhden ylimääräisen hypyn, ja lopulta jätin leijeröinnin väliin. Muuta ihmeellistä ei ilmennyt, vähän olin vain itse töks, vaikka Väinöllä oli alkuun tosi hyvä vire! Väinö meni silti tosi kuuliaisesti, kiva lähteä vuoden viimeisiin kisoihin sunnuntaina :)

Väinön liukas alku:
Rata suht.koht. sujuvana:
Valon pikku pätkä:


sunnuntai 4. joulukuuta 2011

HeW ja Voittaja 2011

Viikonloppu meni pitkästä aikaa näyttelyhommissa. Lauantai oli Foo Fighters -kennelille hyvä päivä :) Tuomarina toimi Karin Bergbom Suomesta. 

Valo toimi lämppärinä junnuluokassa saaden odotetusti EH:n. On siis kesken kehityksen ja kaipaa aikaa, pikku ruikelo :) Valon sisko Lämä (FF. Where Are We Running) voittikin sitten junnuluokan ja sai HeJW-11 -tittelin! Valon sisko Zili aiemmasta pentueesta (FF. Lady Jailbird) voitti hienosti nuorten luokan kera SA:n, ja pentujen äiti Roisto (FF. Blossom) voitti avoimen luokan, oli lopulta PN-3 ja sai sertin! Roiston sisko Roxy (FF. Buttercup) sai valioluokassa ERI:n ja SA:n. Lämä oli vielä "PN-5" ja sai varasertin, ja Zilikin oli hienosti loppukahinoissa mukana. Upeaa ja onnea Nooralle, Hennalle, Sannalle ja Harrille!

Tänään tuomarina oli, hmmm, mielenkiintoinen Cathy Delmar Irlannista, joka ei tainnut kauheasti herättää ihastusta borderistien keskuudessa :D

Valolle taas odotetusti EH. Lämä esiintyi taas upeasti junnuluokassa ollen lopulta junnuluokan kakkonen ERI:n kera. Zili oli nuorten luokan kolmas saaden samoin ERI:n. Roisto voitti tänäänkin avoimen luokan ja oli lopulta PN-4 saaden varasertin. Roxy valioissa ERI4. Hieno saavutus kuitenkin kaikilta tytöiltä saada ERIt tuomarin linja huomioon ottaen! :) Onnea! Ensi vuonna sitten uudestaan! :D Siis mikäli Valo on jo ohittanut kukkakeppivaiheen ;)

Tässä vielä Valon arvostelut:

La, Karin Bergbom:
"Vielä kesken kehityksen. Pää saa vahvistua. Hyvät korvat, hieman suuret silmät. Hyvä kaula, luusto saa vahvistua. Helposti spannattavissa. Voimakkaat takakulmaukset. Erinomainen karkea karva, hyvä nahka. Vielä pentumaisuutta liikkeessä, tarvitsee aikaa kehittyäkseen. Miellyttävä luonne, esiintyy edukseen." JUN EH.

Su, Cathy Delmar:
"High on the leg. Eyes could be better. Good fore face. Good front. Long in the loin. Tailset is good. Moved well." JUN EH.