tiistai 28. helmikuuta 2017

Juoksareissa eteenpäin

Kävin viikonloppuna tekemässä nopean treenin puomia, ja onnistuin luomaan Jallalle vireen jostain lelu- ja namipalkan välimaastosta hetsaamalla ja käyttämällä hyvää namipalkkaa. Väliin tuli melkoisia uimahyppyjä ja persluisuja, mutta osumaprosentti asettui kuitenkin jonnekin 80% tietämille (unohdin kuvata ja laskea viimeisen setin, jossa kaikki toistot olivat onnistuneita). Eilen Rosa lähti palkkausavuksi, ja tarkoitus oli katsoa päästäisiinkö lelupalkkaukseen. Ensin taas hetsausta ja namipalkkaa. 

Treenin aikana näki selvästi, kun jotain lähti naksahtelemaan kohdilleen. Päästiin pian siirtymään yhdistettyyn nami- ja lelupalkkaan, ja sitten pelkkään lelupalkkaan. Joku voi nyt miettiä, että mitä tässä yksistä palkoista meuhkataan, mutta käytös on tosiaan ihan eri kun palkka vaihtuu. Tämän on nähnyt Jallan työskentelyssä koko ajan hyvin selvästi sekä vireessä että muissa piirteissä ja vivahteissa siinä, kuinka se ketjun suorittaa. Lelupalkan myötä suoritus alkoi näyttää jo mukavan tasaiselta, ja vaikka pientä pomppua tulee akseleista etenkin ensimmäisen kohdalla, Jalla alkoi hyvin tasoittaa laukkaa alastulorampille. Piti myös jokaisen virheen jälkeen huolen, että seuraavalla toistolla onnistuu.

Treeni meni niinkin hyvin, että uskalsin ottaa eri lähestymisiä ja hetsata välillä rankastikin. Lelupalkalla ainoat virheet tulivat noissa tappiin hetsatuissa toistoissa, joissa juoksin mukana. Mutta rajoja on hyvä testata ja virheitä ei voi alkaa pelkäämään. Itse koen ne vain keinona kertoa koiralle oikea suoritustapa ja oppia tekemästään. Loppujen lopuksi lelupalkallisista onnistui 12/15 eli 80% toistoista. Ensi kerralla nostan jo varmaan puomia, ja kun suoraan meno alkaa vahvistua, lähden jo tekemään käännöksiä mukaan. Videolle kokosin vain muutaman esimerkkiosuman. Tämä siis Jallan neljäs kerta puomilla, toinen kerta lelupalkalla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti