tiistai 21. helmikuuta 2017

Jalla luustotarkissa

Tänään oli jännä päivä, Jalla kävi virallisissa luustokuvissa Anu Saikku-Bäckströmillä Mevetissä. Nukuin tosi huonosti ja näin painajaisia epämuodostuneista kyynärpäistä sun muista. Jalla osoittautui kuitenkin täydelliseksi pikkutytöksi myös sisältäpäin. Kaikki oli priimaa, siis selkä kokonaisuudessaan, lonkat ja kyynärät. Polvetkin kopeloitiin, samoin kuin lonkat ja olivat kuulema hyvin tiiviit. Anu sanoi, että aina ei lonkkien suhteen kuvat kerro totuutta vaan ainakin agilitykoiran tapauksessa tärkeintä on käsikopelolla suoritettu tutkimus. Jallalla on lähes tärppipäivät, mutta ajattelin että ei ne juoksut kyllä voi tuloksiin vaikuttaa, ja onneksi veinkin nyt.

Älyttömän onnellinen fiilis. Nyt ei Jallaa pidättele enää mikään, toivotaan tietty että pysyy myös muuten terveenä. :) 

Valon kanssa piti tosiaan mennä EO-karsintoihin/SM-kisoihin, mutta eipä sitten mentykään kun mulle tuli silmän kanssa vähän isompia ongelmia. Ei puhettakaan, että olisin koira-allergikkona voinut viettää viikonloppua hallissa tällä silmällä saati nähnyt edes mitään... Joten nämä skabat jäivät meiltä nyt välistä. No, menetys ei ollut suuren suuri kun EO-kisoihin ei olisi päästy lähtemään kuitenkaan, mutta onhan noissa isoissa kisoissa aina oma tunnelmansa. Pitää nyt katsoa, päästäänkö tässä milloin treenaamaan, maltanko pysytellä silmineni kotona.

Jalla



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti