tiistai 30. kesäkuuta 2015

MM-karsinnat

Viime viikonloppu vietettiin Jyväskylässä agilityn MM-karsinnoissa. Lauantaina aloitettiin hypärillä, joka oli kivan oloinen ja täysin tehtävissä oleva. Tiesin, että keppien jälkeen tulee kiire, mutta päätin silti tehdä esteelle numero 8 päällejuoksun. Ennen rataa oli ihan hyvä fiilis, mutta jotain tapahtui halliin mennessä. Hallissa oli tosi hiljaista ja outoa ja jotenkin annoin sen vaikuttaa omaan vireeseen ankeuttavasti. En saanut yhtään draivia päälle, ja meidän rata kosahti siihen että jäin ihan todella typerästi himmaammaan ja odottamaan Valoa keppien jälkeiseltä putkelta, kun tarkoitus oli vain juosta... Taisi sitten kuitenkin vähän jännittää tai jotain. Valo taisi myös kompuroida ekassa putkessa, sen verran kauan kesti sieltä ulos tulo. 


Illan agirata tuntui myös harvinaisen mukavalta. Näin vaivaa fiiliksen nostattamiseksi ennen rataa, ja lähdinkin radalle ihan eri vireessä kuin aamulla. Kepeillä päätin, että Valo hoitakoot tonttinsa, enkä lähde sitä sinne törkkimään enkä pyöristämään linjaa kun kepit on yleensä Valolle varmaa aluetta. No, ei ollut tällä kertaa. Meni kyllä oikein sisään, mutta eipä taipunut toiseen väliin eli kepeiltä vitonen. Olishan tuota voinut varmistaakin, mutta näin sitten tällä kertaa. Eipä tuollaiselle virheelle kauheasti voi mitään. Muuten rata sujui puhtaasti, vaikkakin edelleen kyllä hissutin ja päästin kaarroksia valumaan. Lisäksi puomi oli hiidaaas, ja Valo kääntyi sen jälkeiseltä hypyltä väärään suuntaan. Pelastin kuitenkin leikkaamalla, ja ylimääräisistä mutkista huolimatta aika ilman keppivirhettä olisi kyllä riittänyt suoraan jatkoon, vaikkei muuten niin kummoinen ollutkaan. Tällä kertaa kuitenkin jäätiin rannalle ruikuttamaan, ja Marian kanssa päästiin sitten illalla yhteistuumin nautiskelemaan Jyväskylän yöelämästä. :)


Vielä ei kyllä olla sillä tasolla, että noissa karkeloissa pärjättäisiin. Mulle on vieläkin vähän epäselvää, mitä osataan ja mitä ohjauksia suosia jne. Vaikka täytyy sanoa, että edistystäkin on tapahtunut. Vuosi sitten karsinnoissa meno oli täyttä kaaosta, nyt kuitenkin kyettiin jo joten kuten sujuvaan menoon. Tästäkin kehityksen määrästä olen kyllä iloinen! Toiset ne vaan kehittyy hitaammin... Ehkä ensi vuonna jo lykästää sunnuntaille pääsyn suhteen, siihen tähdätään.

Reissu oli kuitenkin kiva, seura hyvää ja finaalit jännittäviä. Onnea uudelle joukkueelle ja muille tyytyväisille! :) Valon kanssa varmaan treenaillaan vähän nyt kesällä, ja koitetaan myös kisailla vaikkakin kisoja on täällä päin vähän huonosti tarjolla. Valo oli keväällä sen verran tauolla, että en koe totaalitaukoa nyt tarpeelliseksi tähän väliin. Panostetaan kuitenkin enimmäkseen uiskenteluun ja muihin kesäpuuhiin! Ensi kaudella haetaan vielä varmuutta yhteiseen tekemiseen, pitää tehdä nyt tarkempi treenisuunnitelma sen suhteen. Lisäksi tullaan varmasti treenailemaan ainakin kontakteja itsenäisemmiksi.

Huonetoverit Valo ja Tinka :)

Kotona odotti tällainen mussukka.

Valo tyytyväisenä reissusta kotiutuneena.

Lenkkimaisemat.

Väinö iltauinnilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti