Pitkästä aikaa pojilla oli Maaren hoitopäivä. Valo oli tosi hyvässä kunnossa. Oli sillä hieman kireyttä oikea etu - vasen taka -akselilla, mutta kokonaisuutena kuulema oikein hyväkuntoinen. Ensimmäistä kertaa Maare sanoi, että Valo näyttääkin tosi kompaktilta paketilta ja on myös lihaksistoltaan varsin kivassa kunnossa. Jes, ehkä se pikku ruipelo alkaa vähitellen muotoutua aikuiseksi. Ihanaa myös, että se on toistaiseksi pysynyt aina niin hyvässä kunnossa hoitojen välissä, eikä ole tarvinut juuri jumeihin tai muuhun puuttua.
Väinö oli ihan kierossa. Sen lanne(ranka) oli lähtenyt taipumaan vasemmalle. Se onkin peitsannut minusta normaalia enemmän ja ollut aika jäykän näköinen. Väinö oli ensin vähän levoton, mutta rauhoittui kyllä aika hyvin.
Tänä vuonna edustetaan Valon kanssa SM-joukkueissa Sawon Agilityurheilijoita. Omasta seurasta meille heltisi varakoirakon paikka, mutta sain edustusluvan SWAU:lle mikä on mukavaa, kun tarvitaan kyllä kisakokemusta ja on hyvä saada tuntumaa ennen yksilöitä. SWAU:n joukkue on varsin kiva, siinä on mm. Valon vanhempi täysveli Keijokin mukana :) Enää muutama viikko, onneksi nyt pääsee vihdoin treenaamaan.
Näin meillä vietettiin sadepäivää. Pitäkää myrskynne. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti