Tiistaina oli ekat tehistreenit tälle vuotta, ja ekat ohjatut sitten joulutauon. Kouluttajana meillä oli Huotarin Pete, mulle siis uusi kouluttaja-tuttavuus. Pete oli tehnyt kivan radan, jolla pääsi vähän kattelemaan käännösjuttuja ja myös juoksemaan. Olikin muuten hämmentävää, kun jo toisen kerran pienen ajan sisään mulle sanottiin kouluttajan suusta että liikun hyvin. Jopa erittäin hyvin. Joo, yritin kyllä vetää asenteella mutta kylläpä silti nauratti. Ilmeisesti kuitenkin jotain edistystä perinteiseen pyllistelyyn ja kömpelöön kompurointiin on siis havaittavissa, mutta ehkä tuossa kommentissa oli vähän ekstraa mukana.
Nämä oli kivat treenit, koska saatiin niin paljon kehuja, ainahan ne on silloin kivoja. :) Eka vedon jälkeen Pete totesi että Valo on toinen borderi ikinä, jonka hän on nähnyt vetävän tuollaisella draivilla ja moottorilla ja täysin hiljaa. Ja se toinen on syntynyt 90-luvulla. Puhuttiin siitä, miten se varmastikin vaikuttaa siihen että Valo keskittyy niin hyvin ja tottahan se on, näin mäkin oon tuumannut - Valo on kunnon partiolainen, tekee aina parhaansa. Eipä mene energia turhaan hökeltämiseen ja kuuleekin jotain. Sitten tuli taas se hämmästynyt kommentti, että Valo on kuin bordercollie borderterrierin karvoissa. Juu, tämän kuulin eka kertaa Vapulta hyppykoulutuksessa Valon ollessa pieni, ja sen jälkeen joku on maininnut asiasta aina tasaisin väliajoin. Kai se on tarkoitettu jonkin sortin kohteliaisuudeksi. Onhan tuo pikku-ukko ihan huippu tyyppi, ja joka päivä arvostan sitä vain enemmän. Vielä kun oppisin itse paremmaksi :).
Meno tuntui sujuvalta, ja päästiinkin käymään koko rata läpi. Paneuduttiin enemmän muutamaan käännös- ja valssikohtaan. Hökelsin taas kiireentunteessani menemään, ja Pete halusi että jään odottamaan Valoa enemmän ja annan sen kääntyä kunnolla ennen kuin lähden painamaan eri suuntaan. Totta kyllä, että Valo kääntyi heti paremmin EIKÄ mulla tullut edes kiire jatkoon, vaikka niin ensin kuvittelin. Kai ne paremmat linjat sitten vaikutti sen verran siihenkin. Hartialinja koiraan päin, odota laskeutumista hypyltä. Siinäpä se, ihan hyviä pointteja. Täytyy ottaa tulevissa treeneissä näitä taas enemmän huomioon.
Puhetta oli myös siitä, etten saa jättää Valoa valsseissa selän taakse, ettei linjat valu. Nyt parissakin valssikohdassa käänsin Valolle selän liian aikaisin, ja kyllä se vaikutti käännösten tiukkuuteen. Lisäksi pitää kiinnittää huomiota valssin paikkaan, nyt meinasin tehdä yhden valssin kauempaa lähetetyn hypyn jälkeen liian sivuun seuraavan hypyn taa, jolloin Valo kaarratti liian pitkälle tullessaan kohti aiemmalta hypyltä. Nämäkin juontaa juurensa siitä kiireestä, kun yritän pedata etumatkaa seuraavalle esteelle. Kisoissa tosin olisin mennyt tekemään valssin sinne kauemmalle hypylle, mutta pitihän se nyt treeneissä tehdä lähettämällä.
Mukavat treenit tälläkin kertaa. Seuraavat tehistreenit vetääkin sitten Jenna, jonka treeneihin pääsyä olenkin jo taas odotellut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti