tiistai 19. elokuuta 2014

Kesä purkkiin

Halloota halloo! Elossa ollaan vielä. Nyt on palattu treenikentille, pikkuhiljaa mutta kuitenkin. Hirrrrmu kauan onkin oltu tekemättä juuri mitään. Hellettäkin on jatkunut pitkään, joten olen katsonut parhaimmaksi pitää huilia. Ollaan vain lomailtu ja löllöilty, käytiin Oulussa ja sen semmoista.  Nyt pitäisi aloittaa kuntokausi, Valo on ollut ihan hunningolla. Koottuna viime aikojen juttuja:

-Annen treeneissä mentiin lu-jaa. Valo pääsi pitkästä aikaa baanalle ja sen kyllä huomasi. Eteni kuin raketti, myös sitten ylimääräisille esteille :D En saanut oikein hanskaan, ja yksi hypyn takaakierron takana oleva putki osoittautui erittäin haastavaksi. Kivaa oli silti.

-Viikon päästä mentiin Jennan yksärille, jes, ne alkoivat vihdoin! Nyt siis koko syksy mulla on joka toinen viikko 30 min Jennaa. Olin etukäteen kertonut tuosta putken houkutuksesta, ja meidän treeni keskittyi sitten siihen. Ensin testattiin hypylle vastakäännöstä putki takana, ja se toimi hienosti. Sitten laitettiin mutkaputken väliin hyppy, ja lähdettiin katsomaan takaakiertoa. Jenna sanoi, että oli jo keväällä päättänyt opettaa meille välijarrun, mutta ei halunnut sotkea sitä mukaan ennen arvokisoja. Tehtiin sitä nyt, ja voi jestas se toimi hyvin. Tehtiin rundia toisesta putkesta vauhtia ottaen niin että välillä putkeen, välillä takaakiertoon, molemmin puolin, ja pikku partiolainen suoriutui loistavasti. Ei mitään ongelmia erottelussa, kun annoin vihjeen ennen takaakiertoa. Ihan loistavaa, nyt jo suorastaan toivon että päästäisiin kisavireessäkin testaamaan. Tehtiin myös rataa, vähän rytmitysjuttuja piti katsella muurille lähetyksessä ja uskoa itseensä ja omaan ehtimiseen. Puomi oli hyvä ja se oli nopeutunut tauon aikana alkukesästä! Kotiläksyksi välijarrun käyttöä erottelukohdissa kuten putkilla ja kepeillä. 

Apua, polliisi.

-Viime sunnuntaina kisattiin pitkästä aikaa Petteri Kermisen varsin mukavilla, melko helpoilla ja etenevillä radoilla. Odotin totaalikaaosta tällaisen tauon jälkeen, mutta menikin varsin kivasti. Eka rata oli aika hyvä, puomikin oli taas aika nopea! Taisin kuitenkin vähän jännittää A:ta, kun jäädyin sen jälkeen täysin. A:n jälkeen oli keppien tiukka umpikulma, ja mitä teen? Huusin HYPPY, häkellyin, pysäytin liikkeen huitaisin kädellä. Valo oli jo menossa oikein kepeille sisään, mutta kääntyikin sitten ympäri mistä 5 :D Toisella radalla meillä paukkui kaarrokset pahasti. Tälläkään radalla ei kuitenkaan tullut "kuin" yksi virhe, lepsuilin välistävedon ja Valo hyppäsi hypyn väärinpäin. 

Hypäri mentiin vauhdikkaasti. Päätin etukäteen, että keskityn etenkin käännöksiin, ja vähän jopa yllätykseksi sainkin ne onnistumaan varsin hyvin :) Mutta taas, samanlainen lähestyminen keppien umpikulmaan, Valo meni oikein sisään mutta ei perkules taittunut oikeaan väliin. Tältäkin radalta siis 5. Harmillista, kun kepit on yleensä Valon vahva puoli. Tosin näissä tiukoissa kulmissa ottaa joskus virheitä kun ei malta koota itseään aina vielä kunnolla. Kellotin, että tuloksen tehneisiin verrattuna Valo meni joka radalla voittoaikaa, joten vähän harmittaa. Täytyy kuitenkin olla iloinen, että meni noinkin hyvin, ja paketti pysyi keskimmäistä rataa lukuunottamatta hyvin kasassa.

Iltauinti kotikonnuilla <3

-Eilen oli näyttötilaisuus HSKH:n agilityn tehoryhmään. Siellä oli nelihenkinen raati ja muuta yleisöä kyttäilemässä kun tehtiin rataa. En kyllä edes katsellut ympärillä olijoita, enkä edes nähnyt "tuomareita" :D En ole koskaan tähän asti oikein ollut mikään seuratreenailija, kun olen treenannut yksityisillä. Tehikseen hain ensisijaisesti sen vuoksi, että keväällä Jenna toimii siinä kouluttajana, nyt kun tiedän että Jenna sopii meille niin hyvin. Muita kouluttajia ovat Ville Liukka ja Janne Karstunen, eivät varmasti ollenkaan huonoja vaihtoehtoja hekään. Villen koulutuksessa olenkin ollut ennenkin Target Teamissä, joka kylläkin piti jättää kesken, Janne on kouluttajana uusi tuttavuus. Kuulema mukava kouluttaja ja hyvä tsemppari :) Niinpä laitoin hakemuksen menemään.

Saatiin tutustua rataan 8 min, Valo oli toisena suoritusvuorossa. Eka radalla Valo ampaisi (melko kaukana) takana siintävään putkeen heti neloshypyltä, en kyllä ollut ihan ajatellut että sinne asti lähtisi. Muuten rata meni mukavasti. Rata oli melkoista juoksua, ja tiesin että mulla tulee esim. kiire kepeille takaakierron jälkeen. Siksi ohjasinkin kepit leikaten hyppysuoran vasempaa puolta juosten, varmistaakseni ettei oma liike vedä väärään väliin. Onnistui oikein hyvin näin, Valo haki molemmilla rundeilla kepit hienosti vaikka olin kovin jäljessä. Pysyi myös kepeillä hyvin vaikka irtosin valmiiksi sivuun.

Huomasin, että eka radallakin Valo vähän edisti, mutta toisella radalla se karkasi ihan selkeästi lähdöstä! Siis Valo, joka on aiemmin karannut tasan yhden kerran lähdöstä. Hyvän hetken valitsi :D Eniten harmitti, etten päässyt puuttumaan kun en oikein tiennyt miten siihen olisi suhtauduttu :D Jatkoin siis rataa. Jatkossa saa kyllä satikutia jos vielä yrittää moista. Nyt tein jarrun ja vastakäännöksen neloshypylle, ja tuli hyvin mukaan. Olisi varmaan tullut pelkällä jarrullakin, vastakäännös oli vähän myöhässä ja tuli kiire takakiertoon. Onneksi (no, toisinaan onneksi) Valo irtoaa niin hyvin putkiin, joten ei haitannut myöhässä olo, nakkasin sen vain takaakierron jälkeen parin esteen yli putkeen ja liikuin itse jo puomille. Nyt olin sitten keppien jälkeen myöhässä valssissa ja auttamattomasti jäljessä, kun piti leikata hypylle. Pelkäsin, että Valo hakee sen takaakiertona oikealta puolen ja vedin sekä käskytin aika tiukasti, kääntyikin sitten niin että haki hypyn vasemmalta takaakiertona... 

Molemmilta radoilta siis yksi hylkäävä virhe, mutta ainakin mentiin vauhdikkaasti :) Kontaktit otin aika haipakkaa, eka radalla ei pysähtynyt A:lle vaikkakin otti kontaktin, tokalla vaadin sitten ihan kunnon pysärin. En viitsinyt näistä nillittää kun ei ole tehty A:ta pariin kuukauteen, ja eilisissä kisoissa päästin aika sukkelaan läpi. Puomit juoksutin aikalailla läpi enkä kauheasti edes katsellut, miten osuu. Aika lujaa taisi nyt puomit mennä, vauhti on niissä kyllä parantunut. Nyt täytyy vain ruveta muistuttelemaan kontaktisääntöjä :) Tekemättömyys näkyi pienenä malttamattomuutena, mutta kaikkinensa olen oikein tyytyväinen. Jäämme siis odottelemaan tuomiota.

-Näytön jälkeen menin vielä tokokentälle tekemään Valolle boxia. Se teki pari edellis kertaa vähän kehnommin, kun ei ollut laittaa kunnon bumperia alle. Tuo viitisen senttiä on Valolle liian matala korkeus, joten viikonloppuna Ikeassa käydessäni pöllin 4 kynää ja teippasin ne lisäjaloiksi :D Anteeksi, Ikea. Johan alkoi sujumaan. Eilen jokainen toisto oli hyvä, otin eri sijainteja hyvin etäälläkin, ja liitin jo omaa liikettäkin mukaan. Jes, näyttää siltä, että aletaan ottamaan hyppyjä mukaan :)

-Tokokurssi saatiin myös pakettiin. Emme päässeet paikalle kuin kait neljä kertaa seitsemästä, mutta saimme paljon hyödyllistä tietoa ja Valo on myös kehittynyt yllättävän paljon! Perusasento on kehittynyt hyvin, ja seuraaminen saatu aluille. Myös hyppy on hoksattu hyvin, ja noutoon saatiin erinomainen vinkki PK-puolelta. Alkoi Valoakin kapula kiinnostamaan, kun tehtiin siitä saalis. Samoin seisominen alkaa sujua kuin myös paikkamakuu ja luoksetulo, mutta maahanmenoon ja maasta isumiseen kaipaan lisää vauhtia ja varmuutta. Aikomuksena kyllä jatkaa tokoilua!

Huomenna vuorossa taas Jennan yksäri.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti