maanantai 18. marraskuuta 2013

Viikonlopun kisat ja Valolle hyppyserti

Lauantaina kisattiin Valon kanssa Ojangossa Batin kisoissa, tuomarina Heidi Viitaniemi. Kivat fiilikset oli lähteä, kun huomasin torstaina että Valon A oli ihan karsea. Se hyppää sen nyt tosi ylhäältä. Perjantain treeneissä juoksi myös keinun läpi. MONTA kertaa. Mikä ihme hörhö-virus lie iskenyt. Eka radalla alku onnistui hyvin, mietin nimittäin aikani kummalta puolelta sen otan. Puomikin ok, samoin kepeillevienti, hyvin kääntyi nyt toiseen väliinkin tiukemmasta kulmasta. Keppien jälkeisen hypyn persjättö oli myöhässä, Valo oli jo menossa väärään putkeen mutta ihme kyllä tuli käskystä takaisin! Seuraavan hypyn ohjasin kuitenkin huonosti, jäin ihan liikaa jälkeen, Valo pelasti muurin ja jotenkin vielä osui oikeaan putkenpäähänkin. A:lta sitten 5. Loppusuoralla jäin jälkeen, ja en osannut pitää suutani kiinni, Valo kääntyi mua katsomaan ja juoksi renkaan ohi. Näitä loppusuoria pitää kyllä edelleen vahvistaa. Radalta siis aika ruma 10. 



B-radalla ehdin ihan kivasti vastakäännökseen ennen A:ta. A:lta sitten tietenkin 5, yritin vielä rytmittää ja jäin niin jälkeen, että Valo luikahti väärään putkenpäähän. Pyöräytin muurin jälkeen ympäri parempaan linjaan ja jatkettiin. Putken jälkeen en ehtinytkään persjättöä hypylle ja kepeille pelastusvienti. Puomi ok mutta ei kyllä varsinaisesti pysähtynyt, tässä tuli vähän lepsuttua heti. Sain kuitenkin vielä törkättyä takaakiertoon.


C-rata oli kyllä meiltä varmaan päivän rumin. Putkijarru alkuun onnistui kohtalaisen hyvin. Muurilla olin aiiiivan myöhässä pakkovalssissa, ja ennen putkea seisoin koiran tiellä niin että luulin sen jo menneen väärään putkenpäähän. Ennen viimeistä putkea käskytin jo Valoa ja näytin selkeän vastakäden, kääntyi tosi hienosti putkelta eikä aloitushyppy vienyt mukanaan. Jäin vain sitten katselemaan, että tuleeko se sieltä enkä ehtinyt persjättöön hypylle :D Viimeiset 3 estettä ihan järkkyä pelastelua, mutta ihmeen kaupalla tehtiin nolla ja vielä ihmeemmin sillä heltisi 3. sija ja H-SERT :D Hieno pikku-Valo, vaikka kyllä mua harmitti kun se rata oli niin ruma. Kaikkinensa kuitenkin kiva päivä, kaveritkin pärjäsivät kun Paula ja Elvis taituroivat voittonollan ja Elviksestä tuli agivalio, lisäksi Hennalle ja Kitrille saman radan 2. sija :)



Viikonlopun videoita katsoessani huomasin, että Valon hyppääminen on ihan järkkyä. Näkyy erityisen hyvin tässä hyppyvideolla. Valo hyppää normaalisti niin hyvin, että näyttää näissä ihan keinuhevoselta. Lähdettiin kuitenkin kokeilemaan seuraavana päivänä Lietoon, kun ei vaikuttanut kipeältä kun illalla kevyesti hieroin ja venyttelin. Liedossa tuomarina Eija Berglund ja Pertti Siimes.

Berglundin A-rata oli ihan fiasko. Meillä oli edellisiltana MinPin Teamin syyskokous ja tietty juhlittiin myös päivän menestystä. Oli kivaa, ehkä vähän liiankin ja se tuntui etenkin A-radalla jaloissa, oli kuin tervassa olisi rämpinyt. A-radalla tuli kaikki mahdolliset virheet, en kehdannut edes itse katsoa videota loppuun joten se ei ilmesty tähänkään...Tosin tällä radalla ei tullut A:lta virhettä, mutta hyllyjä sitten senkin edestä.

B-radalla A:lta ja keinulta 5. Keppien jälkeisessä kuviossa vähän kaarrosta, kun halusin tehdä niitä persjättöjä enkä mennä valssaamaan. Tähän yritin keppien jälkeen jotain finkin tapaista, huonosti kylläkin mutta Valo olisi varmasti kaarrattanut enemmän ilman. Lopulta hyllytin muurin jälkeen, tiedostin kyllä että persjättö ei ehkä käännä tarpeeksi ja oli myöhässäkin, mutta en luottanut ehtiväni valssiin kun linja tokavika hypylle oli vaikea. Olisi pitänyt kokeilla poispäinkäännöstä tai vain heittää muurille ja tehdä persjättö hypyn jälkeen.


C-radalla sössin heti alun. Tyhmästi seisoin varpaat menosuuntaan ja tein ihan onnettoman "ohjauksen" joten Valo juoksi ihan oikein ohi. Tyytyväinen olen kuitenkin siihen, että 3. hypylle kokeilin finkkiä, tiesin että kohta on Valolle erittäin haastava väärän putkenpään takia. Liikkellelähtöä näistä en osaa, enkä siis kyllä muutenkaan ole edes harjoitellut näitä mutta jo tällä räpeltelyllä Valo kääntyi ohjaukseen ihan tosi hyvin! Ylpeä! Virheen jälkeen sain jostain hirveän buustin päälle ja kepeillä hetsatessa Valo HAUKKUI! Keppien jälkeen siis pääsi muutama ärhäkkä haukahdus, ja siitäkös sain itse virtaa. Muurilla muistin Jennan sanat vastakäännöksestä, olin tekemässä sen taas ensin eri kohtaan mutta näköjään munkin päähän jotain tarttuu, ja korjasin paikan - onnistui hyvin :) Pussin jälkeen vähän pitkäksi, ja toiseksi viimeisen putken jälkeen en sitten vain ehtinyt perjättöä hypylle, jäin Valon tielle, se ei tiennyt mitä tehdä ja loppurata ihan plörinäksi :D Tältä radalta siis 10 ja varmaan saman verran tuhrautuneita sekunteja.



D-radalla alussa turhaa kaarrosta, puomin jälkeen en ehtinytkään persjättöä mutta sain pelastettua. Keinulla sitten Valo kyllä pysähtyi, mutta minä ääliö vielä itse vapautin sen liian aikaisin ja tästä 5. Ennen A:ta hypättiin väärään suuntaan mistä hyl. Putkeenkin vein huonosti kun ei enää oikein jaksanut. Tuloksena näistä kisoista siis 3xhyl ja 10 :D Reissun kuitenkin pelasti tuo C-rata. Ei siltä näytä, mutta mulla oli ihan mieletön fiilis päällä siinä sen jälkeen kun Valo haukkui. Sytyin itekin ihan eri tavalla. Oli hullun siistiä vielä pitkään sen jälkeenkin, joten kannatti mennä Lietoon asti tämä kokemaan ;D



Ei kuitenkaan kovin hehkeää tämä meidän meno vielä. Seuraavaksi laitetaan A ja keinu kuntoon, ennen kuin mietitään mitään muuta. Tänään jo on Valolla fyssari, koska ei tuo liikkuminen ja hyppääminen ihan Valolta näytä.

Pieni Valo ja eka hyppyserti :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti