maanantai 11. marraskuuta 2013

Jennan koulutus Lappeenrannassa

Eilen suunnattiin Anjan ja Sofi-cockerin kanssa Lappeenrantaan Jenna Caloanderin koulutukseen. Sehän nyt on ihan normaalia lähteä PK-seudun kouluttajan treeniin Helsingistä itärajalle, eikö... Kannatti kuitenkin lähteä, oli huippu treenit! Mulla siis mukana Valo.

Jenna oli tehnyt kivan radan, jossa päästiin hinkkailemaan leijeröintiä, puomia ja käännöksiä. Kyllähän sitä ekaa leijeröintiä sitten hinkkailtiinkin. Meinasi olla vähän haastavaa, varsinkin kun sen jälkeen piti onnistua vielä valssaamaan hypylle. Kyllä se lopulta lähti luonnistumaankin.

Eka putken jälkeen:

  • Sivuttais-irtoamisissa muistettava soljuva keilaus; painopiste ei saa jäädä koiranpuoleiselle jalalle.
  • Em. kohdassa kauempaa lähettäen Valon käännös meni vielä vähän pitkäksi, alun 5. hypyllä lähempää ohjattuna kääntyi tiukasti
  • Pienellä vekillä kääntyi paljon paremmin, toki edeltävää matkaa sitten on vähän enemmän. Näitä pitää muistaa treenata.
Katsottiin Valon puomia. Vähän mietitytti miten tekee, kun mun koulujuttujen takia ei olla treenattu nyt ollenkaan sitten viime päivityksen (paitsi perjantai-treenit, joista lisää myöhemmin). 

  • Eka toiston, jolloin olin sivummalla ja alastulo putkien välissä, himmaili vähän ja jäi alkuun turhan ylös
  • Toinen toisto jo varsin hyvä
  • Jennan mielestä puomi oli jo erinomainen varsinkin treenimäärään ja siihen nähden, että on saanut juosta sen pitkään välissä
  • Paikka oli Jennan mielestä Valolla sen verran selkeä, että voi alkaa jo vaikeuttamaan ja hetsaamaan
  • Hetsaamalla teki vieläkin paremmin
Korjattiin mun vastakäännöstä. Jenna oli vakoillut meitä kisoissa ja sanoi, että teen vastakäännöksen liian myöhään ja väärään kohtaan. Korjailtiin, ja tuntuikin heti paljon paremmalta. Tämä pitää sisäistää, ei saa tehdä käännöstä koiran linjalle. 

Jennan mielestä (edelleenkin) Valolle sopisi käännöksiin perusvalssin sijasta finkit. Eli käännös vastakädellä ja -jalalla. Kai mun pitää harkita näiden käyttöä, koska totta kyllä että Valo kääntyi taas tuhannesti paremmin niin. Lisäksi mun valssit on myöhässä, ja saan Valon niillä usein väärille esteille tai vähintäänkin valumaan. Mua on vaan pelottanut, että kärsivätkö muut ohjaukset ja käännökset, ja jäänkö sitten liian kiinni finkkeihin, ehdinkö radalla jatkoon jne, kun tällaistakin kommenttia olen kuullut. Keskusteltiin tästä Jennan kanssa, ja hän ainakin kaikin puolin suositteli, eikä ollut huomannut mitään huonoja puolia, päin vastoin. Jennan mielestä auttaisi paljon pitämään pakan kasassa tuollaisella irtoavalla, estehakuisella koiralla. Kauhee vastarannankiiski mä oon kyllä :D Mutta joka tapauksessa, nyt tämä ainakin toimi hienosti. Näissä pitää muistaa kunnon niiaus.

Kaikkinensa sain taas paljon apuja omaan tekemiseen. Suosituksena vedättää, hetsata ja ohjata Valoa räväkämmin, sytytti kuulema Valon hyvin :) No tätähän mä nyt oon ollut huomaavinani itsekin, sitten kun saisi vielä sen asenteen kaivettua kunnolla esille aina. Huomasin kyllä tekeväni ohjauksetkin paremmin, kun vähän otti aggrea mukaan :D Vähän niin kuin Anja sanoi, että pitää huutaa itselleen radalla jotta pysyy pakka kasassa :D Ja pitää hyödyntää tuota irtoavuutta. Finkit harkintaan, ja käännöstreeniä muutenkin.

Huippukiva päivä! :) Alla tiivistelmää koulutuksesta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti