sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Puomia

Muutama kerta on treenattu Valon kanssa puomia. Eilen fiilis oli linjaa "anna mun kaikki kestää". Tuntui, että tyyppi oikein kuvitteli, että puomi kuuluu suorittaa juoksemalla hyvin alasmenolle asti ja loikkaamalla heti kun kontaktialue paukahtaa näköpiiriin. Oikeesti, näki varmaan ihan vaivaa, että sai loikattua koko pitkän kontaktin yli :D No, oli siellä muutama hyväkin toisto, joista pääsin palkkaamaan.

Tänään sitten homma näytti enemmän tältä:


Tein n. 15 toistoa, suurin osa oli tätä luokkaa, muutama huonompi. Ainakin tänään suunta oli kuitenkin eteenpäin, katsotaanhan mitä tästä tulee. Tämä oli kuitenkin vasta 10. treenikerta, mikä on loppupeleissä aika vähän :) Valo oli kentälle päästessään aika kierroksilla, sehän suorastaan huusi, vielä siinäkin vaiheessa kun paineli putkea :o Ohhoh! Taisi olla aika mielissään, kun pääsi treenimään illan viileydessä, eikä eilisen kaltaisessa helteessä... Joku tarkkasilmäinen saattoi huomata, että mun jalka ei tosiaan meinaa kestää edes tuon vertaa juoksemista. Perhana, saisi olla kunnossa ensi sunnuntaina!

Lopuksi tein vielä keppien sisäänmenoa. Etupalkalla tosi tiukasta umpikulmasta kääntyi taas 2. väliin, mutta kun palkkasin pelkkää sisäänmenoa, teki huolella ja kääntyi hyvin! 90- ja sitä isommista kulmista tosi hyvä haku avokulmaan kauempaakin, tiukemmasta saattaa tarjoilla 2. väliä. Huomenna taas vuorossa puomia.

Ojanko kukkii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti