keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

HAU:n pääsiäiskisat

Sunnuntaina kisailtiin poikain kanssa Purinalla Seppo Savikon radoilla. Molemmille oli 3 rataa, Valolle siis ihan ensimmäistä kertaa kolmosissa. Huomasin heti, että Väinö oli viikinki-tuulella. Se huusi ja riehui omaa vuoroaan odottaessa, ja oli vähintäänkin innokas. Eka radalla pysyi hyvin lähdössä, kutsuin aika nopeasti. Siihen se maltti sitten jäikin. Otti heti toiselta esteeltä lentokeinun ja sinkosi putkeen, johon ei suinkaan olisi kuulunut mennä. Lisäksi räyhäsi siinä samalla takakaarteessa lämppäesteillä olijat, ja valitsi vielä yhden oman putkenpään. Oli aika liukas kaveri, siis.

Valo pääsi hiukan pidemmälle, ja hylkääntyi vasta 4. esteen jälkeen, yllättäen putkeen :) Keinulla unohdin taas, ettei Valo ole Väinö, ja annoin niin kovan pysäytyskäskyn että raasu meinasi tippua keinulta. Tyhmä minä. Jatkoin kiireellä hyllyn jälkeen, ja hyppy meni niin leveäksi, että ei osunut keppien eka väliin. Taisi lukita puomin ensin. Sain jätettyä hyvin kepeille ja juoksin pakkovalssiin hypyn taakse, onnistui varsin kivasti ja sain törkättyä oikeaan putkenpäähänkin. Hyvä A, mutta sen jälkeen kävi taas hakemassa ylimääräisen hypyn. Loppurata sujui kivasti! Pieniä ongelmia ajoittaa omaa ohjaamista Valon kanssa, heh.



Toisella radalla en meinannut saada Väinöä edes maahan lähdössä. Se kävi aivan ylikierroksilla. Purinalla oli lähdöt järjestetty mielestäni tosi huonosti, tällä radalla lähdön vieressä ei ollut mitään näköestettä tai juuri muutakaan estettä, joka olisi blokannut sivulla kävelijät pois. Tosi huono ratkaisu koiralle, joka muutenkin käy kovilla kierroksilla. Onneksi kukaan ei riehuttanut koiraansa vieressä, olisi saattaneet Väinönkin pelihousut ratketa totaalisesti :/ No, karkasi taas hiukan lähdöstä jolloin ohjaus oli heti alkuunsa myöhässä. Väinö ei tullut hypyn yli saksalaisella, ja siihenpä se sitten kaatuikin, väärään hyppyyn. Loppurata oli varsin hyvä, virheetön ja sujuva!

Tällä radalla mulle tultiin sanomaan rataantutustumisen jälkeen, ensimmäisen koiran jo ollessa valmiina, että Valo muuten lähtee nyt sitten toisena radalle. Ilmoittautumisessa oltiin siis sovittu, että Valo menee viimeisenä, kun Väinö meni puolivälin jälkeen, ja näin mentiinkin eka rata. Ilmaisin närkästymiseni ja hain koiran. Tuli vähän valitettua, enhän mä ollut ollenkaan valmistautunut menemään toisena, saati että koira olisi ollut valmiina. Että mua otti päähän. Olin jo menossa radalle, kun sama työntekijä sanoi, että no voit kai sää mennä viimeisenäkin. Siinä vaiheessa ärsytti jo kunnolla mokoma jahkaaminen, ja menin vain radalle, hyvin kyrpiintyneenä kisajärjestelyihin. 

No Valohan lähti ihan lapasesta :D Olin kovasti myöhässä, ja Valo ehti heti alkuunsa käydä parit ylimääräiset putket sun muut härpäkkeet. Eihän siinä voinut enää kuin nauraa. Päädyn pyörityksessä sinkosi taas ylimääräisen hypyn, ja toiseksi viimeisen putken jälkeenkin reitille sattui sopivasti kiva, ylimääräinen hyppy :) No helkkari, ainakin se irtosi eikä kielloista ollut tietoakaan! :D Ja meillä oli hauskaa!



Ennen seuraavaa rataa kävin vaatimassa selkoa lähtöjärjestykseen, ja saatiinkin sovittua Valo sinne viimeiseksi. Muutenkin pahoiteltiin kyllä sekaannusta puolin ja toisin, eikä mitään jäänyt hampaankoloon ;D Ensin vain tympäsi, kun on itsellekin uusi juttu mennä kahden koiran kanssa, ja lisäksi vielä toisen kanssa ekaa kertaa kolmosissa. Ei siihen kaipaa mitään lisäsotkuja, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Rata oltais kyllä hyllytetty hienosti ilman lähtöhäslinkiäkin :)

Kolmannessa lähdössä Väinössä ei näkynyt rauhoittumisen merkkejä. Sitä häiritsi äärettömästi ihan lähdön vieressä olevat ihmiset ja koirat, eikä meinannut millään malttaa edes istua! Se karkasi taas, en tajua miksi lähdin jatkamaan, vaikka tarkoitus oli keskeyttää. Näihin on nyt pakko puuttua. Ajattelin viime kisoissa, että ehkä se tuosta tasoittuu kun saa taas rutiinia, mutta p*skat, pahenee vain! Ehkä pitää myös katsella kisapaikkoja, joissa olisi lähtörauha. Toisella seinustalla kuitenkin pysyi ihan hyvin, kun vieressä ei hippassut porukkaa. Muuten tämä rata olikin Väinöltä oikein hienoa menoa, Väinöksi. Se oikeasti kulki tosi hyvin, irtosi, teki hienon poispäinkäännöksen kepeille ja leijeröintikin onnistui hienosti. MUTTA, tottahan toki Väinön piti saada ottaa kontaktivirhe A:lta, eihän nyt yhtä nollaa voinut millään tehdä. Helkkari, olisi pitänyt käskyttää kunnolla, mutta en aivan kuvitellut, että kuitenkaan loikkaisi noin törkeästi :P Vitosella sijoitus 6.



Valo Valdemar teki hienoa työtä aina kepeille asti. Vienti oli pienelle vaikea, poispäinkäännös ahtaassa välissä. Eihän se aivan osannut. Korjasin, ja meni väärältä puolelta sisään. Tässä vaiheessa jäädyin totaalisesti, oikeasti suorastaan seisahduin miettimään, että kummalta puolelta sen nyt helkkari vieköön pitää mennä sisään :D Häkellyin jotenkin niin paljon siitä, että korjauksen jälkeenkin teki väärin :D Haha. No, muurin jälkeen sinkosi putkeen mistä HYL, loppurata kivaa menoa. Kotona laskeskelin videolta, että herranen aika, Valo olisi ilman tolskailuja vetänyt ihan kärkiaikaa. Muilta radoilta ei voinut mitään laskea, kun niihin sisältyi kovasti vääriä esteitä, mutta tällä radalla poitsu veti näköjään kovempaa kuin uskoinkaan. <3 Kiva, että sentään jotain vertailukohtaa jäi näistä kisoista käteen. :)

Vaikka radat oikeasti menivät ihan miten sattuu, ja tuloksena oli 5xHYL ja 5, niin olin ihan tosi iloinen ja hyväntuulinen kisojen jälkeen. Valo kulki hienosti, jaksoi hyvin ja teki innolla. Enkä voi mitenkään olla huonolla mielin sen irtoamisista, tätähän mä olen hakenut - hyvin irtoavaa koiraa! Nyt vaan oma ohjaus kuntoon, enemmän treeniä ja koira paremmin hanskaan, niin hyvä tulee (ehkä)! :D 

Väinö taas oli aivan kamala ja aiheutti varmastikin pahennusta kanssakilpailijoissa ( :D ), mutta olin hirveän tyytyväinen siihenkin. Siis kaikkeen muuhun kuin lähtöihin, jotka eivät ole koskaan olleet noin huonot. Väinö irtosi, liikkui hyvin, ja oli oikeasti jopa nopea, Väinön mittapuulla!! Ihan loistavaa! Radatkaan eivät olleet helpoimmasta päästä. Eipä tunnu olevan jumissa tai kipeä enää, ja meno näyttikin aivan eriltä kuin vielä viime kisoissa. Nyt lisää kontaktitreeniä, ja joku linja noihin lähdössä pysymisiin... Pitääpä katsella seuraavia kisoja, ensi viikonloppu jää taas välistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti