sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Kisat HAU:lla 26.9.

Eilen Konalassa neljä rataa. Eka Marjo Heinon hypäri tosi hyvä, ripeä rata jossa tehtiin yksi meille hieno putken ohitus. Harmi vaan että vaikea kepeille vienti ei onnistunut. Valo tuli kovalla vauhdilla putkesta ja mun pakkovalssi oli kovasti myöhässä, humpsahti kakkosväliin eli radalta 5. 

Toinen, Markku Kaukisen agirata myös oikein hyvää menoa, mutta nyt jo tutuksi tullut virhe taas ponnahti esiin - Valo meni oikein sisään keppien avokulmaan, lähetin vielä kaukaa, mutta helkkari vie ei taipunut taas toiseen väliin vaan valahti kolmoseen. Olkoonkin että oli hallin kurjalla pohjalla, on näitä tullut nyt muillakin alustoilla. Tönäisin vielä uudelleen huonosti kepeille eikä osunut, radalta 10.

Kolmas rata oli jo aika kaoottinen. Hyllytin jo melko alussa jäämällä paikalleni jolloin Valo nappasi väärän esteen, mutta taas vaikea kepeillemeno ei onnistunut, hirveän vauhtisuoran päässä piti osua jyrkkään avokulmaan leikaten ja tehdä vielä päällejuoksu keppien taa. Valo ei mitään keppejä nähnytkään vaan ampaisi vasemmalla siintävään putkeen, kahdesti. Nappasin sen luupista ja ohjasin kepit paikaltaan suunnitellusti, osuihan tuo sitten kepeille ja pujotteli kivasti loppuun kun pysähdyin alkupäähän odottamaan.

Neljäs (Kaukisen) rata lähti heti valumaan. Jäin neloshypyllä Valon tielle kun ohjasin pidempää reittiä, ja tuli päin jalkaa. Muutkin kohdat valuivat ja pohjanoteeraus oli keinu. Siitä lähdettiin sivuun, ja Valo ei vähääkään kestänyt mun pysähtymistä vaan loikkasi puolesta välistä alas. Uusin keinun mistä hyl. En heti hoksannut että keinun uusimisesta tosiaan lentää pihalle, joten saimme häädön radalta. Lapussa luki 3x5 ja hyl, eikä mitään hajua mistä nuo 2 muuta vitosta tuli. Toinen ehkäpä kosketuksesta, toiseen en keksi muuta kuin A:n mutta siinä tapauksessa oli kyllä mielestäni virhetuomio, vaikkakin aatkin olivat liian ripeät eilen, joten ehkäpä hyvä jos siitä sakotettiin. Ensi kisoissa vaadin paremmin. 

Markun radat näkee täältä. Ei tullut kuvattua ratoja tällä kertaa.

Rimoja sentään ei tullut alas, mutta ei nyt mikään mieltäylentävä fiilis jäänyt näistä kisoista. Huomasi taas, että parempi ois ruveta treenaamaan, hommaa on vielä paljon jäljellä jos meinataan nostaa tasoa tällä kaudella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti