torstai 19. kesäkuuta 2014

Valon ekat SM-kisat ja treeniä

Viime viikolla valmistauduttiin tuleviin SM-kisoihin. Anne oli tehnyt Laamasen tyyppistä rataa. Mun ja Valon treenit meni huonosti. Siis todella huonosti. Ei vaan päästy yli yhdestä kohdasta, jossa piti tehdä miljoona persjättöä peräkkäin. No okei, onnistui se jokusen kerran mutta kyllä teki tiukkaa ja hermostutti. Valo varmaan otti vähän itseensä, ei irronnut lopussa millään yhdelle nenun eteen tulevalle hypylle, kyyläsi mua, juoksi ohi, juoksi jopa siivekettä päin. Jätti myös kerran kepit kesken mitä ei kyllä normaalisti tee, joten oli todella omituista menoa meillä. Ei hyvä, masensi :D

Seuraavana päivänä oli vielä Jennan viimeistelytreenit. Ensimmäiset 5 hyppyä sain ensin ohjata niinkuin ohjaisin kisoissa. Tein alkuun sylivekin, persjätön ja takaakierron jotka sujuivatkin superhyvin, seuraaville esteille niisto ja vekkaus sekä muurin takaakierto lyhempää kautta. Valo ei muuten kertaakaan edes vilkaissut tyrkyllä olleeseen putkeen. Sitten piti tehdä Jennan sanelemat muutokset, niiston tilalle takaakierto ja vekin tilalle lähetys kauemman siivekkeen kautta ja muuri pitempää reittiä. Eli kaikki pitempää reittiä. Ajasta lähti heti 1,3 sekuntia pois. Siis ensimmäisillä viidellä esteellä. Eikä Valo kaarrattanut kummallakaan vedolla, joten tämä ero pelkästään ohjausvalinnoilla. 

Niinpä, ei taida olla p*skapuhetta se että meidän perusradoista saa helposti sen 7 sekuntia pois xD Tai helposti ja helposti, mun on kamalan vaikeaa vielä hahmottaa, mitkä on juuri meille ne parhaat ohjaukset. Arvokisojen jälkeen alan tekemään samoihin kuvioihin eri ohjauksia ja kellottamaan niitä, jotta oppisin tuntemaan koiran ja meille sopivat jutut. Tuossakaan kuviossa en olis kisoissa edes harkinnut noita Jennan ohjauksia, vaikka ne sopivatkin Valolle todella hyvin.

Putken jälkeen muurin takaakierto ja pari persjättöä. Ei jessus että Valo haki takaakiertoon hyvin kun vain tönäisin sivulta ja juoksin jo valmiiksi persjättöön. Ja kertaakaan se ei tiputtanut muurin palikoita noissa takaakierroissakaan. Hienosti haki hypyn lähettämällä toisen persjätön jälkeen eikä aikomustakaan mennä takana olevaan putkeen. Saksalaisessa ei mitään ongelmaa, takaakierrot haki hienosti, samoin muurin takaakierron. Sain siihen jopa ihan hyvän valssin puserrettua. Kepeille mentiin 90 umpikulmaan. Ohjasin sekä leikkaamalla että puolta vaihtamalla. Pari kertaa taipui suoraan toiseen väliin. Valo on nyt tehnyt tuota enemmänkin, en tiedä miksi mutta se on selkeästi asia joka täytyy ottaa syyniin ennen karsintoja.

Keppien jälkeen oli mutkaputki jonka jälkeen pari hyppyä sivulla niin että niistä ensimmäinen ei ollut aivan linjassa. Ja kyllä, menin suoraan tähän Jennan tekemään källiin ja ohjasin Valon hypyn ohi :) Nämä mun täytyy ehdottomasti muistaa ohjata huolella, tosi tyhmä virheen paikka. Lopuksi kehitin pientä ongelmaa alun takaakierron jälkeiseen esteelle lähetykseen kun hapotti, jäin varmistelemaan ja pidin Valoa liian kauan käsissä. Korjaantui kuitenkin sukkelaan.

Ihan huiput treenit ja taas kerran monia oivalluksia. Jennan kanssa jo vähän suunniteltiin syksyä, mulla on silloin joka toinen viikko Jennalta 30 min yksäri. Jennalla kuulosti olevan jo varsin hyviä suunnitelmia meidän koutsaamiseksi. En malttais odottaa, mulla on tosi positiivinen fiilis tulevasta syksystä. 


Perjantaina sitten ajelin Tampesteriin ja kävin tsekkaamassa kisapaikan ja ilmoittautumassa. Emme osallistuneet iltakisoihin. Lauantaina startattiin Min Pin Team -joukkueen kolmantena koirakkona. Joukkueella oli alla nolla ja hylly. Alku meni hyvin, mutta en uskaltanut sivuirrota keinulta kepeille vaan päätin luottaa Valon keppienhakuun. No eihän se niitä malttanut hakea, juoksi jonnekin kakkosväliin. Keppien jälkeen lähti vähän hakemaan putkea, ja jäin jälkeen sitä noukkiessa. Oli tarkoitus vekata hypylle ennen putkea mutta tulin pari metriä jäljessä joten ei mitään mahiksia, koira meni väärään putkenpäähän mistä hyl. Lopussa vielä en saanut taipumaan takaakiertoon jolloin hyppäsi esteen väärinpäin. A sentään oli hieno, hyvä pysäri ja pysyi vapautukseen. Valo on lähiaikoina tehnyt kaikki A:n pysärit tosi hyvin.

Valon uusi bestis Ässä. Henkisesti lienevät samalla tasolla :D

Sunnuntaina karsintaradan tutustuminen oli klo 12. Mulla oli ihan hyvä fiilis radasta, se oli ihan tehtävissä. Kolmannen hypyn jälkeen tein valssin, Valo teki lähes sekunnin mutkan väärää putkea päin mutta tuli kuitenkin sitten hyvin mukaan. Putken jälkeiset 4 hyppyä vielä sujui, mutta keppien umpikulmasta kääntyi taas toiseen väliin. Mulla ei siis ollut mitään jakoa ehtiä viemään sitä enkä halunnutkaan, mutta ei vain malttanut taipua kovasta vauhdista. Näitä on nyt sattunut paljon. Ei silti hakenut takana olevaan putkeen, mikä on hienoa :) Mietin pitkään miten ohjaan pituuden jälkeisen elämän. Vaisto sanoi, että olisi pitänyt vain lähettää pituudelle ja vetää ja leikata putkeen, mutta päätin olla rohkea ja valssata. Juu ei olisi kannattanut, kävi kuten pelkäsin ja Valo kaarratti niin että haki väärän hypyn. Tämän jälkeen en saanut enää ohjauksesta kiinni. Kun linjat levii niin ne levii, mitään ei ollut enää tehtävissä ja loppurata meni ihan plörinäksi :D Mutta ei se mitään, en kauheasti muuta odottanutkaan joten pettymys ei todellakaan ollut suuren suuri :D


Näin on Valon ensimmäiset arvokisat lusittu. Vaikkei itselle tulosta tullut ja naamakin paloi, oli silti tosi kivaa. Erityistä ilonaihetta toi Paulan ja Elviksen minien yksilöiden viides sija! Upea pari, onnea vielä :) Hyvää seuraa, hienoja suorituksia, yöpyminen kaverin luona ja ajoittainen auringonpaiste loivat kivan viikonlopun. Ensi viikonloppuna käydään vielä tsekkaamassa karsinnat ja sitten päästään oikeasti treenaamaan! Jee! 

Valo ja yökaveri, ihana Etta. Huomaa hienosti tuunattu veräjä, ei muuten tuu enää Houdini läpi!
P.s. Eilen oli Annen treenit ja ne meni ihan törkeen hyvin. Valo osasi kaiken mitä keksin siltä pyytää. Pari kertaa taas tosin hutiloitiin samanlainen keppien umpikulma-aloitus ja alussa putki söi A:n sijaan, mutta nämä oli helposti korjattu. Muuten toimi kaikki: hirtto putkeen, A:n pysärit, puomikin oli harvinaisen nopea, putkijarru pussille loistava, jopa backlap (jota ei olla koskaan tehty) toimi kerrasta kuin vettä vaan. Ihan tosi hyvä fiilis jäi näistä treeneistä, vaikka tokikaan rata ei ollut mitään kauheaa vääntöä muutenkaan :) Silti Valo oli jotenkin ihan huipputuulella, sehän herrajestas huusi muutaman eka vedon ekat 8 estettä :o Se ei ole ikinä ennen pitänyt niin paljon ääntä kuin eilen! Katsoin ekan vedon myöhemmin videolta, ja se veti kepit niin lujaa ettei meinannut pysyä pystyssä, peräpää ei meinannut tulla mukana kun oli niin kiire edetä. Ei ihme jos aloitus vähän lipsuu. En tiedä mikä sen sai noin jäätävään vireeseen mutta hyvältä tuntui!

Lopuksi lisättiin radalle vielä pöytä MM-karsintoja ennakoiden niin että se oli radan alussa, keskellä ja lopussa. En edes tiedä milloin oltais tehty pöytää viimeksi, muutenkin ylipäänsä treenattu sitä ihan luvattoman vähän. Viime kerrasta on ainakin vuosi :D Ei haitannut Valoa, veti ihan sairaan hyvin. En tiennyt mitä odottaa, mutta Valo kyllä tiesi mistä on kyse. En tiedä miten toimii kisavireessä, mutta nyt ainakin toimi hienosti. Lisäksi ohjasin vielä keppejä niin että vaihdoin takaa puolta Valon pujotellessa, ja ekaa toistoa lukuunottamatta teki nämäkin loistavasti. Oho, ei nimittäin olla niitäkään tehty aikoihin eikä muutenkaan monesti. Kaikkinensa hirveän positiivinen treenipäivä. Paluuta maanpinnalle odotellessa :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti