Sunnuntaina Kivikossa kisailtiin Helsingin piirinmestaruuksista. Peruin Väinön osallistumisen yksilöihin, Valolla päätin kuitenkin mennä. Oli tosi kuuma päivä, melkoisia syyskelejä! Sain vieläpä taas tosi kauniin junttirusketuksen. Eka agirata oli Sari Mikkilän kivan oloinen rata. Heti alussa lähti homma vähän hakoteille, kun Valo karkasi lähdöstä! Oho. En ehtinyt tai hämmästykseltäni osannut tehdä kunnollista putkijarrua, ja Valo syöksyi putkesta maata kiertävälle radalle...Eli HYL. Pakkovalssi oli muutenkin huono ratkaisu tuohon kun törötin rintama väärille hypyille päin...Puomihan mua huoletti kun se on totaalikesken, mutta teki sen kyllä tällä radalla hyvin! Puomin päätin kuitenkin ohjata vierestä, mistä syystä yritin leikkausta kepeille, mutta Valo ei aivan kisoissa vielä osaa keppejä yhtä hienosti kuin treeneissä. Kulki kuitenkin yllättävän kivasti uudesta paikasta ja kuulalaakeri-alustasta huolimatta. Pari kertaa kolautti rimoja tällä radalla, ei enää seuraavilla.
Toinen rata oli Harri Huittisen hypäri. Alku oli ärsyttävä, toka este oli kepit joiden sisäänmenoa ennen oli putkenpää. Rata jatkui tulosuuntaan, mutta päätin silti piruuttani ottaa kepit toiselta puolelta, eli otin Valon keppien takaa avokulmaan vastaan. Tulikin kepeille hyvin, mutta sen verran vierasti ohjausta että sekosi rytmissä. Kepit uusiksi, mutta ei kestänyt päässä mun aikaista päällejuoksua ja jätti viimeisen väliin. Kerran koitin hätäisesti korjata, mutta sitten päätin että ihan sama ja juoksukisa suoraan putkeen alkoi :D Hävisin, ja seuraavan hypyn leikkauksesta sinkosi taas vähän, ja kävi suorittamassa 3 tai 4 ylimääräistä hyppyä. Koitin rauhoittaa tilanteen, jonka jälkeen haki vain 2 ylimääräistä, ennen kuin päästiin yhteiselle kartalle :D Loppurata meni ihan hyvin, nyt putkijarrukin toimi. Kiva rata silti siinä mielessä, että ainakin irtosi ja intoa piisasi :)
Joukkueradalla Väinökin oli mukana edustamassa Min Pin Team mini 1 -joukkueessa, toisena koirakkona. Karkasi taas röyhkeästi lähdöstä, mutta jatkettiin tottakai :D Vähän taisin aliarvioida Väinöä, kun kuvittelin ehtiväni sen kanssa valssiin puomin jälkeisen hypyn jälkeen. Valssasin siis Väinön eteen, ihme kyllä sain sen vielä noukittua matkaan vaikka nokkakin näytti jo putkeen, mutta riman se tietenkin joutui tiputtamaan :/ Tyhmä minä. Loppurata kuuliaista Väinöä, meni niin kuin se on lähiaikoina mennyt eli juuri niin kuin sille sanotaan :) Hieno pieni ukkeli. Vähän jäykkää oli meno ja väsähti selkeästi kuumasta, siksikin hyvä että en mennyt sillä yksilöitä.
Niin koira kuin omistaja, vai mites päin se menikään ;D Kuva: Markus Natunen |
Valo oli samaisen joukkueen ankkuri. Nyt oli jo huono puomi, mutta ei virhettä kuitenkaan. Valon olin ajatellut vekata puomin jälkeen ja leikkaus seuraavalle hypylle, mutta ei nyt taas ihan mennyt miten suunnittelin. Rynnin hypylle, ja Valo oli jo kiertänyt sen ennen kuin tajusinkaan. Koitin korjata, mutta putkeenhan se paukahti. Keinukin oli vähän sinnepäin...Loppuradan jaksoi aivan kivalla draivilla, oon ihan ylpeä Valon kisapäivän suorittamisesta :) Tuloksilla ei juhlittu, mutta oli innokas ja jaksoi kuumuudesta huolimatta. Joukkueelle tulokseksi 10, sijoitusta en tiedä :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti