Niimpä, nyt on ollut totaalinen päivitys-jumi päällä. En siis ole vain saanut aikaiseksi ja on ollut kauheasti muuta hommaa. Laitetaas sitten hyvin lyhyesti tapahtumia ylös, ja jatketaan taas kunnon päivitystä :)
- Molemmat pojat ovat päässeet taas treenaamisen makuun. Valon kanssa ollaan jatkettu keppejä, ja pääsipä poika Tuuliankin treeneihin mukaan. Valo on taas edistynyt monessakin asiassa, hienoa!
- Valo on käynyt kahdesti Vapun hyppytreeneissä, tai itseasiassa yhteensä nyt kolmesti. Todella positiivista palautetta on tullut, olen hirveän tyytyväinen :)
- Väinö on palannut sairaslomalta ja käynyt muutaman kerran treenaamassa, viimeksi torstaina Timolla. Viikko sitten oltiin kisoissa Hyvinkäällä, ja eka kertaa ikinä jouduin nakkaamaan sen eka radan startista suoraan häkkiin sen varastettua tosi törkeästi. Tämän jälkeen possutin kunnolla, eikä enää karannut, muutenkin teki rataa kuuliaisesti, tosin vauhtia olisi voinut olla vähän lisää. Hyvä saikulta paluu silti. Hyvinkäältä yksi 0, toisen radan pilasin itse tosi tyhmään ohjausvirheeseen.
- Molemmat pojat kävivät fyssarilla. Tamara Merenvalta löysi Väinön lanteesta pienen jumin, joka kyllä aukesi hyvin. Lisäksi rinta, tai hauikset olivat aika tiukalla, mutta kuulema on oikein terveen oloinen koira, eikä mitään huolestuttavaa löytynyt. Valolla ei ollut jumeja, ja on kuulema oikein joustava. Ei oikein kääntynyt vasemmalle, mikä huomattiin jo Vapun kanssa, mutta ei ole mitään fyysistä. Ei vain ole hoksannut sen puolen käyttöä vielä niin hyvin. Tätä siis treenataan. Molempien kanssa olen alkanut tekemään määrätietoisemmin myös syvälihastreeniä.
Ainiin, täytyypä vielä mainita eräs upea asia: Valon täti Roxy (Foo Fighters Buttercup) voitti näyttelyiden näyttelyssä Cruftsissa kaikki 167 borderinarttua, ja oli lopulta VSP!!! Onnea ihan tajuttomasti Sannalle, Harrille, Patricialle ja muille asianosaisille! Ihan mielettömän upea juttu! :)
Laitan vielä joitain pätkiä Valon treeneistä parin viime viikon ajalta. Jospa ne vähän korvaisivat laiskan päivittäjän laiskuutta :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti