perjantai 10. helmikuuta 2012

Väinön treeniä Tuulialla ja ihan itekseen.

Lähipäivät olen keskittynyt Väinön kanssa treenailuun. Kahden viime keskiviikon treenit on peruttu pakkasen takia, ja nyt Valolla tuli pikku haava anturaan, ja haluan antaa sen parantua kunnolla ettei mene pahemmaksi. Eipä siinä juuri mitään enää olekaan, mutta varulta jätettiin vielä tämän illan treenitkin väliin. Ensi viikolla sitten taas.

Tässä joku ilta kävin Väinön kanssa myöhäisilta-treeneissä Vuokkosilla. Tein helppoa hyppy-hyppy-hyppy-putki -ympyrää etupalkalla. Lisäksi keppejä eri kulmista ja eri ohjauksilla, sekä itse reippaasti irroten ja jälkeen jääden. Todella hienoja keppejä leijeröiden ja vaikka miten, etupalkan kanssa ei mitään ongelmaa. Lopuksi tein vielä jokusen kerran saksalaisia ja backlapeja. Oli tosi kiva treenata Väinön kanssa, oikeat hyvänmielentreenit! :)

Eilen oli sitten Tuulian treenit. Alkuun tehtiinkin jotain uutta; rataantutustumisen jälkeen jokainen ohjasi radan 11 ensimmäistä estettä virtuaalikoiran kanssa, mikä kellotettiin, ja sen jälkeen ihan oikean koiran kanssa. Katsottiin, miten yksiin omat kuvitelmat menee todellisuuden kanssa. No itsehän vetäisin varmaan surkeimman tuloksen :D Tämä kyllä johtui enimmäkseen siitä, että virtuaalikoiran kanssa juoksin kepit läpi, en siis niinkuin koiran kanssa, ja tajusinkin tämän sentään heti :) Lisäksi Väinö ei oikein perustanut hallissa olevista muista koirista, mistä pari mutkaa, ja olin jättänyt remmin keppien taakse joten sehän piti käydä tsekkaamassa, oishan tuo voinut olla vaikka lelu. Oma arvioni siis 8 s yläkanttiin. Hyödyllisiä pointteja jäi mieleen.

Tämän jälkeen päästiin itse rataan. Laitan taas joitain tärkeimpiä huomioita ylös:

  • Alun kolmen esteen kuvio kellotettiin minulle ja Väinölle kolmella tavalla. Ensin tein pakkovalssin, jonkinlaisen haltuunoton/välistävedon ja valssin. Seuraavaksi pakkovalssin, pyörityksen ja valssin. Kolmanneksi pakkovalssi-jaakotuksen ja valssin. Hitain oli ensimmäinen vaihtoehto, 0.2 sekuntia nopeampi oli jaakotus ja ensimmäistä 0.3 s nopeampi oli pyöritys.
  • Kepeille viennissä umpikulmasta (kepit vasemmalla, koira oikealla) piti hoksata korjata oma linja niin, etten peittänyt näkyvyyttä sisäänmenoon. 
  • Saksalaisessa ei ongelmaa.
  • Putken jälkeiselle hypylle tein ensin pakkovalssin, mutta Tuulia pakotti tekemään myös takaakierto-persjätön, mikä tuntuikin lopulta helpolta ja nopeimmalta vaihtoehdolta.
  • Toisessa (tai kolmannessa) pakkovalssissa piti muistaa merkata paikka kunnolla eikä liikkua esteen takana liian aikaisin! Meinasi ensin olla ongelmia, kun Väinö on ollut aina niin varma pakkovalsseissa -aloin hutiloimaan ohjauksessa :)
  • Pimeä putkikulma ok, mutta vähän hidas.
  • Putki-puomi -erottelu oli hyvä, ei kertaakaan väärin. Putki oli edempänä kuin puomin ylösmeno.
Puolessa välissä omaa vuoroa Väinö piti laittaa jäähylle. Taisi ennen Väinöä mennyt juoksunarttu ruveta haisemaan nokkaan ;) Hyvin meni taas jäähyn jälkeen. Tuulian loppukommenttina oli, että Väinö osaa ja minä osaan ohjata, kunhan saan pään kasaan niin että rata pysyy päässä. Totta, tämä on mulle vähän ongelma. Jostain syystä rata usein hajoaa niin, että "unohdan" sen kesken kaiken tai alan epäröimään. Tuulian mielestä onnistumisia tulee, kun vain saan pääni pidettyä kasassa :) Tähän täytyy siis jatkossa panostaa, en kyllä oikein tiedä miten mutta eiköhän tässä jotain keksitä. Tehtiin rata kuitenkin lopuksi nollana läpi, kun Tuulia vähän huusi vauhtia.


Tänään kävin Väinön kanssa Vuokkosilla kisoihin valmistavan treenin. Tein helppoa ympyrää etupalkalla, missä pari hyppyä, rengas ja suora putki. Voi jes, Väinö meni ensin ihan tosi hyvällä draivilla ja hyppäsi nätisti, irtosi putkeenkin kuin raketti!! Pystyin ohjaamaan "radan" paikaltani, niin hyvin se liikkui ja irtosi. Lisäksi tein A:ta yksinään ja A:ta sekä rengasta. Jätin palkan renkaan taakse. Ihan superhienot kontaktit ja palkalle irtoaminen, ihan sama missä itse olin käskyttämässä.Tein taas myös keppejä etupalkalla. Aivan loistavia sisäänmenoja vaikeista kulmista ja haastavilla ohjauksilla, leijeröiden ja vaikka miten. Lopuksi vielä yksittäisellä hypyllä takaakierto-persjättöjä. Toisella puolen tehtynä meinasi tulla väärälle puolelle mutta tuli oikein parin hudin jälkeen.

Nyt mulla on sellainen fiilis, että Väinön kanssa on ihan sairaan kiva treenata! Ihan kuin se olisi henkisesti kasvanut nyt yllättäen :D Treenit ja kisat tuntuvat nyt niin paljon helpommilta, ja Väinö on tosi äkkiä ruvennut tottumaan etupalkkaan radanosana, mikä ennen oli sille ihan mahdottomuus. Oon niin iloinen tästä edistymisestä, katsotaan mihin se vielä johtaakaan :) Jos sitä vauhtiakin vielä joskus tulisi kisoihin asti. Hienoa Väinö! 

Huomenna rouva Kasvis tulee taas kylään ja sunnuntaina mennään Hyvinkäälle kisaamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti