keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Treenit Kuopiossa

Viikonloppuna lähdin Ojankoon aikeena treenata Jallan kans puomia ja Valon kanssa muuta pientä. Ihan ei tullut katsottua tarkasti, millainen ilma siellä oikeasti olikaan. Halli oli varattu, ja ulkona oli kylmä tuuli ja sade vihmoi naamalle. Koirat kun ei kuitenkaan sateesta välitä, käytiin hyvä lämppä alle ja pikatreenit pystyyn. Jallalle siis 5 minuuttia puomia. Tein isommalla vedätyksellä hypylle, sekä ensimmäistä kertaa persjätön ja väärään putkenpäähän vedon, jotka sujuivat hyvin. Valo sai jäädä ilman treeniä kun olin jo aivan litimärkä ja ihan jäässä. 

Aiemmassa päivityksessä muuten toinen puomivideo oli unohtunut pois, se on nyt lisätty mukaan.


Maanantaina pakkasin repun ja lähdettiin Jallan kanssa junalla Kuopioon. Mulla on nyt syksylle varattuna muutamia yksäreitä Kataisen Sannalle, treeniseuraksi saatiin Katja ja Jallan siskot Viki ja Kipa. Nauratti, että lähes joka päivä kuljen metrolla mutta Kuopioon asti piti lähteä, että sain Jallan vietyä eka kertaa esimerkiksi metroon... Hyvin se julkisissa ja ihmisvilinässä kulki, sylissä makoili vain ja junassakin viihtyi omassa kopassaan.


Junassa, koti häämöttää.
Tehtiin ekaksi joitain toistoja puomia, koska sitä on hyvä päästä nyt testailemaan uusissa paikoissa. Ja eihän se samalta näyttänytkään kuin kotona. Nyt keskirampille tuli samaa pystyssä juoksemista, mistä on tavoiteltu ja päästykin eroon, mutta osui kuitenkin aina kontaktiin. Osumat olivat vain melko korkeita. Ihan normaalia sinänsä, ja hyvä että saatiin nyt kokemuksia uudesta paikasta. Kiva nähdä, miltä puomi näyttää kun mennään parin viikon päästä uudestaan.

Ratahommat meni mun juoksukunnosta huolimatta ihan mukavasti. Rata oli juuri sopiva, pääsi luukuttamaan mutta mukana oli pikku jippoja. Päällejuoksuja voitais nyt treenata ihan överivedätyksillä. Eka kertaa treenattiin backlapia, jota ei videolla. Sekin meni kivasti. Lopuksi testattiin suoria keppejä, ja niihin ei meinannut jaksaminen enää niin hyvin riittää, vaikka saatiin onnistumisiakin. Seuraavaksi voisinkin treenata ihan kunnon suoria puukeppejä. Oli tosi mukavat treenit, huippua päästä treenaamaan ihan ohjatustikin itselle sopivalle kouluttajalle. 


Kotimatkalla uni maistui.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti