tiistai 10. lokakuuta 2017

Parit puomipyrähdykset

No puomiahan me on taas treenattu kun vauhtiin päästiin. Viikonloppuna tehtiin joitain toistoja ulkona jotta saatiin pidemmät etäisyydet putkista puomille ja kun homma näytti toimivan, tehtiin eka kertaa pieni pätkä, jossa puomi mentiin molempiin suuntiin. Nyt tein suorien lisäksi myös muutaman käännöksen, kun rohkeutta on Jallalla alkanut löytymään.


Tänään käytiin tekemässä puomia hallissa. Puomit lelu etupalkkana sekä putken kanssa on sujuneet nyt hienosti, mutta viimeksi kun testasin hyppyä puomin jälkeen, osumat olivat hieman korkeita. Nyt vain ensimmäinen osuma hypyllä oli vähän korkeampi, mutta siinäkin aivan mukavasti takatassut kontaktilla. Kaikki toistot olivat jo melkoisen hyviä! Takaakierrossa Jalla vähän hämmästyi, mutta sai siinäkin survottua etutassun kontaktille. Niitä siis lisää ensi kerralla. 

Käännöksissä tekniikka on parantunut hurjasti. Aiemmin Jalla ehkä enemmänkin tähtäsi alustaan, mikä sai sen välillä osumaan makuuni turhan alas pomppaavalla tyylillä, mut nyt Jalla juoksee paljon tasaisemman näköisesti. Ensi kerralla ajattelin ehkä ottaa persjättöjä ja valsseja mukaan. Kivaa, miten puomi on lähtenyt nyt edistymään!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti