keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Jallan ekat ikiomat treenit

Kun Valo toipui agirotu-viikonlopusta, päätin sunnuntaina eka kertaa kaapata Jallan mukaan ja lähteä ihan kaksistaan hallille. Tähän astihan se on vain muutamia kertoja päässyt juoksemaan putkea ja leikkimään kouluttelun tai Valon treenien yhteydessä. Teimme putkea, joka sekin näyttää kehittyneen itsestään. Jalla lähtee jo hyvin lähettämällä putkeen. Tein mutkaputkea niin että Jalla sai jahdata palkkaa suoraan, ja niin että kutsuin sen putkesta käteen. Lisäksi tein ensimmäistä kertaa puomia niin, että juoksutin myös alasmenoa matalalta. Hienosti Jalla lähti heti "juoksemaan" fokus eteenpäin. Tämän lisäksi palkkasin myös paikkaa, eli asennosta kontaktilla. Jalla sai myös paukutella vähän keinun päätä, ja hoksasi heti juonen.

Eilen olin vetämässä treenejä, ja sen jälkeen Jalla pääsi ensin vähän leikkimään ryhmäläisen göötti-pennun kanssa, ja sen jälkeen rallattelemaan putkia. Eka kertaa tehtiin kaksi putkea peräkkäin, eli mutkaputkesta mutkaputkeen ja hyvinhän tuo suurimmaksi osaksi meni. Sitten jatkettiin vielä puomilla, ja heti oli edistystä tapahtunut viime kerrasta.

Kuvasin muutamia temppuja, joita on Jallan kanssa tehty. Olen nyt aloitellut myös vähän fyysisempiä temppuja kuten pyörimisiä. Yleensä ei todellakaan treenata näin monia temppuja päivässä ja muutenkin tehdään hyvin lyhyttä pätkää, mutta halusin kuvata temput nopeasti joten tehtiin aamupäivän aikana kolme treenipätkää. 

Teimme:
-luopumista
-jalat laatikkoon
-2on2off
-etujalat nurinpäin olevalle podille, eka kertaa
-etujalat erillisille podeille, toinen kerta
-peruuttamista
-kohdetyöskentelyä: käsi
-oikealle pyöriminen, mikä on myös aika uusi juttu
-takajaloilla esineen ympäri pyöriminen, kolmas treenikerta



Jalla tosiaan oppii asioita mielestäni hyvin nopeasti, ja keskittyy hienosti. Sen kanssa on kyllä mukava puuhailla. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti