maanantai 27. kesäkuuta 2016

Keppitreeniä ja Suomalaisen ratapätkiä

Viime viikolla levättiin SM-kisojen jälkeen useampi päivä, mutta pitihän se käydä loppuviikosta testaamassa Gibsonin maksien finaaliradan alun kepeille vienti. Valo teki aika kivasti erottelukäskyllä, vaikka kerran hairahti putkeenkin kun palloilin vähän sen linjalla. Testasin myös leikaten ja välillä lähetin tarkoituksella putkeen, mutta ei langennut ansaan senkään jälkeen.

Tänään halusin testata muutamia Suomalaisen ratapätkiä. Ensimmäisenä kohta, johon hyllytettiin joulukuun kisoissa. No kylläpä se oli vaikea edelleen. Valolle on kyllä nuo sylivekki/niisto -käännökset joskus vaikeita, ainakin jos takana on putki vetämässä. Tehtiin siis kohtaa 5-8, tosin putki oli lähempänä. Ensin lähti niiston jälkeen putkeen. Videolta näkee että olihan se mun ohjauskin huono, vaan ei sen ihan noin tarttis sinkoilla. No seuraavaksi sitten vuorossa Valon perisynti, eli väärään suuntaan hyppäys ja sieltä putkeen paukkiminen. Teki siis saman silloin kisoissa.

Niisto toimi, kun menin kunnolla vetämään nokasta hypyn yli, mutta eihän siitä ihan sujuva fiilis jäänyt. Treenasin kohtaan lisäksi jaakotuksen, ja vaikka siihen tuli kaarrosta, oli se kuitenkin paljon nopeampi ja varmemman tuntuinen ratkaisu.




Toinen treenattava kohta (3-5) oli samaten joulukuun kisoista, mutta eri radalta. Siinä kylläkin onnistuttiin kisoissa, mutta mutkan kera ja muutenkin kohta on Valolle ihan hyvä putken ohitus treeniksi. No heti alkajaisiksi mätkähdin nutulleni, kun ohjaus oli myöhässä ja jalka ei noussut. Mä en voi enää käyttää Salomoneja aksassa, kun jalat menee ihan väärään asentoon ja jään joka käänteessä paikalleni. Nyt ne kuitenkin oli jalassa ja tässä tulos :D Lisäksi treenin jälkeen alkoi tuntua hermokipua selässä. Olin ajatellut hoidattaa itseni vasta kisojen jälkeen, mutta pakko oli varata naprapaatille aika kun ei nuo raajat meinaa enää edes liikkua kunnolla, polvi napsuu älyttömästi ja johonkin sattuu koko ajan. Onneksi sain peruutusajan huomiselle, jospa ehtisin toipua vähän viikonlopuksi. Ei tässä ainakaan huonompaan kuntoon voi mennä... Itse treenattava kohta sujui lopulta kivasti.


Lopuksi tein vielä keppitreeniä, ylijuoksuja ja sen sellaista ja niissä ei Valolla ongelmia ollut. Nyt toivon, että alkutreenin ongelmat johtuivat vaan osaamattomuudesta, eikä Valolla ole mitään jumia joka vaikeuttaisi oikealle kääntymistä. Nyt palautellaan vähän, sitten ajattelin vielä treenata kontaktit kertaalleen läpi ja sitten ollaankin valmiita ensi viikonlopun MM-karsintoihin, joissa Valo starttaa numerolla 114, eli 14. lähtijänä. Toivoin, että olisin ehtinyt katsomaan jokusen koirakon ennen vuoroamme, mutta näillä mennään!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti