Tänään oli Juhan jatkokurssin viimeinen kerta. Valo oli oikeastaan ensimmäistä kertaa ikinä kunnon apinatuulella :D Intoa riitti mutta keskittyminen oli vähän hakusessa. Ensin tehtiin pätkää, jossa oli 3 hyppyä melkein suorassa linjassa niin että koira lähetettiin kolmoshypylle, jonka jälkeen piti tehdä tiukka käännös, tulla pakkovalssiin neloshypylle, siitä päällejuoksu vitoshypylle ja valssi putkeen.
Valoon on nyt alkanut tulla vauhtia, mutta käännökset tuottivat tänään tuskaa. Ensin meni kolmoshypyn jälkimainingit melkoiseksi kaarteluksi. Siitä sitten palkattiin ensin siivekkeen taakse käännöksestä, sitten pakkovalssiin tulosta. Noottia tuli myös Valon ihanasta tavasta ottaa hatkat palkan kanssa :P
Seuraavaksi tehtiin toinen pätkä, jossa tultiin pituuden jälkeen takaakierto-valssiin ja muutaman hypyn kautta valssilla putkeen. Apinalla oli vähän eri käsitys takaakiertovalssista tällä kertaa, kun sinnikkäästi päätti kiertää koko hypyn takaakiertoon lähetettäessä. Emmä tajua mitä sen päässä tänään liikkui :D Viimeisessä valssissa vähän potkaisinkin sitä, kun en vain ehtinyt mukaan ja kaveri juoksi jalkoihin. Eipä tuo tuntunut paljon välittävän :D Tänään siis välillä irrottiin todella hyvin ja välillä taas ei. Eihän tuo ihme ole, kun homma on vasta aluillaan :)
Toisaalta, vaikka muu ei niin hirveän hyvin tänään onnistunutkaan, positiivista oli se, että Valo oli todella innoissaan ja jopa vähän hullun piirteitäkin oli havaittavissa ;D Sitähän tässä haetaankin joten hyvä hyvä!
Mitattiin muuten Valo Kuopiossa, ja vielä se mineihin menisi. Peukut pystyyn, ettei korkeutta tule enää lisää :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti