tiistai 11. lokakuuta 2011

Pinseritreeniä ja Valo 8 kk

Viime viikon pinseritreeneistä ei nyt sen enempää, kuin että hyvin meni :) Väinöllä vauhtia riitti ja irtosi hyvin! Putken ohitukset tuottivat tuskaa, mutta onnistui lopulta kunhan vain ehdin kunnolla oikean putkenpään luokse, muutoin livahti kyllä matkalla oleviin. Piti siis saada koira u-putken kauimmaisesta pästä viereisen u-putken kauimmaiseen päähän. Kuljettamisella tai puolivälivastaanotolla mahdotonta, onnistui siis vain jos olin valmiina ulommaisen putkenpään kohdalla näyttämässä. Sinänsä ihan mahdollinen ohjaus, kun koiralla menee mutkaputkessa aikansa. Hypyn leijeröinti onnistui hyvin!

Lisäksi, VALSSIT VALMIIKSI! Taas ohjailin Väinöä persauksella väärille esteille XD  Muutoin onnistuneet treenit :)

Valon kanssa tehtiin kolmen suoran hypyn takaa mutkaputkeen pitkillä esteväleillä. Tosi hyvin jos otin vastaan ennen viimeistä hyppyä. Eka hypyn takaa lähtiessäni jäi katsomaan mua ennen putkea. Meni hyvin, kun palkattiin ennen putkea ja kun kävin ensin näyttämässä putken pään. Lisäksi rengasta ja pussia, ei ongelmaa :)

8 kk
Torstaina lähdin reissuun, ja tulin takaisin kipeänä lauantai-iltana. Sunnuntain kisat oli siis jätettävä välistä, nyyh :( Myös eiliset Juhan treenit jäivät väliin, ja tätä menoa myös huomiset treenit. Lohduttavaa sentään, että UPEAT Tuulia Liuhto ja Punssi voittivat Ranskassa AGILITYN MM-HOPEAA maksiluokassa!!! ONNEA! Eilen käytiin ottamassa mestarit kentällä vastaan asiaankuuluvin menoin ;) Tyypit olivat tehneet hienoa työtä vastaanoton eteen, peukut siitä kaikille! :)

Valo Valtsu Valdemar on nyt 8 kk ikäinen rimpula :) Kylppärivaa'alla punnittuna painoa on tasan 7 kiloa, korkeutta sen verran ettei sais kasvaa enää yhtään enempää jos meinaa miniksi jäädä :/ Ei mikään körmy tosiaankaan, tällä hetkellä helposti spännättävissä. Seuraavat näytelmät Valolle on suunniteltuna messariin, jossa pääsee debytoimaan junnuissa :) Sitä ennen jatketaan hiljakseen agilitytaitojen opettelua.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti