sunnuntai 23. elokuuta 2015

Borderien erikoisnäyttely 2015 ja osteopatiaa

Viime viikonloppuna Valo esiintyi parin vuoden tauon jälkeen näyttelykehässä. Erkkarissa urosten tuomarina oli James Gilpin Briteistä (kennel Otterbobs). Myös Valon siskot Villi ja Lämä sekä äiti Roisto ja isi Hotti oli ilmoitettu mukaan. Villi aloitti hienosti narttujen käyttöluokassa voittaen luokan ERI:n ja SA:n kera (narttujen tuomari Hilary Gilpin). Myös Lämä haki valioluokasta ERI:n, samoin Roisto veteraaniluokasta. 

Läskiä läjjään! 
Noora esitti Valon, kuten kaikki muutkin koirat poppoostamme :D Valo pärjäsi upeasti kiilatessaan kansainvälisten muotovalioden seurassa käyttöluokan voittoon SA:n kera. Yllätyksekseni Valo, kuten myös Villi, saivat myös pääsylipun paras pää -kisaan. Tuomari totesi, että Valo muun lisäksi liikkui paljon paremmin kuin muut, mikä oli minusta erityisen mukavaa koska itse arvostan koiran liikettä paljon. Valon arvostelu:

"3 years old b&t dog shown in the harshest of jackets. Good masculine head. Correct length of neck. Good reach of back. Upstanding shoulder. Nice length of body. Easily spanned. Good bend of stifle. Moved around the ring with purpose."


Isi-Hotti sitten meni ja voitti ison veteraaniluokan ollen lopulta VSP-veteraani, joten esitin Valon itse paras uros -luokassa. Tällä kertaa oli tyytyminen parhaan 10 uroksen sakkiin, ei sijoitusta kehässä. Esitimme vielä Nooran kanssa kahdestaan ( :D ) Foo Fighters -kasvattajaryhmän, joka olikin kymmenen kasvattajan joukosta lopulta BIS-2! Tosi kiva ja onnistunut päivä siis, mukavaahan tuo oli pitkästä aikaa käväistä näyttelyssäkin bordereita katselemassa kauniissa auringonpaisteessa.

Ottamiani räpsyjä erkkarista löytyy täältä. Kuvia saa halutessaan käyttää, mielellään kuvaaja mainiten. :)

Valo, Villi, Lämä, Roisto ja Hotti. Kuva: Noora Haapanen 
Valo pöydällä. Nooralle suuri kiitos ammattimaisesta handlaamisesta <3 
Valo <3
Tiistaina oli Jennan treenit. Tehtiin tekniikkapätkää, jossa pääosassa putkijarrut eli putkia rinnakkain. Valo suoriutui huonosti. Katsoin jo alun neljällä esteellä, että keskittyi jotenkin huonosti mikä ei ole Valolle tyypillistä. Putkilla sitten oli vaikeaa saada kunnon käännöksiä aikaan. Valo käytti kroppaansa tosi huonosti ja lähti herkästi mun liikkeen perään. Myös suoralla liike näytti löysältä. Treeneistä jäi huonot vibat, ja ajattelin että joko Valo on jumissa tai sitten todellakin taantunut. Edellispäivänä kyllä jo katsoin, että se käveli mielestäni peppu oikealle viettäen. Onneksi seuraavana päivänä oli aika Maaren osteopatiaan.

Yleensä niin hyväkuntoinen Valo olikin nyt harvinaisen kurjassa kunnossa, ainakin Valoksi. Takaosa prakasi, mutta etuosa oli eniten kipeä. Todennäköisesti etuosa on nyt kuormittunut takaosan ollessa vinksallaan. Ensimmäistä kertaa Valo oli huonommassa kunnossa kuin Väinö, mutta lähti hyvin paranemaan. Lisäksi Valo on kesän aikana menettänyt lihasta takaa ja vatsalinjakin on laskenut kun kunnon tukea ei ole. Tullut kyllä laiminlyötyä lihashuoltoa kesällä muuton keskellä, ja eihän me olla treenattu eikä kisattukaan joten ei ihme kun on repsahtanut. :( 

Väinöllä oli ongelmaa lantiossa, mutta myös Väinöllä lähti hyvin aukeamaan, ja meno onkin ollut nyt hoidon jälkeen taas parempaa. Nyt parin taukopäivän jälkeen aloitettiin heti taas syvälihastreenit ja on käyty pitkää metsälenkkiä, ja uitu. Eiköhän ne lihakset sieltä nopeasti palaudu, mutta ei nyt kisata ainakaan muutamaan viikkoon. Piirinmestaruuskisat pitäisi kai käydä kipaisemassa syyskuussa, katsotaan mikä on muutaman viikon päästä tilanne. :)



Väinö ja naminami-heinä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti