Mökkihöperyyden riivaamana lähdin tänään sairaana olosta huolimatta alueellisiin treeneihin. Kolme tuntia kaatosateessa ei välttämättä ollut mikään viisain ratkaisu, mutta ainakin oli kivaa:)
Ensin tehtiin kolme erilaista harjoitusta, kaikki myös peilikuvina. Ensimmäisenä yksinkertaisuudessaan 4 hyppyä, mutkaputki, 4 hyppyä takaisin. Kyllähän Valo putkiin irtoaa, eli tässä ei tarvinut itse hirveästi juosta. Seuraavaksi kolmen suoran hypyn jälkeen vaihdettiin puolta, ja neljännen hypyn jälkeen putkeen, siitä yksi edessä oleva hyppy ja taas kolme seuraavaa hyppyä toiselta puolelta. Menin vastaanottamaan kolmannen hypyn taakse. Tämäkin harjoitus meni Valolta hyvin, mutta iloisin olin Valon irtoamisesta! Irtosi siis loppusuorallakin varsin hyvin ilman etupalkkaa!
Seuraavaksi tehtiin rataa. Kontaktit meni hyvin! :) Keppien aloitusta Valo ei meinannut löytää. Mietin että johtuiko kepeistä, ne kun olivat koko-harmaat, hyvä jos itsekään erotin niitä maastosta. Putkeen irtoamiset oli tosi hyvät, mutta loppuradan jouduin oikaisemaan kun kroppa ja keuhkot eivät enää antaneet periksi juosta. Viimeisenä tehtiin vielä pieni muistiharjoitus. Mutkaputken molemmilla puolilla oli hypyt. Hypyt ja putkenpäät oli numeroitu, laitoin Valon istumaan lähtöön, Ville sanoi neljä numeroa, ja rata piti tehdä mielikuvaharjoitteluna ja heti sen perään ohjaten. Ihan kiva harjoitus :)
Olen vähän kaavaillut Valon ekoja kisoja parin viikon päähän, toivottavasti päästäisiin niihin. Ensi viikolla jää treenit väliin, kun lähdemme Ouluun. Lokakuussa pääsenkin taas omatoimisestikin treenaamaan Vuokkosille, kiva juttu :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti